Miksi Suomessa paheksutaan ulospäinsuuntautuneisuutta?

Suomalaisen henkilökohtainen kupla on geenisyistä vailla äärtä ja rajaa. Emme ole luontaisesti kykeneviä elämään toisen ihmisen läheisyydessä.Toista voi juuri ja juuri sietää saunan terassilla, kun istutaan vierekkäin, juodaan olutta, katsotaan järvelle ja ollaan yhdessä hiljaa.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 06:30"]

Olen eri mieltä. Ujo ja sulkeutunut on ainaa outo lintu ja kaikkien pitäisi suu vaahdossa olla muka reipas ja iloinen helvetti vie. Tämä on oma kokemukseni ja se tuskin on sen väärempi kuin sinunkaan olettamuksesi.

[/quote]

Reipas ja iloinen onkin sitten eri asia. Sitä vaaditaan usein myös vähän toisentyyppisiltä ulospäinsuuntautuneilta. Se on kieltämättä todella ärsyttävää.

Itse olen vähän lörppäsuu ja saatan toistaa samaa asiaa monta kertaa. En vain mahda mitään. Erityisesti kun innostun. Onneksi tahdikas esimieheni sanoi kerran sellausessa tilanteessa että tuli jo yhdestä kerrasta selväksi. Mielestäni aika nolosti sanottu. Meitä on moneen lähtöön.

Yleensä avoimilla ihmisillä on vaikeuksia ottaa toinen huomioon ja olla tahdikas. Sitten pulistaan läpi koulutunnit ja työpaikkojen kahvihetket ja nykyään avokonttorien aikaan työtunnitkin.

Omien havaintojeni mukaan ekstrovertit kyllä pärjäävät vallan mainiosti elämässä, enemmän meillä introverteilla on ongelmia. Ehkä kyseessä onkin enemmmän juuri tuo tunneäly, se kun voi puuttua myös ulospäinsuuntautuneelta. 

Ja vitut. Kaikkien pitäisi olla niin pekeleen sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita. Peruskoulussakaan ei saa matematiikasta kymppiä, vaikka osaisi kaikki laskut unissaankin etu ja takaperin, kun pitää vielä olla sosiaalinen ja ostata kivasti tuoda asiaa esille.

Ulospäin suuntautunut on aika usein itseään esille tuova päällepäsmäri ja sellaisistahan ei Suomessa tykätä. Suomessa vaatimattomuus on hyve.

Riippuu ihan siitä millä alalla teet töitä jne. Esimerkiksi opetusalalla ihaillaan kovasti ulospäinsuuntautuneita hörhöjä.

Ap kuin minun suustani tuo teksti. olen ulospäinsuuntautunut, tosin nyt erakoitunut juuri siksi, että jos olet luonteeltasi tuollainen kaikki ottavat tosiaan oikeudekseen kohdella huonosti ( sillähän on niin hyvä itsetunto ja se on niin rohkea). Samoin kun joku ujo, ei luonnostaan vilkas ja ulospäinsuuntautunut ihminen voi sille mitään. En ole toisten päällepuhuja joten se ei selitä sitä.

Olen luonteeltani ollut hyväntahtoinen, mutta elämä on minsuta tehnyt varautuneen. Koska luonnollinen tempperamenttini on kuitenkin sellaisen iloinen, innostuva ja puhelias kärsin tästä.

Olen vain oppinut, että se, että tervehdin on paha asia, se, että hmyilen on paha asia. En itse halveksi ihmisiä tempperamentin takia joten tuntuu väärältä, että vain siksi, että ole sellainen avoin ja keskusteleva ihmiset kokevat oikeudekseen kohdella huonosti.

Taustalla on kateus ja viha erilaisuutta kohtaan, usein myös katkeruutta ja tyytymättömyyttä omaan elämään. Lyhyesti sanottuna oman pahan olon purkua.

Täälläkin on palsta väärällään valistusta yksinäisyydestä ja kuinka on muutettu jonnekkin ja ei tunneta ketään, ja sitten samaan aikaan ne keillä on ystäviä valittavat yksipuoleisesta yhteydenpidosta tai muuten vaan motkottavat kavereidensa luonteesta. Yleinen valitusaihe on se kuinka kaverit eivä ymmärrä eri elämäntilanteita, sinkut vs perheelliset yms.

