Lue keskustelun säännöt.
Teoria siitä, miksi lapset eivät tuo onnea
29.05.2014 |
Viimeaikoina on julkaistu paljon tutkimuksia, joissa on tarkasteltu onnellisuuden yhteyttä lapsien hankkimiseen. Yllättäen tulokset osoittavatkin, että lapsia hankkineet eivät olekaan lapsettomia onnellisempia. Tässä teoriani siitä, miksi näin on.
Lapset tuovat mukanaan vastuun toisesta ihmisestä. Tämä vastuu saa ihmiset peilaamaan valintojaan ympärillä olevien verrokkien valintoihin ja pyrkii ottamaan mallia muiden onnistumisista ja välttelemään muiden epäonnistumisia. Näin syntyy tarpeita ja toimintamalleja, joiden tavoittelu lisää paineita.
Yksinkertaistettu esimerkki: asumismuoto. Lapsi syntyy nuorelle parille kerrostaloasuntoon. Yhteiskunnallinen eetos (*) on se, että onnelliset lapset kasvavat omakotitaloissa. Nuori pari asettaa tavoitteeksi omakotitalon hankinnan. Yhtäkkiä kerrostaloasunto alkaa vituttaa ja onnellisuus laskee. Omakotitalon saavutettuaan ollaan hetken aikaa tyytyväisiä, kunnes ympärille katseltaessa huomataan jälleen uusi tavoite, jonka lapsiperheiden oletetaan saavuttavan yhteiskunnassamme.
Lapsettomat - siis vapaaehtoisesti lapsettomat - ovat luonteeltaan vastavirtaan kulkevia. He eivät peilaa omaa elämäänsä niin paljon muihin, vaan keskittyvät tekemään omat ratkaisunsa ilman yhteiskunnalta tulevaa sosiaalista painetta.
(*) Vallitsevat arvot ja enemmistön tavoittelema malli
Kommentit (19)
Öö.. siis minkä tutkimusten perusteella? Tietääkseni on esitetty tutkimuksia, että lasten saannin jälkeen vanhempien kokema onnellisuus hetkeksi vähenee ja myöhemmin nousee suuremmaksi kuin lapsettomien. Tämähän on aivan normaali seuraus stressaavasta elämäntilanteesta eli pikkulapsiajasta.
Tosi "tieteellistä tekstiä" tämä sinun argumentointisi. Heität kohta varmaan kaksi Iltiksen linkkiä kehiin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. en suostu myöntämään, että haluaisin omakotitaloon...
minä rasitu. Lapsistani sen takia, että he vaativat minulta koko ajan jotain. Pitää antaa, antaa, antaa saamatta paljoakaan takaisin. Olen kuin mikäkin orja tässä talossa. Ja orjuus ei tuo onnellisuutta.
tietysti, jos olisin hyvä äiti, niin antamiseni ei olisi ehdollistettua, vaan haluaisin uhrautua vapaasta tahdostani.
Varmaan noin. Lapset tuovat mukanaan suuren onnen mutta myös suuren vastuun ja paljon murhetta. Lapseton ei pelkää että lapsi kuolee tai että itse kuolee ja lapsi jää orvoksi, lapseton ei pelkää onko varaa maksaa lapsen harrastus tai mieluisat vaatteet kouluun jne. Murheita on kaikilla, lapsettomillakin, mutta kyllä se vanhemman murhe lapsensa puolesta on aika uniikki asia tällä pallolla.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 18:42"]
Jaa. en suostu myöntämään, että haluaisin omakotitaloon...
minä rasitu. Lapsistani sen takia, että he vaativat minulta koko ajan jotain. Pitää antaa, antaa, antaa saamatta paljoakaan takaisin. Olen kuin mikäkin orja tässä talossa. Ja orjuus ei tuo onnellisuutta.
tietysti, jos olisin hyvä äiti, niin antamiseni ei olisi ehdollistettua, vaan haluaisin uhrautua vapaasta tahdostani.
[/quote]
Tähän.
