Uupunut äiti

up

Ota selvää paikkakuntasi perhekerhoista / perhekahviloista. Vertaistuki auttaa jaksamaan. Myös leikkipuistoista voi löytyä samanikäistä juttuseuraa....

Jos mies tekee tuollaista päivää, luulisi olevan varaa palkata joku opiskelija vaikka parina päivänä tyyliin 14-18.

Minkä ikäsiä lapset ovat? Esikko hoitoon/kerhoon/puistotädille. Lähtekää liikkeelle, vaikka tuntuisi vaikealta, yleensä seura auttaa jaksamaan.

Ennen sai ainakin neuvolan kautta kodinhoitajan huolehtimaan lapsista ja kodista vaikka päiväksi. Nyt sitä palvelua ei valitettavasti enää ole, mutta neuvolan kautta voi kysyä apua, nimenomaan kotiin. Onko se sitten perhetyöntekijä vai mikä, tärkeintä että saa.

Toiseksi voisit käyttää ihan maksullisia palveluja, vaikka MLL:n lastenhoitopalvelua.

Lapsiperheen rankka arki ei ole mikään ongelma, vaan se on aivan normaali tilanne. Se on ongelma, että nykyään ei lapsiperheillä ole mitään vanhanaikaista sosiaalista tukiverkostoa. Ei ole mummeja eikä kummeja, ei sisaruksia eikä naapurintätejä, jotka voivat auttaa.

Kaikkein vähiten apua saavat sellaiset perheet, joissa on isä ja äiti. Yh-äidit ja varsinkin isät saavat apua paljon helpommin, vaikka esimerkiksi aloittajan puolison tapaan pitkää työpäivää tekevän perheessä on käytännössä yksinhuoltaja.

Ihan pika-apuna jo tänä iltana, vaikka et jaksaisikaan, mene ulos heti kun miehesi astuu ovesta sisään. Kävele vaikka edes viisitoista minuuttia ulkona,  hengitä raikasta ilmaa ja kuuntele lintujenlaulua, haistele kesäistä luontoa ja katsele ympärillesi. Huomenna sitten jo 20 minuuttia ja viikon päästä käytät siihen tunnin. Tai vaikka viikonloppuna sillä aikaa, kun miehesi tai joku muu katsoo lapsia.

Olen mies, yhden vilkkaan ja kiukuttelevan pojan isä. Voin paljastaa että menen välillä työpaikalle "pakoon" kodin olosuhteita. Vähän vaikuttaa siltä että aloittajan mies tekee juuri tuota. En todella usko että,hänellä,on oikeasti pitkiä päiviä, vaan selkeästi säästää itseään. Onhan Se eri asia olla lasten kanssa kaksi tuntia päivän lopussa kuin koko päivä ja tosiaan taistella joka ikisestä asiasta lasten kanssa, saamatta mitään lepoa. Ymmärrän aloittajaa täysin! Pistä miehesi selkä seinää vastaan, hän osallistui lasten tekoon; nyt pitää auttaa kasvatuksessa myös!

Miksi sinä pyydät? Palkkaa apua. Sillä hotellirahalla saa palkattua moneksi tunniksi hoitoapua. Toinen on sitten se, että järkeistä, organisoit ja koordinoit. Teet ruoat järkevästi, kauppareissu vain kerran viikossa jne.

Ja nautit kun lapset on pieniä! Aika on lyhyt.

Pyydä apuun ystävä, äiti, sisko, sukulainen, jotta saat nukkua keskellä päivää pari tuntia tai irtautua kodista jonnekin ihan muualle, vaikka uimarannalle tai kuntosalille.

Mitä toivoisit miehen tekevän enemmän, jos hänelläkään ei töiltään jää aikaa kuin nukkua yöunensa? Sikäli olen huono antamaan neuvoja parisuhteeseen, koska olen kasvattanut lapset (3) yksin. olisi tuntunut luksukselta, että olisin voinut jakaa edes tunteita ja sylin tarvetta toisen kanssa.

Mistä voisi hakea apua tai saada sitä? Olen samassa tilanteessa, kirjoitinkin aiemmin että olen lapsiperheen äiti joka inhoaa elämäänsä. Haluaisin vain olla, en jaksaisi koko ajan miettiä/suunnitella/vahtia/auttaa/pyyhkiä/ruokkia...... siis koko ajan. Mieli ei koskaan lepää, päässä jatkuvasti tehtävälista ja silti unohtuu. Sosiaaliset suhteet on minimissä, en jaksa mitäön ylimääräistä.

Mitä jos soittaisit vaikka huomenna perheneuvolaan? Minusta tuo, että et jaksaisi nousta sängystä aamulla, on aika huolestuttavaa. Mielestäni sinun pitäisi päästä juttelemaan asioistasi, mutta ehkä olisi hyvä myös ajatella, että lapset menisivät tukitoimenpiteenä osapäivähoitoon vaikka muutamaksi päiväksi viikossa. Kotiapu olisi varmasti sulle parasta, mutta sitä ei kauheasti nykyään saa...

MUTTA KUN SE ON SITÄ VANHEMMUUTTA....Eivät ne vapaat teinivuodet palaa enää koskaan. Lapset tarvitsevat teitä aikuisiksi asti, ja kun he saavat lapsia, on vuoronne ottaa mummon vastuu. Miettikää millaista elämää omatkin vanhempanne elävät. Onko heillä yksityisyyttä jo vihdoin keskenään, vai ovat lapset ja lastenlapset tuon tuostakin ruokapöydässä?

Koita nyt jostain hyvä ihminen hankkia apua. Tulisivatko isovahemmat hoitamaan lapsia? Tai joku palkattu kaitsija tai lapset päiväkotiin/kerhoon?