Ulkomailla tilanne on aivan eri, ihmiset keskustelevat keskenään ja myös aikuisiällä tutustumaan yhtälailla uusiin ihmisiin (aikuisiällä uusien ystävien löytämisen vaikeus on yksi kestoaihe valitukselle Suomessa, mutta ei missään muualla). Joten on ihan ok olla ulospäinsuuntautunut.

Työpiireistä on ulkomailla todella tavallista saada uusia ystäviä, mutta Suomessa on vallalla asenne että työ ja muu elämä on pakko pitää erillään. Joku ravintolaillallinen työporukalla on monille kauhistus.

Mä elän joka hetken mun elämästä täysillä, en erottele työ- ja muuta elämää. Olen saanut aikuisiällä töistäkin paljon uusia ystävyyksiä jotka kestävät vaikka työkuviot vaihtuvat.

Koska introverttius ja ilkeys on täällä älyn merkki, kun taas avoimuus ja positiivisuus kertovat vain tyhmyydestä ja pinnallisuudesta.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 05:43"]

Taustalla on kateus ja viha erilaisuutta kohtaan, usein myös katkeruutta ja tyytymättömyyttä omaan elämään. Lyhyesti sanottuna oman pahan olon purkua.

Täälläkin on palsta väärällään valistusta yksinäisyydestä ja kuinka on muutettu jonnekkin ja ei tunneta ketään, ja sitten samaan aikaan ne keillä on ystäviä valittavat yksipuoleisesta yhteydenpidosta tai muuten vaan motkottavat kavereidensa luonteesta. Yleinen valitusaihe on se kuinka kaverit eivä ymmärrä eri elämäntilanteita, sinkut vs perheelliset yms.

Ulkomailla tilanne on aivan eri, ihmiset keskustelevat keskenään ja myös aikuisiällä tutustumaan yhtälailla uusiin ihmisiin (aikuisiällä uusien ystävien löytämisen vaikeus on yksi kestoaihe valitukselle Suomessa, mutta ei missään muualla). Joten on ihan ok olla ulospäinsuuntautunut.

Työpiireistä on ulkomailla todella tavallista saada uusia ystäviä, mutta Suomessa on vallalla asenne että työ ja muu elämä on pakko pitää erillään. Joku ravintolaillallinen työporukalla on monille kauhistus.

Mä elän joka hetken mun elämästä täysillä, en erottele työ- ja muuta elämää. Olen saanut aikuisiällä töistäkin paljon uusia ystävyyksiä jotka kestävät vaikka työkuviot vaihtuvat.

[/quote]

Itse näen, että yksinäisyys on ulospäinsuuntautuneiden ongelma Suomessa vähintään yhtä paljon. Sellaisia tilanteita, joissa voisi vapaamuotoisessa ympäristössä luontevasti tutustua uusiin ihmisiin ja ystävystyä ei tule kovin helposti. Harvassa tilanteessa voi olla kovinkaan vapautuneesti. Tämä on tietenkin vain oma kokemukseni tässä elämäntilanteessa.

Siis minähän olisin juuri tällainen oikeasti:

http://www.buzzfeed.com/jessicamisener/frustrating-things-about-being-an-extrovert

Yksinäiset vuodet, masennus ja muu ovat vain vieneet voimat.

Joskus haaveilen, että voisin vielä elää täysillä, olla oma itseni.

Täällä on aika sulkeutunut kulttuuri. Ei pidä puhua turhaan, sanotaan. Voi kuitenkin riippua siitäkin, missä piireissä liikkuu.

En tiedä vastausta, mutta ainakin avoimuus antaa paremmin mahdollisuuden haavoittaa toista. Miksi tätä pidetään sitten oikeutettuna ja avoimuutta huonona asiana, en tiedä.

Olen eri mieltä. Ujo ja sulkeutunut on ainaa outo lintu ja kaikkien pitäisi suu vaahdossa olla muka reipas ja iloinen helvetti vie. Tämä on oma kokemukseni ja se tuskin on sen väärempi kuin sinunkaan olettamuksesi.