Turhaa stereotypiointia. Tunnen useamman perheellisen "individualistin ja oman tiensä kulkijan" ja jokusen vela-lampaan. Sekä tietty toisinpäinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaa stereotypiointia. Tunnen useamman perheellisen "individualistin ja oman tiensä kulkijan" ja jokusen vela-lampaan. Sekä tietty toisinpäinkin.
Väittäisin, että tuo "yhteiskunnallinen eetos" on vaikuttanut muhun ihan yhtä paljon ennen kuin jälkeen lastenhankinnan. Kyllä omalla asennoitumisella voi vaikuttaa siihen kulkeeko valtavirran mukana vai ei - ja molemmat on ihan ok.
Niitä hillittömiä tavotteita voi asettaa lapsettomanakin ja olla yhtä tyytymätön ne saavutettuaan (tai todettuaan, ettei kykene saavuttamaan). Tuolla tavoin voi siis mielestäni olla onneton myös lapsettomana.
Uskon, että enemmän lapsellisuuteen+onnellisuuteen vaikuttaa oma asennoituminen vanhemmuuteen - lapsiperhearkikin voi yllättää ja omat onnellisuuskuvitelmat karista aika nopeasti. Lapset voivat vaikuttaa onnellisuuteen myönteisesti tai kielteisesti aivan kuten muutkin valinnat/muutokset elämässä. Lastenhankintaa ei vaan yhtä helposti voi perua jos odotukset ei täyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 18:45"]
Varmaan noin. Lapset tuovat mukanaan suuren onnen mutta myös suuren vastuun ja paljon murhetta. Lapseton ei pelkää että lapsi kuolee tai että itse kuolee ja lapsi jää orvoksi, lapseton ei pelkää onko varaa maksaa lapsen harrastus tai mieluisat vaatteet kouluun jne. Murheita on kaikilla, lapsettomillakin, mutta kyllä se vanhemman murhe lapsensa puolesta on aika uniikki asia tällä pallolla.
[/quote]
Aivan, tuo on totta. Mikään oma murhe ei satuta kuin se, että lapsi kärsii jostakin. Olin vapaa, mutta enää en ole. Edessä siintää peruskoulu tuo helvetin esikartano johon minun on pakko lapseni laittaa...
Ihmiten onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään ja elämänasenteesta. Olen ollut onnellinen ennen lapsia, lapsista, niiden kasvamisesta, niiden aikuistumisesta jne. Vastoinkäymisiä ja suuria suruja on ollut paljon, mutta silti en ole koskaan masentunut tai ollut täysin onneton, mikä kyllä johtuu suureksi osaksi siitä että minulla on lapset. Vaikea silti uskoa että kukaan tekisi lapsia jotta olisi onnellinen vaan kyllä kai siihen on jokin syvempi perimmäinen syy tai tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo joo, lapsettomat ovat niin itsenäisiä ja omaperäisiä ja lapsiperheet tahdotonta massaa! Muistan kyllä tuosta tutkimuksesta lukeneeni ja uskoisin, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että lasten ollessa pieniä elämä on usein aika hektistä ja stressaavaa, pienet lapset vaativat paljon. Mutta se on aika lyhyt vaihe.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 18:48"]
Väittäisin, että tuo "yhteiskunnallinen eetos" on vaikuttanut muhun ihan yhtä paljon ennen kuin jälkeen lastenhankinnan. Kyllä omalla asennoitumisella voi vaikuttaa siihen kulkeeko valtavirran mukana vai ei - ja molemmat on ihan ok.
[/quote]
No minä väitän kyllä vastaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset tulevat oppivelvollisuusikään, saa unohtaa aika pitkälle kovin vastavirtaan menevät elämäntavat ja mielipiteet. Reissaaminen on mahdollista vain loma-aikoina ja jos elämäntavat poikkeavat kovin paljon normiperheestä, pääsee aika äkkiä silmätikuksi ja tekemään selvitystä vähän joka asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 18:58"]
Joo joo, lapsettomat ovat niin itsenäisiä ja omaperäisiä ja lapsiperheet tahdotonta massaa! Muistan kyllä tuosta tutkimuksesta lukeneeni ja uskoisin, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että lasten ollessa pieniä elämä on usein aika hektistä ja stressaavaa, pienet lapset vaativat paljon. Mutta se on aika lyhyt vaihe.
