Miten varauduitte synnärillä ettei vauva vaan vaihdu?

Itse otan aina selfien heti siinä telakalla vauvan kanssa, ennenkuin napanuora leikataan. Sit postaan sen kuvan ekaks faceen ja sit ehkä Instaan, jotta muutkin näkee minkä näkönen pallero on mun. Jääpähän todistusaineistoo, jos joku sattus kyseleen..

Kai ny oman vauvan tunnistaa. Mun ainaki. Ainut osastolla kenellä oli kunnon peikkotukka. Hähä. En ihan oikeesti usko että jos äiti on kerenny vauvaansa vilkastakaan, että se vois vahingossa vaihtua. Olisin omani varmaan tunnistanu muitten vauvojen joukosta vaikka en oliskaan nähny aikasemmin. Oli just niin oman näkönen ja sellanen mitä kuvittelinki että olis.

Käytä kortsua, niin ei tartte pelätä tällaista. Jos maapallolla on kautta aikan vaihtunu pari vauvaa, niin laskepa todennäköisyys sille, että se osuu omalle kohdallesi!

Mä ainakin yrittäisin ottaa mukaan jonkun aatelisperheen vauvan jolla menestys jo soluissaan, ja jättäisin meidän looseri wt-vauvan sinne, sekin sais paremman elämän aatelisten kanssa joten siitäkin tulisi parempi ihminen..... eli win win situation  ;D

Heti synnyttyään vauvalle laitetaan ranneke, jossa on äidin nimi. Tunnistin omat vauvat kyllä ulkonäöstä sekä itkun äänestä, koska jokaisella on erilainen ääni :).

Minunkin vauvani nilkkaan laitettiin ranneke jossa oli minun nimeni ja henkilötunnus. Tämä tehtiin siis silloin kun napanuorakin oli vielä kiinni.

Tämän lisäksi olisin tunnistanut muutenkin, ihan jo vaikka sen supertuuhean, tumman tukan perusteella :)

Pidin lapseni vierihoidossa kaikenaikaa.

Asiaan löyhästi liittyen: Katsoin tuossa taannoin kamalan dokkarin vaihtuneista vauvoista. Siis ennen kuin alettiin käyttämään vauvoilla rannekkeita, hoitajilla saattoivat vauvat vaihtua keskenään, ja siinä sitten lähdettiin jonkun toisen vauvan kanssa kotiin. Ja tätä tapahtui useampi tapaus vuosien saatossa pelkästään eräässä tietyssä pienessä sairaalassa Ruotsissa. Kerran eräs äiti (olkoon vaikka Svensson) huomasi toisella paikkakunnalla kyläillessään, että tuossahan on aivan samannäköinen poika kuin isänsä oli pienenä, otti asioista selvää ja kävi ilmi, että kyseinen poika oli syntynyt samana päivänä kuin hänenkin poikansa. Kumma kyllä, "oma" poika oli todella tummapiirteinen, kun taas molemmat vanhemmat olivat vaaleita. Puolestaan tuolla vaalealla sattumalta nähdyllä lapsella oli tummapiirteiset vanhemmat (vaikkapa Erikssonit). Äiti aloitti sitten mittavan kampanjan oman pojan saamiseksi kotiin, ja lopulta poliisit kävivätkin hakemassa itkevän pojan oikeille vanhemmilleen. Nämä Erikssonit olivat murheen murtamia, sillä olivat tietenkin vuosien saatossa rakastaneet tuota vaihdokasta omana poikanaan, eivätkä halunneet omaa poikaansa heille vaihdossa, koska eivät katsoneet reiluksi, että tämäkin poika repäistäisiin siitä perheestä, jossa oli koko elämänsä ollut, olkoonkin väärä tai ei. Siis, Erikssonit jäivät kokonaan ilman poikaa, ja kärsivät vuosikymmenet tästä vääryydestä (Svenssonit eivät antaneet poikansa edes tavata enää Erikssoneja, koska poika suhtautui kuulemma liian rakastavasti heihin (!) Svenssonin äidin mielestä.) Svenssonit pitivät kyllä tuon tummakulmaisenkin lapsen, mutta alkoivat kohdella häntä selkeästi eriarvoisesti. Ajatelkaa, kaikki olisi ollut aivan hyvin jos tuota vaihdosta ei koskaan olisi tullut ilmi, mutta äitinpä mielestä verisukulaisuus oli tosiaan niin tärkeää että halusi välttämättä pilata vähintään neljän henkilön elämän: molempien poikien että Erikssonien! En tosiaan ymmärrä, miksei vain voinut jättää asiaa silleen, kun kerran vahinko oli jo tapahtunut ja pojat rakastivat perheitään. Mitä itse tekisitte tällaisessa hypoteettisessa tilanteessa?

