Alkuhuuman puuttuminen

Mä en ole toistaiseksi mustasukkainen kun miehellä ei tosiaan ole työn ja minun ohella juuri muuta elämää.. Uskoisin, että olisin jos mies näkisi enemmän kavereita tms. 

17, miksi muutit yhteen :o? Etkö ole edes kiintynyt mieheen?Yhteenmuutto meillä voisi ehkä jopa helpottaa. Aikataulut ovat niin erilaiset ja tykkään jos on tilaa ympärillä. Nyt molemmilla vain yksi huone eli ei voi oikein tehdä omia juttuja välillä vaan kun ollaan yhdessä niin tosiaankin toinen on näköpiirissä vessakäyntejä lukuunottamatta..

ap

Alkuhuuma puuttui minun ja avomiehenikin väliltä. En voi sanoa, että olisin ollut missään vaiheessa edes rakastunut häneen saati kokenut sitä ihanaa alkuhuumaa, jota aikaisemmissa suhteissani olin kokenut. Mies oli alussa aktiivisempi ja hänen periksiantamattomuutensa vuoksi päätin antaa suhteelle mahdollisuuden ja olla jättämättä miestä, niin kuin aikaisemmin ilman ihastumisen tunnetta olin tehnyt.

Olen oppinut rakastamaan miestä vuosien aikana vain enemmän, itseasiassa jo hyvin pian suhteen alettua ajattelin, että hän voisi olla se oikea. Alkuhuuman puuttee mietitytti, mutta annoin mennä, koska muuten tuntui hyvältä ja seksikin sujui. Hänen seurassa saan ja osaan olla oma itseni. Meillä on paljon yhteistä ja muutenkin ihan hyvä olla. Saimme myös viime vuoden puolella esikoisemme josta olemme hyvin onnellisia.

Riitelemme oikeastaan vain mitättömistä pikku asioista, ja joskus ne eskaloituvat naurettavan suuriksi. Tämä rassaa suhdetta eniten; mies on nipo ja itsekäs, minä leväperäisempi ja melko vaatimaton. Riitoja on ainakin pari kertaa viikossa, mutta lepymme nopeasti. Mustasukkaisuutta tai luottamuspulaa ei meidän välillä ole.

En kiistä ettenkö olisi suutuspäissäni jättämässä ukkoa vähintään kerran kuussa ja vaihtamassa parempaan, mutta olen kuullut tätä tapahtuvan muissakin suhteissa ja olevan ihan normaalia :)

Uskon, että suhde ilman alkuhuumaa voi onnistua tai ainakaan se ei ole suurin syy suhteen mahdolliselle päättymiselle

Jotenkin mies ärsyttää mua aina vähän väliä, mutta yleensä sitten vain sanon asiasta ja asia korjaantuu. Aluksi en edes ollut kovinkaan kiintynyt mieheen, nyt olen kiintynyt aina vähän enemmän, pikkuhiljaa... Mies on kunnollinen ja en näe sinänsä mitään estettä sille, etteikö juttu voisi toimia pidemmällä tähtäimellä. En siltikään oikein osaa haaveilla vielä mistään yhteenmuutosta tms kun tarvitsen jotenkin kauheasti tilaa ja omaa aikaa. Juttu on muutenkin edennyt aika hitaasti: tapailtiin kuukausia, sitten vasta  alettiin seurustelemaan.

Ap

Kemiat puuttuvat. Teistä saattaisi tulla hyviä kavereita, mutta parisuhteessa on tiedossa ongelmia jo vuoden-parin sisällä. Puhun kokemuksesta. Yritin elää parisuhteessa miehen kanssa, jonka kanssa emme kumpikaan tunteneet erityisesti rakastuneen toisiimme missään vaiheessa. Siitäkin asiasta me kuitenkin pystyttiin keskustelemaan ihan avoimesti. Suhteessamme oli seksiä aluksi, sitten se hiipui, kunnes parin vuoden päästä suhde oli täysin platoninen. Lasta emme onneksi hankkineet. Suhteemme päättyi siihen, kun me huomaamattamme aloimme katsella toisillemme kumppaneita: "toi olisi juuri sun tyyppiä". Nuo huomiot olivat vahinkoja ja niitä tapahtui meille molemmille. Päätimme onneksi lopettaa suhteen.