[/quote]
Lapsien kanssa on stressaavaa aina.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 18:58"]
Joo joo, lapsettomat ovat niin itsenäisiä ja omaperäisiä ja lapsiperheet tahdotonta massaa! Muistan kyllä tuosta tutkimuksesta lukeneeni ja uskoisin, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että lasten ollessa pieniä elämä on usein aika hektistä ja stressaavaa, pienet lapset vaativat paljon. Mutta se on aika lyhyt vaihe.
[/quote]
lyhyt? Minulla tämä aika on nyt kestänyt 13 vuotta. En sanoisi tätä niin luhyeksi ajaksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika laiskaa pohdintaa.
Elämä on sitä, millaiseksi sen tekee. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että vähän turhan moni menee näiden "pitäähän sitä nyt okt olla"-ajatusten mukana, mutta lapsiin se ei liity oikeastaan, vaan henkilöiden omaan epävarmuuteen.
Osa lapsiperheistä onnistuu tekemään elämästään helvettiä, vaikka lapset olisivat kuinka helppoja ja terveitä tahansa. Mutta kun niiden lasten kanssa voi myös elää normaalisti, ilman jatkuvaa jalustalle nostamista jne.
Mun mielestä onnettomampia ovat ne, jotka ovat kuvitelleet lasten tuovan sen onnen elämään, pisteen iin päälle parisuhteeseen, perheestä tulee kokonainen jne. Epärealistiset odotukset, ja vastuunkannon puute omasta onnesta ja elämästä tekevät ihmisiä onnettomia. Toki lasten tilalle voi tulla joku tietty asumismuoto, parisuhdestatus, tietty koulutus jne, jonka uskoo tuovan itselle onnen. Eihän se niin mene, lapset tai mikään muukaan ei tuo suoraan ihmiselle koko sielun täyttävää onnea tai elämän tarkoitusta. Ne asiat voi luoda itselleen vain ja ainoastaan oman pään sisällä. Kun se onni ja elämän mielekkyys on hankittu ensin itse omasta elämänkatsomuksesta ja vastuunotosta, niin sitten vasta ne muut "ekstrat" todellakin tuottavat sitä lisäiloa. Jos aina usko että se onnellisuus on itsensä ulkopuolella niissä asioissa mitkä itselle sattuvat, niin ei sitä onnea ikinä saavuta. Onni tulee omista ajatuksista, tekemisistä ja asenteesta. Elämän tarkoitusta ei voi hakea lapsista, sillä se on lapsille liian suuri taakka. Aikuisen pitää tehdä lapsen elämä mielekkääksi ja auttaa lasta selviämään vastoinkäymisistä niin henkisesti kuin materiaalisesti (tiettyyn pisteeseen asti). Se valitettavasti unohtuu yllättävän monelta, joka suunnittelee lasten hankintaa saavuttaakseen jonkin tietynlaisen elämäntyylin tai kuvitellun onnen.
No olen samaa mieltä osittain. Aikuisena sitä on jättänyt taakseen ihmistyypit joiden kanssa ei tule toimeen ja etsiytynyt harrastuksiin ja menoihin jotka ovat itselle mieluisia.
Kun saa lapsia joutuu taas kiinni toisiin ihmisiin. Lasten kautta joutuu silmäkkäin sen kanssa mikä on yhteiskunnassa tavllisuuden normi nykyaikana.
Alkaa paine, toisaalta haluaisi elää kuten ennen lapsi vain siinä mukana, mutta pian huomaa, että elämässä on pakkoja ja pakkoja.
Monilapsisilla perheillä on taakkana se, että yhteiskunta on muuttunut, ihminen ei saa mitään arvostusta siitä, että on lapsia. Jos lapsia on paljon jää kuitenkin yhä vähemmän voimia haalia mitään statuksia mistään muusta joten istetunto romahtaa helposti.
Ja anteeksi taas kirjoitusvirheet. Tämä oli kiinnostava aihe.
-4-