Tunnetteko ihmisiä, joiden perusilme on aina luotaantyöntävä, hapan, negatiivinen?
Oma kälyni on sen näköinen, niin kuin häntä aina v*tuttaisi joku asia. Häntä ei todellakaan ole helppoa lähestyä, edes hyvän itsetunnon omaavan ihmisen. Eikä kyllä aina viitsikään, kun se luonnekaan ei ole mikään kovin aurinkoinen.
Lasteni päiväkotiryhmässä on yksi tyttölapsi, jonka äiti on aina naama peruslukemilla ja on kuin myrkyn niellyt. Hyvä jos huomenta sanoo. Ja tämä on päivittäistä.
Kommentit (28)
Sama kuin kakkosella - minä itse :D
En yksinkertaisesti voi sille mitään, onneksi minut tuntevat tietävät asian oikean laidan. Mutta olishan se tietenkin mukava näyttää vähän positiivisemmalta noin yleensäkin...
Yritän kyllä silti ajatella positiivisesti ihmisestä varsinkin jos en tunne...eihän aina tartte olla iloinenkaan!
Vierailija:
Yritän kyllä silti ajatella positiivisesti ihmisestä varsinkin jos en tunne...eihän aina tartte olla iloinenkaan!
kokoajan siltä kuin olisi pillahtamassa JUST itkuun.....
ekan kerran tavatessa pelästyinkin, että mikäs tolla on pilalla ?
saletisti ole varmaan ikinä hymyillyt. Näin kerran kun hän yritti hymyillä jollekin hauskalle jutulle, mutta epäonnistui siinä. On se oikeasti kumma. Itse taas olen ihan päinvastainen. Tosin ei sekään ole hyvä, jos oma peruslukema on iloinen, kun sitten kysytään, että mitä sä aina virnuilet tai mitäs siinä ilkut, vaikka omasta mielestään ei ole hymyillyt tms. vaan näyttänyt ihan peruslukemaa.
vaikka en olisikaan..näytän vihaiselta..kummipoikani kastetilaisuudesta otetut kuvatkin aivan kamalia kun seison siellä vittuuntuneen näköisenä..eikä mua silloinkaan mikään juippinut..se vaan on ilmeeni
Minusta on aina yhtä vaikea lähestyä noita hymyttömiä ja totisia ihmisiä. Yleensä pienesti nyökkäävät esim. tervehdyksen ja ovat sen näköisiä, että heidän harteillaan lepää koko maailman murheet.
Pelottavaa ja tympeää porukkaa. Onneksi ei ihan lähipiirissäni näitä ole.
jos haluaa. Itse kärsin tuosta samasta norsunvittu-naamasta yläasteella ja lukiossa. Ja kärsin myös siitä, että minua pidettiin epäsosiaalisena ja epämiellyttävänä ihmisenä, vaikken sitä ollut (niiden mukaan, jotka jostain ihme syystä kuitenkin tutustuivat minuun).
Ja toisaalta; minäpä olen ainakin aito. Hymyilen kuitenkin paljon, mikäli aihetta on, mutta tosiaan tuo perusilme on tosi " perus" . Ja perusilmeeni alla on kuules paljonkin elämää, ei se tarkoita että ajattelisin synkkiä tms.
Enemmänkin ärsyttää sellaiset ylimaireat tyypit, joista ei oikein koskaan tiedä... Pistävät salakavalasti, hymy kasvoillaan.
ja luotaantyöntävä. Ja nämä samat 30v. naiset itkevät myös sitä, kun miestä ei meinaa löytyä, ei siis edes yhden yhtä poikaystävää. Mikäs siinä, jos haluaa olla ilman miestä, mutta kun nämä eivät halua. Ja tietenkin ovat nyt jo ehtineet pettyä ja katkeroitua sen verran, että nyrpeys ei tosiaankaan ole enää vain naamassa, vaan myös asenteessa.