Olin ennen vähän samanlaisessa tilanteessa, kunnes hain apua kaupungin kotipalvelusta. Nyttemmin kelpaa apu ihan kaikilta, vaikka yritin aluksi selvitä kaikesta urheasti yksin.

Mene töihin ja vie lapset päivähoitoon.

Onko jokin syy siihen, että miehesi ei voi lyhentää työpäiväänsä, nyt pienten lasten isänä ollessaan? Jos sinä olet väsynyt ja jaksamisesi äärirajoilla, niin miten se on lasten kannalta parempi kuin se, että edes joskus otat itsellesi huilin? Lapset eivät mene rikki siitä, että joku turvallinen aikuinen hoitaa heitä. Sinä sen sijaan voit mennä pahasti rikki, jos et saa arkeen tolkkua.

Missä asutte? Onko mahdollista palkata lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi per viikko? Onko kunnassa kotipalvelumahdollisuutta tai palveluseteliä? Kuntosalia, jossa on lastenhoito? Voiko ruuat tilata netin kautta kotiin toimitettuna (ja täydentää maidolla jne. pienillä ostoksilla)?

Mikä on ollut sopimuksenne, kun olette miehen kanssa puhuneet ja "homma on toiminut jonkin aikaa"? Mitä erilaista silloin on tapahtunut? Miten voisitte huolehtia siitä, että molemmat seisovat päätöksen takana ja tekevät kuten on sovittu?

[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 21:32"]MUTTA KUN SE ON SITÄ VANHEMMUUTTA....Eivät ne vapaat teinivuodet palaa enää koskaan. Lapset tarvitsevat teitä aikuisiksi asti, ja kun he saavat lapsia, on vuoronne ottaa mummon vastuu. Miettikää millaista elämää omatkin vanhempanne elävät. Onko heillä yksityisyyttä jo vihdoin keskenään, vai ovat lapset ja lastenlapset tuon tuostakin ruokapöydässä?

[/quote] ei kun isovanhemmathan on itsekkäitä, kun haluuavr vapaapäivinä levätä

Mene töhin, niin mieskin voi vähentää työtuntejaan. Samalla sinä pääset työpäivän ajaksi pois kotikuvioista. Mä en jotenkaan jaksa tajuta näitä "mies tekee ympäripyöreää päivää ja minä kärsin lasten kanssa kotona" -juttuja.

MENKÄÄ ITSEKIN TÖHIN NIIN TOINEN EI TAPA ITSEÄÄN TOIMEENTULON HANKKIMISELLA. Ei se niin herkkua ole sekään!

Elämä normalisoituu, kun menet töihin. Töissä saat syödä, käydä vessassa rauhassa, näet muita aikuisia ja koet olevasi hyödyllisempi kuin kotona. Ikävää, mutta totta.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 21:32"]

MUTTA KUN SE ON SITÄ VANHEMMUUTTA....Eivät ne vapaat teinivuodet palaa enää koskaan. Lapset tarvitsevat teitä aikuisiksi asti, ja kun he saavat lapsia, on vuoronne ottaa mummon vastuu. Miettikää millaista elämää omatkin vanhempanne elävät. Onko heillä yksityisyyttä jo vihdoin keskenään, vai ovat lapset ja lastenlapset tuon tuostakin ruokapöydässä?

[/quote]

Höpsispöpsis, taas näitä. Omien vanhempien aikaan oli kotiapua saatavilla, ja lapsille sai antaa tukkapöllyn jos kävivät hermoille. Ja isovanhempien aikaan keskiluokkaisilla kaupunkilaisilla oli kotiapulainen ja maaseudulla useat sukupolvet asuivat samassa pihapiirissä, lapsia hoitivat muutkin kuin pelkkä äiti. Nykyään kaikki on yhden äidin varassa, ei hyvä.

Perheneuvolaan / neuvolaan soittamista olen harkinnut. Lisäksi minulla on hyviä ystäviä ja läheiset välit äitiin, mutta tuntuu vaikealta ottaa puheeksi. Tuntuu, että jos kerron tunteistani ääneen, kaikki konkretisoituu, enkä saa pysymään koko hommaa kasassa enää.

Mieheltä toivoisin, että asettaisi perheen työn edelle ja auttaisi edes olemalla useammin läsnä, jakaisi arkea ja huolia.

Olen aiemmin nauttinut vanhemmuudesta, nyt tiedän, ettei kaikki ole kunnossa.

Ap

Täytyy sanoa ap, että been there done that. Mä olen kotona uhmaikäisen kanssa ja toinen lapsi syntyy kohta. Hyviäkin päiviä on paljon mutta olen todella väsynyt aika ajoin kuten tänään. Koko ajan pitäisi olla jotain tekemässä vaikka ei jaksaisi. Pyykkää, laita puhtaat kaappiin, tee ruokaa, siivoa, vastaa lapsen tarpeisiin. Tällä hetkellä tuntuu että olen olemassa vain muiden tarpeita varten. Usein haaveilen viikon lomasta jossain yksinäisyydessä. Rakastan lastani ja miestäkin ja mies kyllä auttelee minkä voi. Mutta yritän vaan asennoitua että joskus sitten helpottaa kun lapset on isompia. On myös osittain omaa syytäni että rasitun liikaa kun kaikki pitäisi olla aina viimeisen päälle. 

Aina näitä "mitäs läksit" viisastelijoita ilmestyy. Se on hienoa, jos joku jaksaa yksin kaiken ja mieskin osallistuu kotitöihin 50%, mutta kaikilla niin ei ole ja se on raskasta. Silloin saa ja pitää pyytää apua.