Millaiset ihmiset eivät vastaa tekstiviesteihin, joissa esim pyydetään kahville
Tai millaisille jätät vastaamatta? Oon täs ihmetellyt, kun ei edes kieltävää vastausta voi lähettää. Soittamaan en ala, tuskin vastataan puheluihinkaan, jos edes tekstareihin ei voi vastata.
Kommentit (25)
Moukkamaiset! Valitettavasti näitä moukkia löytyy esim. omien lasten kummiesta.
Viesti voi tulla tilanteessa jossa ei pysty vastaamaan. Ja sitten unohtuu.
Kaverini on juuri sellainen. Ei yksinkertaisesti vastaa viesteihin, tai vastaa jos ne kiinnostavat häntä. Ei ole kyse siitä, että unohtaa vastata, vaan saattaa parin tunnin päästä laittaa viestiä ihan eri asiasta, eli toisin sanoen sivuuttaa minun viestini.
Sellaiset, jotka eivät ole puhelimen ääressä jatkuvasti.
No minä en vastannut kaverin tekstiviestiin viimeksi siksi, että puhelin oli unohtunut laukkuun. En käytä puhelinta niin, että se olisi koko ajan näkyvillä. Eli oli unohtunut laukkuun koko päiväksi ja saattoi olla äänettömälläkin. Kun sitten seuraavana päivänä katsoin, olin juuri käynnistänyt auton, eli en alkanut siinä näpyttelemään. Sitten tuli niin paljon muuta, että unohdin.
Mutta olemme jo aikuisia ja ymmärrämme, että joskus saattaa mennä viikko, että soittaa takaisin, jos toinen on soittanut ja aina ei vastaa, jos toinen soittaa. Kumpikin tietää, että toisella on työt ja lapset ja muukin elämä ja ei aina ole aikaa. Jos on hengentärkeää asiaa, niin sitten ollaan hurautettu suoraan toisen ovelle., Mutta yleensä harvoin on niin tärkeää, että se olisi päivän päälle
Töissä ollessa en yleensä ehdi, ja kun pääsen kotiin, on niin myöhä ettei enää viitsi ja muutenkin saattaa unohtua. Mutta jos kyse treffipyynnöstä, niin joku ylimielinen idiootti, joka kuvittelee asian jäävän sikseen, kun ei sano mitään.
Mua loukkaa, kun ei voi edes kieltävää vastausta laittaa ja laitoin tekstarin vuorokausi sitten. Sama on jättänyt aikaisemminkin vastaamatta eli nyt on viimeinen kerta, kun pyydän häntä jonnekin. Ottakoon itse yhteyttä, jos haluaa. Ja mulla on toinenkin samanlainen kaveri, edes facebookin kautta ei vaivauduta edes sitä kieltävää vastausta laittaa!!! Kai pitää mennä itseensä, jotain vikaa mussa on, kun mut tällä tavalla sivuutetaan. ap
Jos ei heti ole puhelimen varressa ja sitten kun on ja toteaa että kahvihetki oli ja meni, niin ei liene välttämätöntä ruveta jälkikäteen pahoittelemaan? Toinen tilanne, pitää varmistaa aikatauluja puolison tmv. kanssa ja se viivästyy.
Jos toinen pitää sitä kahvillekutsua niin tärkeänä, niin voisihan hän siitä muistuttaa. Mutta sehän ei tule kysymykseen, vaan toisen vastauksen kyttäily ja sitten kyräily, että se ei taaskaan vastannut...
Henkilökohtaisesti mua ärsyttää valtavasti ihmiset, joilla on tarmoa tehdä yksinkertaisestakin asiasta kymmenen puhelun tai viestin arvoinen. Itse en käytä puhelinta kuin tarpeeseen. Mulla on varsinkin yksi kaveri, jolle yksinkertainen viikonloppuvierailu aiheuttaa monta päivää ja iltaa kestävän viestittelyripulin, kun pitää varmistaa, syödäänkö roileria vai pihviä ja rucolaa vai vesiheinää, ja käydäänkö kaupassa klo 16 vai 16:30. Kun tällaisia puheluita ja viestejä sataa työpäivän aikana, se alkaa ottaa kuulkaa päästä.
Kyllä minunkin avovaimo suuttuisi jos haluaisin päiväkahviseuraa
Inhoan tekstiviestejä!
