Mitä tekisitte? (2v äidit ..)
Kaksivuotias on huono syömään. Syö aamupuuron jos syöttää.
Nyt äiti on päättänyt että lapsi saa opetella yksin syömään, kun kerran osaa sujuvasti syödä lusikalla jos haluaa.
Lapsi syö muutaman lusikallisen, leikkii ruualla 5-10 min. Ja päättää ruokailun tähän.
Äiti on kyllästynyt temppuiluun ja asiasta on tullut joka aamuinen tappelun aihe. Lapselle on ilmoitettu että pöydästä ei saa poistua ennenkun puuro syöty loppuun. Lapsi nousee pois ja äiti laittaa takaisin pöydän ääreen. Alkaa armoton huuto (molemmat huutaa ja lapsi itkee) jonka jälkeen lapsi syö hieman itse. Jos lautasen meinaa saada edes puoleenväliin kestää tuokailu noin puoli tuntia ja siinä välissä äitin kanssa tapellaan asiasta useampaan otteeseen. Vain kerran lapsi syönyt puuron omatoimisesti. Äiti yleensä luovuttaa siinä vaiheessa kun puolet puurosta on tapeltu alas. Hetken päästä lapsi kinuaa leipää jne.
Mitä tekisitte? Olenko liian kova noin pienelle? Syöttääkö muut tuon ikäistä vielä?
Herrrrmot menee!!!!!!!!!!!
Kommentit (11)
Jos ruoka ei kelpaa niin ei ole pakko syödä, mutta mitään muuta on turha kuvitella saavansa. Näin meillä.
Kun lapsi sanoo olevansa kylläinen, ota lautanen pois ja menkää leikkimään. Kerro hänelle että seuraavan kerran ruokaa tulee vasta parin tunnin päästä. Ole napakka mutta älä anna naposteltavaa tässä välillä. Luulen että näin hän oppii syömään ruoka-aikoina ja kun tietää että seuraava ateria on matkan päässä, ehkä hän alkaa syömään paremmin. " Lautanen tyhjäksi" on huono juttu.
Meillä tehdään niin, että minä päätän mitä syödään ja lapsi päättää kuinka paljon syö. En halua pakottaa syömään, joten luotan siihen, ettei lapsi tapa itseään nälkään. Säännölliset ruoka-ajat on, ja silloin istutetaan lapsi pöytään ruoan eteen. Yleensä ruokaa jää pois heitettäväksi, joskus harvoin syö kunnolla.
Syötän hänelle puurot. Muut ruoat syö itse. Varmaan tämä johtuu siitäkin, ettei minulla ole aamuisin aikaa alkaa tappelemaan puuron syönnistä, kun esikoinen pitää viedä kerhoon. Varmaan syötän ainakin kevääseen asti, jos ei itse halua syödä ja annan itse syödä keväällä/kesällä, kun ei ole niin kiire.
Toisinaan lapsi syö huonosti muita ruokia ja tuolloin hän ei saa mitään ennen seuraavaa ruokailua. Syö sitten seuraavalla kerralla paremmin.
että tähän asti en ole noudattanut tota seuraavaan ruokailuun oottamista, kun me lähdetään aina puistoon aamupäivästä ja ulkoilustahan ei sit tahdo tulla mitään jos ei syö kunnon aamupalaa. Sitä huudon ja kiukuttelun määrää ei kestä kukaan...
Sen takia yritän aina tuputtaa ruokaa kerralla.
Ja syöttää en haluaisi kun pikkusisko pitää syöttää siinä samaan aikaan niin eipä meinaa kädet riittää; )
Sekin voi olla syynä lapsen haluttomuuteen kun siskoa syötetään niin haluaisi saman palvelun vielä...
Mitähän tässä keksis?
Meillä syö lähinnä isänsä kanssa viikonloppuisin puuroa (mä en syö-kammo lapsuudesta!). Arkisin syö ruisleipää ja jugurttia tai jompaa kumpaa.
syötän molempia yhtä-aikaa,isompi osaa hyvin syödä itse ja syökin itse aina halutessaan,jos ei tahdo syötän ennemmin kun tappelen asiasta-...omasta mielestäni pääsen niin helpommalla =) yleensä juuri nuo puurot tulee syötettyäja ruoat syö itse =)
Eli lapsi syömään itse, syö minkä syö ja jos menee vetkuttamiseksi niin kysyt: joko riittää? Jos näin on sanotaan kiitos! Seuraava ruokahan on jo muutaman tunnin kuluttua ja maistuu sitten paremmin, tai viimeistään seuaavana päivänä sitten. Älä tee ongelmaa sinne missä sitä ei ole! Sinä tarjoat monipuolista ruokaa, lapsi tietää itse parhaiten kuinka nälkäinen hän on ja syö sen mukaan. Ja ei sitten makeita herkkuja tms. se pilaa ruokahalun. Ja ulkoilkaa, niin ruoka maistuu.
Kamalaa lapselle jos ruoasta tulee paha mieli kun pakotetaan.
Vanhemmat kaksi lapsistani ovat 16 ja 17. He syövät itse...
Pointti on siis se, etten jaksa tapella ja vähemmällä sotkullakin selvitään.
juo vaikka aamukahvit ja lue lehteä.... lapsi syö paremmin kun aikuistenkin " pitää" syödä.
en halua tapella heti aamusta.
parempi mieli kaikille, jos pieni saa kerralla mahansa täyteen.
kyllä kerkee opettelemaan itse syömistä myöhemminkin!
anna pienen olla pieni!