Joillekin kai tuollainen toimii. Yksi kaverini, kenelle kävi noin on kuitenkin katunut hitosti valintaabsa ja tahtoisi erota, koska suhde on muuttunut hyvin nopeaan kaveruudeksi.

Ei se ole sulle oikea. Et ole rakastunut. Koska silloin näkisit miehesi virheettömänä. 

Mä olen kyllä tosi kiintynyt mieheen, huomaan ikävöiväni ja kaipaavani sen seuraa jos on pidempi tauko näkemisessä. Mies on tosi kiltti ja huomioiva. En vaan tiedä onko tämä jotain kumppanuutta enemmän kuin intohimoa? Jotenkin kiinnyn ns. hitaasti mutta varmasti. Aluksi ahdisti enemmän, nyt ei enää ihan niin paljoa ja olen vapautuneempi miehen seurassa..

ap

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 19:46"]Ei se ole sulle oikea. Et ole rakastunut. Koska silloin näkisit miehesi virheettömänä. 

[/quote]

Ei kai kukaan näe toista virheettömänä? Oikeasti?

Mä olen korviani myöten rakastunut miesystävääni. Ikävöin häntä mielettömästi, kun ollaan erossa. Voisin vain olla ja tuijottaa häntä, toisaalta aina katsoessani alkaa tehdä älyttömästi mieli seksiä. Herään yöllä onnellisena, että hän on vieressäni.

Mutta kyllä mä tiedän hänen huonot puolet ja vajavaisuudet. Rakastan niistä huolimatta :)

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 19:52"]

Mutta kyllä mä tiedän hänen huonot puolet ja vajavaisuudet. Rakastan niistä huolimatta :)

[/quote]

Eli toisin sanoen: näet hänet virheettömänä :)

Kauanko olette olleet yhdessä? Mulla oli vähän samanlaiset tuntemukset miehen kanssa alussa, hän oli muhun paljon ihastuneempi ja itse olin vaan lähinnä sillä meiningillä mukana, että katsotaan nyt, kun kerran viihdytään yhdessä. En ollut missään vaiheessa intohimoisesti ihastunut, vaan hengasimme yhdessä ja kiintymys/rakkaus syttyi vähitellen. Ainoa ero ehkä sinuun on se, että me olimme kyllä melkein alusta lähtien tosi paljon yhdessä, mutta se ei mua erityisesti ahdistanut, lähinnä jos ahdistusta oli niin lähinnä siksi ettei mulla ollut omaa aikaa tarpeeksi, kun tein pitkiä työpäiviä ja kaiken loppuajan olin miehen kanssa. Mutta miehen seura ei siis sinänsä ahdistanut.

Me ollaan oltu vuosia yhdessä ja suhde on syventynyt koko ajan, meillä on intohimoa, seksiä mutta samalla olen tosi kiintynyt ja olemme toistemme parhaat ystävät. En ole itse kaivannut mitään alkuhuumaa tai muutenkaan huumaa, en vain ole sen tyyppinen ihminen. Oli jotenkin helpottavaa, kun kaikki sujui niin hyvin (toki meillä oli omat riitamme alussa jne.), eli oli vain helppo olla yhdessä eikä tarvinnut jännittää/riutua ikävässä yms. Joku muu varmaan ajattelee, että tällainen suhde on tylsä ja kaipaa sitä suurta ihastumista ensi silmäyksellä, mutta ei kukaan toinen voi tietää miten suhteessa menee tai puuttuuko siitä jotain, kuuntele siis vain omia tuntemuksiasi ja tee niin kuin itse parhaaksi näet.