Lähetä mieluummin sähköpostia. Ne voin lukea sekä puhelimesta että koneelta. Useammin olen koneella kuin puhelimen ääressä päivystämässä koska tulee viesti. Lisäksi tekstiviestiin vastaaminen maksaa (minulla ei ole tekstaripakettia eikä tulekaan).
Tekstarit ovat so last season.
Mä oon niin masentunut etten sen takia yleensä jaksa vastata puhelimeen tai viesteihin. Usein puhelin on kyllä kiinnikin. Tiedän kyllä että on perseestä, ihmiset kutsuu paikkoihin ja soittelee kun ajattelee että Se piristäisi, ja mä en vaivaudu edes vastaamaan. Kuulemma ovat joskus myös huolissaan kun en vastaa ja eivät tiedä olenko vielä hengissä. En vaan jaksa enkä kykene, ja tietysti ajan kanssa suurin osa ihmisistä on kadonnutkin kokonaan mun elämästä, ei kukaan jaksa yksipuolisesti yrittää määräänsä kauempaa
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:45"]
No minä en vastannut kaverin tekstiviestiin viimeksi siksi, että puhelin oli unohtunut laukkuun. En käytä puhelinta niin, että se olisi koko ajan näkyvillä. Eli oli unohtunut laukkuun koko päiväksi ja saattoi olla äänettömälläkin. Kun sitten seuraavana päivänä katsoin, olin juuri käynnistänyt auton, eli en alkanut siinä näpyttelemään. Sitten tuli niin paljon muuta, että unohdin.
Mutta olemme jo aikuisia ja ymmärrämme, että joskus saattaa mennä viikko, että soittaa takaisin, jos toinen on soittanut ja aina ei vastaa, jos toinen soittaa. Kumpikin tietää, että toisella on työt ja lapset ja muukin elämä ja ei aina ole aikaa. Jos on hengentärkeää asiaa, niin sitten ollaan hurautettu suoraan toisen ovelle., Mutta yleensä harvoin on niin tärkeää, että se olisi päivän päälle
[/quote]
Kyllä sitä toista osapuolta vaan vituttaa vaikka ei sinulle myöntäisi, ei pahalla. :)
Jos tällainen tyyli on ihan tapana jollakulla, niin lopetan yhteydenpidon. Jos pyydän kaveria tulemaan meille tiistaina eikä vastausta kuulu vielä maanantaihin mennessä, niin tuleehan siitä sellainen kummallinen olo, kuin tiistai olisi kuitenkin "varattuna" hänelle.
Olisi noloa, jos tiistaina kaveri ilmoittaisikin että minähän tulen kun kutsutaan, nähhään, ja olisit jo sopinu muuta. Tätäkin on nähty.
Tästä syystä en ole enää tällaisiin ihmisiin yhteydessä, jotka vaikeuttavat viikkosuunnitteluani ja varastavat minultä kokonaisia päiviä. Ja millaisia ne ihmiset ovat? Narsistisia, eivät arvosta muiden ihmisten aikaa, koska on vain heidän aikaansa.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:44"]
Sellaiset, jotka eivät ole puhelimen ääressä jatkuvasti.
[/quote]
Sellaiset, joille puhelin ei ole koko maailma ja siten se puhelin ei olekaan koko ajan välittömästi käden ulottuvilla.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:54"]
Inhoan tekstiviestejä!
Lähetä mieluummin sähköpostia. Ne voin lukea sekä puhelimesta että koneelta. Useammin olen koneella kuin puhelimen ääressä päivystämässä koska tulee viesti. Lisäksi tekstiviestiin vastaaminen maksaa (minulla ei ole tekstaripakettia eikä tulekaan).
Tekstarit ovat so last season.
[/quote]
Mulla on tuo retro faxi tuolla toimistohuoneessa, se on nyt kuuminta hottia. Vaadin, että jokainen kaveri käyttää myös faxia tai en vastaa. En mä siis mitenkään itsekäs tai joustamaton maailman napa ole..
Minä en todellakaan lue taas meilejä jatkuvasti eikä moni muu, joka on esim lapsen kanssa kotona eikä tarvi tsekata työmeilejä koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:54"]
Inhoan tekstiviestejä!