Yksi ulospäinsuuntautunut täällä. Juttelen vieraille kaupoissa, olen ystävällinen ja hymyilen paljon, osaan nauraa itselleni. Olen saanut kommentteja, että puhun liikaa ja olen pyrkinyt sitä hillitsemään. Mutta huono kuuntelija en ole, muistan asioita joita ihmiset kertovat itsestään. Moni on ihan yllättynyt, kun huomaa että vaikka vaikutan siltä, etten ole kuunnellut, muistan kuitenkin, mitä ollaan puhuttu aiemmin. Kuunteleminen ja puhuminen eivät siis ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. 

"Avoimet" ihmiset ärsyttävät täydellisen tilannetajun puutteen vuoksi. "Avoin" ihminen parkkeeraa viereesi työpaikan illanvietossa ja, koska olette eri osastoilta, ettekä ole tavanneet pariin vuoteen, hän katsoo tarpeelliseksi päivittää sinulle, että änen vaimollaan ei sitten ollutkaan rintasyöpä, vaikka luultiin, vaan vaimo olikin persoonallisuushäiriöinen skitso ja hän vihaa naisia. Koko illan päästämättä sinua juttelemaan kenellekään muulle niistä ihmisistä, joille olisi kohteliasta sanoa moi. Seuraavana ivänä pomosi luulee, että teillä on suhde, kun koko illan vietitte niin tiiviisti yhdessä. "Avoin" ihminen alkaa kahvipöydässä kertoa laveasti lastensa mahataudeista. Hetken päästä joudut tietämään, mitä sivuvaikutuksia hänen e-pillerinsä aiheuttivat ja sitten toivot, että tämä olisi jäänyt ainoaksi tiedoksi, kun kuulet, mitä paikallisia sivuvaikutuksia ehkäisyrenkaalla oli, ja mitä mies tai rakastaja siitä ajatteli. Ja niin edelleen.

en minä ole ilkeä, mutta lopetan nämä avautumisest kyllä niin nopeastikuin pystynkoska en halua olla niihin osallina.

Yhdeksäs vastaaja on oikeilla jäljillä. Elekieli ja katsekontakti antavat joskus ymmärtää ettei ulospäinsuuntautunut kuuntele. Jos jostain syystä ei katso silmiin, kun toinen puhuu, kannattaa välillä kommentoida jotain. Kuuleminen ja kuunteleminen ovat kaksi eri asiaa. Täytyy olla kiinnostunut mitä vastapuoli kertoo!

Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.

Puhuminen on hopaa, vaikeneminen kultaa.

Kell´ onni on, se onnen kätkeköön.

Yllä olevat ja monet muut sananlaskut ja sanonnat kuvaavat hyvin, miten meitä on kasvatettu. Monissa ammateissa ulospäinsuuntautuneisuus on toki myönteinen asia, mutta rajansa kaikella. Monelta puuttuu lähes kokonaan tilannetaju eli eivät osaa nähda, sopikko möläytys vai ei. Useimmiten ei sovi, sillä harvoin nuo möläytykset sisältävät mitään älynsäihkettä. Varsinkin miespuoliset kollegat ovat "kunnostautunet" kaksimielisyyksillä. Naispuoliset taas kumoavat nähtäville koko elämänsä ajattelematta, haluavatko toiset kuulla vai ei.

Junassa tai bussissa on yleensä ihan mukava, jos vieruskaveriksi sattuu sellainen henkilö, joka innostuu juttelemaan. Monta kertaa on maailmaa pantu järjestykseen ja ratkaistu suuren luokan ongelmia, mutta yksityisasiat on pidetty omana tietonamme. Mutta välillä on myös tilanteita, joissa ei pysty tai jaksa ryhtyä keskusteluun. Sitäkin pitää osata kunnioittaa.

En ymmärrä, mikä ihmeen into ihmisillä on luokitella ja arvioida muita erilaisten piirteiden mukaan älykkäisiin ja tyhmiin, miellyttäviin ja ilkeisiin jne. jne. Monet piirteet ovat synnynnäisiä eikä niiden perusteella pysty arvioimaan alykkyyttä tai muita persoonallisuuden piirteitä. No joo, mutta minähän olenkin vain yksinkertainen maalaisämmä, en intro- enkä ekstrovertti, vaan jotakin siltä väliltä.