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 19:52"]

Mutta kyllä mä tiedän hänen huonot puolet ja vajavaisuudet. Rakastan niistä huolimatta :)

[/quote]

Eli toisin sanoen: näet hänet virheettömänä :)

[/quote]

Täh? Mitä kohtaa tästä et ymmärtänyt: Mutta kyllä mä tiedän hänen huonot puolet ja vajavaisuudet. Rakastan niistä huolimatta :)

Siis ei mua miehen seurassa yleensä ahdista. Olen itse tosi kiireinen kaiken kanssa ja mulla ei oo kauheesti omaa aikaa. Oon vähän sen tyyppinen, että tarviin omaa rauhaa aika paljon. Rakastan katsoa itsekseni telkkaria ja vaan olla välillä kotona ihan yksin. Yleensä saattaa olla niin, että en jaksaiskaan töiden jälkeen mennä miehen luo vaan haluaisinkin mennä kotiin. Heti kun pääsen miehen luokse niin tuo olo yleensä katoaa ja onkin tosi mukavaa.

Exän kanssa alkuhuuma ajoi mut ihan hulluksi! En osannut tehdä mitään ilman sitä, unohdin kaveritkin kun mies oli koko ajan ajatuksissa. Nyt on paljon helpompaa elää omaa elämää kun en samalla tavalla oikeasti kärsi ja riudu ikävää koko ajan.

Yhdessä ollaan oltu (jos tapailu lasketaan tähän) alle puoli vuotta.

Eniten ehkä vaivaa tässä se, että mies on liian huomioiva. En uskonu kokevani tällaista ongelmaa.. Miehellä ei ole yhtään kavereita ja siksi on koko ajan kauheen huomionkipeä, antaa kyllä tilaa tosi mukavasti kun sitä pyydän. Miehellä on myös jotain itsetunto-ongelmia ja harmittaa se, että en osaa auttaa niissä kovinkaan rakentavasti. Vähän syö mun omaa jaksamista kun pitää tsempata miestä niin kauheasti :(. Ei tämä mikään terapiasuhde ole, mutta itse olen tottunut olemaan se henkisesti heikoin ja en ehkä osaa/pysty huomioimaan miestä niin paljon kun tarve vaatisi.. Ajattelin kyllä ohjata miestä avun pariin jos asia vielä vaivaa kovasti, sillä en minä voi koko ajan miestä auttaa ja samalla kuluttaa itseäni. Mielestäni hänen pitäisi ottaa enemmän itse vastuuta omista ongelmistaan ja ns.epäkohdista eikä aina tukeutua muhun.

ap

Mulla on perhosia vatsassa usein vieläkin ja olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta. Suhteemme on hyvin intohimoinen, eikä mikään kaverisuhde. Emme olisi kyllä kestäneet muutamaa kriisiä, jos tunneside ei olisi näin vahva. Eli aika näyttää, miten selviätte noin laimein tuntein.

Meillä ei ollut alkuhuumaa, mutta vietimme kyllä jokaisen liikenevän hetken yhdessä alusta asti ja olemme siitä eteenpäinkin olleet melkein joka päivä yhdessä. Keskustelimme ja riitelimmekin alussa paljon. Nyt olemme oppineet ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti. Tunnen suurta rakkautta miestä kohtaan, kun huomaan hänen välittävän ja kunnioittavan minua. Oikeastaan muulla ei mielestäni ole väliäkään - alkuhuumahan menee ohi poikkeuksetta. Kestävämpi huuma on sitten se rakkaus, joka kasvaa vähitellen ihastuksen tilalle. Sitä haluan elämääni ja olen tavoitellut kauan, ja nyt meillä on se! Olen onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 20:47"]

Mulla on perhosia vatsassa usein vieläkin ja olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta. Suhteemme on hyvin intohimoinen, eikä mikään kaverisuhde. Emme olisi kyllä kestäneet muutamaa kriisiä, jos tunneside ei olisi näin vahva. Eli aika näyttää, miten selviätte noin laimein tuntein.