Lähetä mieluummin sähköpostia. Ne voin lukea sekä puhelimesta että koneelta. Useammin olen koneella kuin puhelimen ääressä päivystämässä koska tulee viesti. Lisäksi tekstiviestiin vastaaminen maksaa (minulla ei ole tekstaripakettia eikä tulekaan).
Tekstarit ovat so last season.
[/quote]
Niin, minä vastaavasti tarkistan sähköpostini ehkä kerran parissa viikossa...
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 11:44"]
Sellaiset, jotka eivät ole puhelimen ääressä jatkuvasti.
[/quote]
Sellaiset, joille puhelin ei ole koko maailma ja siten se puhelin ei olekaan koko ajan välittömästi käden ulottuvilla.
[/quote]
Oletko autisti? Oletko tajunnu, että puhelimen takana on IHMINEN, kenties ystävä, joka haluaa sinun surkean peräsi raahata keskusteluetäisyydelle, koska jostain ihmeen syystä tykkää sinusta? Eikö tätä voi sen verran kunnioittaa, että kirjoittaa takaisin: ei käy, sori tai sopii, nähdään?
Ei ole ihme, että Suomessa on masentuneita jos näin itsekkäistä ja autistisia ihmisiä löytyy enemmänkin. Kiehun...Onneksi omassa kaveripiirissä ei ole yhtä pershomeestaan sänkyyn kiinni jääneitä lapamatoja.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 12:05"]

Se, että vastaan aloituksen kysymykseen yksinkertaisesti vain ensimmäisen syyn mikä tuli mieleen, ei oikeuta vetämään minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, miten itse saamieni viestien kanssa toimin tai olen toimimatta enkä valitettavasti koe mitään tarvetta alkaa sitä kertoa ihmiselle, jonka tapoihin näköjään kuuluu nimitellä toisia ihmisiä.
Minua ärsyttää yksi tekstiviesteillä kommunikoiva kaverini. Ollaankin enää tekstiviestein yhteydessä, kun päätin minäkin lopettaa soittamisen. Olen itse sitä mieltä, että tekstiviestejä lähetetään, kun aihe ei ole kovin tärkeä, muuten soitetaan. En esim. työpäivän aikana pidä puhelinta mukanani, mutta tauolla saatan katsoa, onko tullut puheluita. Jos on, soitan takaisin. Tekstiviestejä en ehdi alkaa näpytellä, joten jää automaattisesti iltaan ja pari kertaa olen ihan unohtanutkin.
Tämä ystäväni saattaa laittaa tekstiviestillä esim. mitä kuuluu. Ilmoitti tekstiviestillä avioerostaan. Aikani jaksoin soitella takaisin ja kertoa ne kuulumiset ihan puhelimitse mutta nyt en enää viitsi. Ihmisten välinen kommunikointi on muuttunut itselleni vieraaksi. Itse en ole facebookissa ja huomaan, että teen tässäkin jonkinlaisen synnin. Eräst toinen kaverini oli loukkaantunut, kun en sieltä ollut bongannut hänen vauvansa syntymää enkä siis onnitellut. Ei haluta nähdä sitä vaivaa, että kerrottaisiin niille tärkeille ihmisille asioita henkilökohtaisesti vaan kaikki pitää tehdä samalla näpyttelyllä 200 kaverille yhtäaikaa.
Olen ehkä vanhanaikainen, mutta arvostan ihmisiä, jotka viitsivät ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä. Yritän teksiviesteihin vastata iltaisin mutta en käsitä, miksi pitäisi käydä jotain kuulumisviestittelyä, kun voisi aivan yhtä hyvin soittaa ja kysellä ne puhelimitse.
Moni kuvittelee, että voin pitkin työpäivää naputella viestejä eikä tajua, että en ole tavoitettavissa 24h. Kahvittelupyyntöihinkin vastataan vasta työpäivän jälkeen.
Minä vastaan aina. Mutta eräs kaverini vastailee valikoivasti ja hitaasti, on flegmaattinen haihattelija, joka ei saa tärkeitäkään asioita hoidettua.
Vastaan tekstariin kun kerkeän. Eli tsekkaan asian ja vastaan jos on aikaa tai intoa. Todennäköisesti vastaan kuitenkin vuorokauden sisään, jos vaan muistan.