On ihan täyttä kakkapuhetta väittää, että mun ilme nyt vaan on tällainen. Kuten 11 kirjoitti, omaa ilmettään, asennettaan tms. voi muuttaa, jos haluaa. Eikä ihmisestä tee pinnallista se, että näytää iloiselta, ystävälliseltä tai edes neutraalilta.
Vierailija:
Ja toisaalta; minäpä olen ainakin aito. Hymyilen kuitenkin paljon, mikäli aihetta on, mutta tosiaan tuo perusilme on tosi " perus" . Ja perusilmeeni alla on kuules paljonkin elämää, ei se tarkoita että ajattelisin synkkiä tms.Enemmänkin ärsyttää sellaiset ylimaireat tyypit, joista ei oikein koskaan tiedä... Pistävät salakavalasti, hymy kasvoillaan.
Ei pitäisi tässä maailmassa ärsyyntyä niin pienistä asioista kuin kanssaihmisten naamanilmeistä. Höh. Eikä varmana ole kiva väkisin pingoittaa naamaansa kokoajan johonkin pirtsakkaan ilmeeseen, siis sitä perusilmettään. Johan siitä stressihormonit kohoavat huikeisiin lukemiin.
kokeilkaa te ylipirteät itse olla vakavia koko päivän, yhtä helppoa meille hapannaamoille on ruveta väkisin virnettä naamalle repimään.
Olen nimittäin huomannut että perusilmeeni on varsin vakava. Varsinkin jos minua jännittää tai ujostuttaa, saatan näyttää " maani myynneeltä" ... Osaan kyllä hymyillä ihmisille enkä oikeasti ole sellainen murjottaja miltä joskus ehkä näytän... Toivottavasti en sitten näitten kasvojeni/ujouteni takia ole kovin tympeää seuraa.
oikeasti säikähdin kun hän sanoi jotain omasta mielestään hauskaa ja hörähti nauramaan! En ollut KOSKAAN nähnyt ennen hänen edes hymyilevän!
mutta sitten kun aukasee suunsa, ei osaa kun valittaa :-O
Mikään asia ei ole hyvin, aika koomista on kun naama virneessä valittaa naapuristaan ja miehestään ja työstään ja kun kaikkia paikkoja kolottaa jne. lista on pitkä.
Itse taas olen näitä turhan naurajia ja oikeesti niin kun joku sano, vois olla aika vaikeeta olla vakavana koko päivän.
anoppi oli tuollainen ennenkuin pisti elämän remonttiin....rypi ylipainoisena itsesäälissä vielä 10 vuotta eron jälkeen, kunnes otti itseään niskasta kiinni...nyt paino tippunut 40kg, ja uus mies kuvioissa. Ennen tunti todella inhottavalta istua siellä, ja hän usein purki pahaa oloaan minuun ja toiseen miniäkokelaaseen, nyt on kuin aurinko, juttelee ja soitti jopa nyt kun ollaan reissussa et mitens kulkee....
Sukurasitteena vielä otsarypyt (ihan lapsesta saakka), jotka oikein korostavat tätä " älä vain puhu minulle, mieluiten älä katsokaan tännepäin" - ilmettä.
Tosaalta hymy on kyllä myös herkässä joten tuttujen kanssa tätä vihaisuusongelmaa ei ole. Kun keskityn kuuntelemaan jonkun juttua näytän kuulema siltä, etten uskoisi sanaakaan, mitä toinen kertoo... Pitäisi varmaan ruveta harjoittelemaan ilmeitä peilin edessä, niin ei tulisi väärinymmärretyksi.
Itse olisin voinnut kirjoittaa tuon! Kiva kun on muitakin, jolla jo lapsesta lähtien otsan vihaisuusrypyt. :)
Tämä ilme (vihainen) minulla todennäköisesti on aina, mutta kun tutustun uuteen ihmiseen, niin loihdin hymyn kasvoille! Kulmakarvoja nostamalla saa myös vähän " valoa" ilmeeseen! (rypyt suorenee). Kokeilkaa!
Se on vaan " peruilmeeni" , ollut lapsesta lähtien -no can do!