[/quote]

Kyllä meilläkin on intohimoa esimerkiksi seksin suhteen. Mun tekee useinkin mieli seksiä miehen kanssa, silittelen miehen hiuksia paljon, hierotaan toistemme hartioita ja tykkään myös käpertyä miehen kainaloon jne. 

Ap

Mä voisin kuvitella olevani tuossa samassa tilanteessa jos vielä joskus olisin sinkkuna ja aloittelisin uutta suhdetta. En usko että minusta enää on mihinkään sellaiseen alkuhuumaan kuin nuorena oli. Olen ollut parisuhteissa niin kauan, useammassakin, ja nykyisessäni jo n. 15 vuotta, että en enää varmaankaan pystyisi siihen "eioototta, tämä mies on ihan kaikkea mitä olen aina halunnut ja ihantäydellinen!!!" -tunteeseen.

Se tunne on minulla aina mennyt ohi, mutta silti minulla on jonkinlainen tarve viettää elämääni toisten aikuistenkin kanssa. Uskon että ap voi myös olla onnellinen suhteessa josta ei aluksikaan kuvittele ihmeitä.

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 20:54"]

Meillä ei ollut alkuhuumaa, mutta vietimme kyllä jokaisen liikenevän hetken yhdessä alusta asti ja olemme siitä eteenpäinkin olleet melkein joka päivä yhdessä. Keskustelimme ja riitelimmekin alussa paljon. Nyt olemme oppineet ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti. Tunnen suurta rakkautta miestä kohtaan, kun huomaan hänen välittävän ja kunnioittavan minua. Oikeastaan muulla ei mielestäni ole väliäkään - alkuhuumahan menee ohi poikkeuksetta. Kestävämpi huuma on sitten se rakkaus, joka kasvaa vähitellen ihastuksen tilalle. Sitä haluan elämääni ja olen tavoitellut kauan, ja nyt meillä on se! Olen onnellinen.

[/quote]

Meillä menee aikataulut tosi paljon ristiin, mutta nähdään niin usein kun mahdollista. Tekstaillaan muuten useita kymmeniä viestejä päivässä eikä mua ahdista pitää yhteyttä tms. Meilläkin on riitoja, mutta harvoin samasta aiheesta montaa kertaa..

suhteemme on jotenkin ihan oudossa ulottuvuudessa. Keskustellaan koko ajan ja puhutaan aika suoraan mikä ärsyttää jne. Entisessä suhteessa oltiin vaan niin rakastuneita eikä koskaan otettu puheeksi jos toinen on käyttäytynyt ikävästi. Kumpi sit on parempi vaihtoehto..

ap

En suosittele. Äähh. Mulla on ihana avomies, mutta en mä oikeesti rakasta sitä. Välitän ja arvostan, mutta tunteet on liian laimeat. Muuten täydellinen mies, mutta ei mulle. Erota varmaan pitäis, mutten halua syystä tai toisesta. Mutta... Älä aloita suhdetta.

Hmm.

Itselläni vähän samantyyppinen tilanne.

Tosin ollaan kaverisuhteessa, mutta seksiä on toisinaan.

Hän on ollut muhun joskus ihastunut ja mä olen taas joskus ollut ihastunut. Tällä hetkellä jutellaan joka päivä, nähdään yleensä pari kertaa viikossa. Mies sanoo, ettei halua suhdetta ja valitettavasti hänen elämäntilanteensa on sellainen, että tiedän ettei siitä ainakaan tällä hetkellä tulisi mitään.

En kuitenkaan stressaa, enkä ole oikein mustasukkainenkaan.

Monesti minun tekee häntä mieli todella paljon, ja hän ikävöi minua. Kumpikin kiukuttelee toiselle välillä ja riitelemmekin asioista. Sitten taas seuraavana päivänä kaikki on ok. (Yleensä riidat liittyvät hänen alkoholinkäyttöönsä jotenkin.)

En koe olevani superrakastunut, hän saa minut kuitenkin raivon partaalle välillä. Toisaalta on hyvin vaikeaa kuvitella elämääni ilman häntä, olemme tunteneet yli 10 vuotta.