En mitenkään. Miten se muka olisi voinut vaihtua? Heti kun vauva tuli ulos sille laitettiin käteen valmiiksi kirjoitettu ranneke. Siitä pystyi hyvin tarkistamaan että sai oman vauvansa kansliasta yms. takaisin.

Mun vauvalla oli pahka päässä, kun repivät sitä imukupilla ulos. No voi olla että TYKSissä oli muitakin vastaavia pahkapäivät juuri silloin, mutta luotin pahkaanja rannekkeeseen.

Lapsi ei ollut hetkeäkään poissa minun tai mieheni luota että ei se olisi voinut vaihtua (perhehuone & vierihoito)! Suihkussa käydessäni mies vahti vauvaa (mies ei poistunut huoneesta minnekään sairaala-aikana, kuten en minäkään). Lisäksi ranneke vauvalle laitettiin jo ennen napanuoran katkaisua. Turha tuollaista tänä päivänä pelätä.

Meidän vauvalla ei ollut ranneketta ja vauva kävi myös kansliassa nukkumassa synnytyksen jälkeen, jotta mä sain levätä. Isä joutui lähtemään osastolta kotiin, koska oli aamuyö. Kyllä mä ainakin tunnistin heti oman pirpanani, kuva syöpyi verkkokalvoille. Otettiin synnytyssalissakin kuvia pesun jälkeen, joista olisi voinut verrata...

Eka vauva oli syntymästään lähtien vieressäni koko sairaalareissun ajan, paitsi vessakäyntien aikana mies oli hänen kanssaan. Vaihtuminen ei siis olisi ollut edes mahdollista.

Toka vauva olisi alussa voinutkin vaihtua, keskonen ja pitkään sairaalahoidossa, kun itse olin jo kotona. Mutta kun hän on kasvanut, hänessäkin on niin paljon sukunäköä nähtävissä, että on varmasti samaa geenipoolia :)

Mä en oo kumpaakaan nähnyt heti syntymän jälkeen, joten periaatteessa vaihtuminen olisi mahdollista. Kai nuo nyt kuitenkin ihan omat on, kun keskenään ovat todella samannäköiset.

Kyllä siihen rannekkeeseen voi luottaa. Ja muutenkin tunnistin oman poikavauvani, oli kyllä niin minun näköiseni ettei voinut erehtyä. Vasta myöhäisessa murrosiässä alkoi tulla näkyviin vähän isänkin piirteitä.

Pidin vauvan vierihoidossa ja kävin lääkärikäynnillä mukana. En tiedä mitä muut tekevät, mutta en ajatellutkaan että lapsi voisi vaihtua.

Aikaisemmin en mitenkään erityisesti. Nyt kun menen, vahdin kuin haukka!! Varmaan nukutan vieressä jne.

Eipä ollut pelkoa, kun tyyppi pötkötti koko ajan kyljessä kiinni;)

Mies leimasi vauvan täyteen suvun vaakunaleimoja, kun oli vielä napanuorassa kiinni. Leimaväri waterproofia.

Oli kokoajan kyljessä kiinni. Tai itseasiassa ei ollutkaan ihan alussa, koska jouduin nukutuksessa kaavintaan mutta sen koko ajan oli isänsä kyljessä kiinni. :)