Tyttö- ja poikalapset, ja isän kommentit

Sanot sille äijälle, että olet pahoillasi, kun hän ei ole pystynyt siittämään yhtäkään poikaa, mutta sun pojat on sun ja sun miehen eikä hänen.

Ap tässä :) joo, voin harkita tuota!

Mutta vakavasti puhuen, en usko, että moukkamainen käytös aina johtuu kateudesta. Asia tuskastuttaa minua, koska se tapahtuu aina kun näemme toisemme ja se on hyvin hyvin alleviivattua. Käytännössä tosiaan olisi ihan sama asia, jos minä puhuisin ystävieni tyttäristä vaikka pikkupimuina tai eukkoina, pyytäisin luokseni laukkailemaan kynsiä, pölöttäisin missikisoihin osallistumisesta ja kohtelisin muutenkin heitä hyvin stereotyyppisesti naisina, siis pieniä lapsia.

Minua vaivaa tämä ristiriita: he ovat tasa-arvon suuria kannattajia ja pitävät sukupuolineutraalia kasvatusta hyvänä tiettyyn rajaan asti, mutta tämä ei ikäänkuin päde minun lapsiini. Ja minulla on tunne, että mies hakee minulta reaktiota. En vaan tajua, millaista. Mutta niin korostettua tuo on. 

Minua kiinnostaa tuo käytös ja mietin, että jos olette törmänneet vastaavaan, niin saitteko koskaan selville, mitä siellä taustalla oli? Vai oliko se vaan tyhjänpäiväistä pään aukomista.

Laukkailemaan = lakkailemaan ;) ja vaikka tuo olisi ihan tyhjänpäiväistä huulenheittoa, niin miksi koulutettu ja muuten sivistynyt ihminen tekisi sellaista? Ap

Minuakin ärsyttää joidenkin miesten käytös poikaani kohtaan, mutta lähinnä se ilmenee niin, että poikaa aletaan välittömästi "retuuttaa", eli heitellään ilmaan, yritetään villitä painimaan tms. riekuntaa. Ja kun poika on rauhallinen ja muutoinkin vähän tarkkailijatyyppi vieraampia kohtaan, arvaatte varmaan, että on melkein kauhuissaan tällaisesta...

Nämä miehet ovat useimmiten niitä, joilla on omiakin poikia, eli panevat ilmeisesti kaikki sukupuolet tiettyy kategoriaan, ymmärtämättä luonne eroja.

Olisiko sinun tapauksessasi ihan samasta kyse?

Miten sinä voit tietää ystäväperheen miehen taustat noin hyvin?

Mites tää miehen vaimo suhtautuu, kerta kannattaa sukupuolineutraaliutta?

Kiitos vastauksista! Kyse on siis ystäväperheestä, joten tottakai tiedän ystävieni taustat. Olen tavannut heidän vanhempansa juhlissa ja mies on joskus puhunut meille lapsuudenperheestään ja tietenkin päinvastoin.

Vaimo ei sano tähän mitään. Hän ei kuitenkaan lähde mukaan tuohon äijäilyyn millään tavalla, joskin huomaan, että ei hän sukupuolineutraalisti lapsiin suhtaudu vaikka ennen lapsia kovasti puhui sen puolesta. Mutta hän siis puhuu pojista ja tytöistä ihan normaalisti mielestäni, lähettää terveisiä "kaikille pojille" jne.

Olen yllättynyt tästä, koska ennen kuin sain lapsia ja hekin myöhemmin, en ollut koskaan havainnut kategorisoimista missään asiassa enkä ainakaan sukupuolen perusteella. Ennemmin minusta tuo pariskunta on aina ollut mukavan avoin ja ennakkoluuloton. 

Ystäväperheesi mies mitä ilmeisimmin kaipaisi kovasti omaa poikaa, mutta koska ei sitä ole saanut, purkaa katkeruuttaan teihin. 

Oma isäni on vähän tuollainen, on reilu 50v. Eli ajattelee juurikin kovin vanhanaikaisesti että pojat pitää kasvattaa tietyllä tavalla, rohkeus ja kokeilunhalu, autot, mopot, mönkkärit yms. Pitäisi kiinnostaa jne. Itse taas olen jo nuoresta lähtien auttanut äitiä siivoamaan, laittamaan ruokaa yms. Mutta kuitenkin kaikki kiinnostus ns. Poikien/isän juttuihin on ollut isälle tosi hieno juttu ja on aina ottanut mukaan ja ottaa vieläkin (olen 25v.). Juurikin tuo on selkeästi ajatuksena hänellä ettei pojat saa roikkua äidin helmoissa. Sanoisin siis että tuollakin miehellä on varmasti osaksi ikään sidonnainen juttu, vanhanaikaista ajattelua.

Kateusvaihtoehto pojista on jo esitettykin, toinen vaihtoehto voi olla se, että kun on pari tyttöä itsellä kokee ehkä niin, ettei osaa luontevasti kohdata poikia (vaikka teoriassa olisikin sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattaja) ja sortuu stereotypioihin. Tai ehkä sellaisiin käytösmalleihin mitä on lapsuudenkodissaan kohdannut.

Ehkä hän ei vaan osaa olla pienten poikien kanssa rennosti, kun itsellään ei sellaisia ole?

12 jatkaa

En itsekään oikein osannut etukäteen kuvitella miten tyttöjen kanssa ollaan, kun minulla on vain veljiä. Esikoinen oli kuitenkin tyttö ja hienostihan isäkin tyttöjen kanssa juttua ja tekemistä keksii. Isyys ja isän rooli on opettelua. Ja jokainen tekee sen vielä tavallaan.

Outoa, vaikka olisi vanhanaikaiset asenteet niin harva haluaa tuoda niitä noin voimakkaasti esiin. Että pelkkä 3v pojan näkeminen saa laukomaan tuollaista. Ei hirveästi tekisi mieli viettää heidän kanssaan aikaa. Oma 5v poikani on poikamainen ja villi, mutta myös herkkä ja itkee helposti. Itsetunto menisi jos joutuisi kuuntelemaan mammanpoikaa.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 18:45"]Oma isäni on vähän tuollainen, on reilu 50v. Eli ajattelee juurikin kovin vanhanaikaisesti että pojat pitää kasvattaa tietyllä tavalla, rohkeus ja kokeilunhalu, autot, mopot, mönkkärit yms. Pitäisi kiinnostaa jne. Itse taas olen jo nuoresta lähtien auttanut äitiä siivoamaan, laittamaan ruokaa yms. Mutta kuitenkin kaikki kiinnostus ns. Poikien/isän juttuihin on ollut isälle tosi hieno juttu ja on aina ottanut mukaan ja ottaa vieläkin (olen 25v.). Juurikin tuo on selkeästi ajatuksena hänellä ettei pojat saa roikkua äidin helmoissa. Sanoisin siis että tuollakin miehellä on varmasti osaksi ikään sidonnainen juttu, vanhanaikaista ajattelua.

[/quote]

tähän vielä siis lisäyksenä että olen itse nainen. Isälläni ei ole poikalapsia.

Ap tässä. Miehen käytös muuttui siis tuollaiseksi silloin, kun esikoiseni oli pieni vauva ja heillä ei ollut vielä lapsia lainkaan. Hän on kasvanut neljän pojan perheessä, joten kuvittelisin, että hän osaisi eläytyä pienen pojan maailmaan Ja ymmärtäisi, että erilaisia persoonia tässä ollaan sen sukupuolen lisäksi. 

tämä tilanne on hämmentävä myös siksi, että mies ei ole stereotyyppinen esim. autoista tai nikkaroinnista kiinnostunut mies, vaan hän pitää esim. ruoanlaitosta, kulttuurista, luonnosta jne. Omituisinta minusta on ehkä se, että hänellä on ollut kivikkoinen suhde oman isänsä kanssa. Isä on edelleen sellainen "tosimies", joka on vähätellyt herkkää poikaansa ja yhä vielä tämä asia hiertää heidän välejään. Kuitenkin hän itse kohtelee minun kumpaakin poikaani todella äijämäisesti. Ensin esikoistani ihan vauvasta saakka ja nyt kuopusvauvakin saa jo osansa. en ymmärrä yhtään tätä muutosta hänessä, hän on aina ollut fiksu ja uskoisin hänen jo huomanneen, ettei kukaan muu lähde tuohon juttuun mukaan eikä sitä millään tavalla rohkaise.

Niin, lisäys vielä, että esikoiseni on iloinen ja vilkas, mutta mielestäni myös herkkä ja varovainenkin. Se on hänen temperamenttinsa ja tuo ystäväperheen mies on kyllä läheltä nähnyt, miten yritämme tukea lastamme nimenomaan nämä hänen ominaispiirteensä huomioonottaen. Olemme tästä myös ystävillemme välillä puhuneet. Siksi hänen käytöksensä tuntuu tulevan ihan puun takaa. Ja kun hän itsekin on ollut herkkä pieni poika, isänsä väärinymmärtämä, niin minun on vaikeaa käsittää tuota käytöstä. 

'Omituisinta minusta on ehkä se, että hänellä on ollut kivikkoinen suhde oman isänsä kanssa. Isä on edelleen sellainen "tosimies", joka on vähätellyt herkkää poikaansa ja yhä vielä tämä asia hiertää heidän välejään.'

No hänhän peilaa omiaa lapsuuttaan teidän lapsiin. Vaikka onkin tasa-arvo-sukupuoli-neutraali-wanna-be, ei osaa käsitellä omia traumojaan. Onni ettei hänellä ole omia poikalapsia!

Ehkä miehen käytös kumpuaa jostain kaukaa lapsuudesta, siitä, miten hänen oma isänsä on häntä kasvattanut. Mies ei välttämättä itse edes tajua käyttäytyvänsä niin. Tai voi tajuta, mutta käyttäytyy niin harkitsematta. Itse kun olin au pairina, huomasin sanojani asioita kuin äitini laosuudessa, vaikka en itse edes tietoisesti muistanut, että äidillä oli tapana sanoa tai toimia niin tai näin.

No hänhän peilaa omiaa lapsuuttaan teidän lapsiin. Vaikka onkin tasa-arvo-sukupuoli-neutraali-wanna-be, ei osaa käsitellä omia traumojaan. Onni ettei hänellä ole omia poikalapsia!

[/quote]

Tämä voi muuten mainiosti olla totta. Sitä vain en ymmärrä, että miksi juuri meidän lapsemme. Hänellä on esim. kummilapsia ja veljenpoika, muiden ystävien lapsia, joten tuntuu vähän oudolta. Tai voi olla, että hän käyttäytyy noin muitakin tuttuja pikkupoikia kohtaan. Mutta vaikka olemme hyviä ystäviä, niin emme kuitenkaan ole niin läheisiä, että suhdettamme voisi verrata sukulaisuuteen. Jotenkin ajattelen, että jos tuo mies projisoi traumojaan johonkin ihmiseen, niin luulisin että sen ihmisen pitäisi olla tosi läheinen. 

Ja 20 oli siis ap.