ajatteletko joskus salaa että masentuneet = laiskoja ?

Masennusta on erilaista:

-Joku menee ihan lukkoon, eli ei pysty tekemään mitään, makaa vaan sängyssä ei jaksa nousta, ei edes syödä jne.

-Toinen taas saattaa tehdä kaiken ns. "normaalisti" mutta ei tunne mitään. Eli toimii kuin zombi, hoitaa esim. lapset ja käy töissä ja näkee kavereita mutta ei tunne mistään sen enempää iloa kuin suruakaan.

-Joku saattaa tulla ylitunteelliseksi ("huonot" tuntemukset korostuen) eli jos vaikka alkaa imuroimaan ja imuri menee tukkoon niin se on ns. maailmaloppu joka saa itkemään ja homma jää siihen.

Samoin joillakin se masennus voi olla sellaista "hiljaista" sorttia, eli koko ajan on alakuloinen olo, mihin ei mikään auta. Ja tuokin "alakulon" määrä voi joillakin olla pienempi ja toisilla musertavampi. Sitten taas toisilla taas on vuoristorataa, eli on hyviä ns. normaaleja jaksoja ja sitten taas joskus menee ihan pohjalle ja sitten taas jossain vaiheessa palaa normaaliin jne.

Jos vaikka ajatellaan alkoholismia, niin siinäkin on erilaisia tapoja olla alkoholisti: joku ottaa joka ilta lasin konjakkia, toinen kiskoo pe-la kamalan kooman päälle, kolmas on kaksi vuotta juomatta ja sitten muutaman kuukauden 24/7 ihan kännissä jossakin jne. Kaikilla em. on ongelmia alkoholin kanssa, mutta ne ovat hyvin erilaisia.

Olen ollut aika pitkään tosi laiska, mutta en silti tunnista olevani masentunut. En ole myöskään erityisen väsynyt, olen vain jotenkin aloitekyvytön. 

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 19:24"]

minä uskon että on täysin tämänpäivän jorinoita koko masennus. jotkut ihmiset kokee kovia ja tarvii aikaa toipua niistä, se on ihan ookoo, mutta että masennuksen nimissä pystyy nykään vaan löysäilemään niin paljon. 

Alapeukkua tulee, mutta sanompa nyt silti. Mun mitta on nyt ihan täynnä masentuneita, enkä nyt todellakaan yritä enää edes ymmärtää.

[/quote]

 Totta on tuo, että masennusta ei ennen tunnettu eikä osattu hoitaa ja moni kuoli siihen ennenaikaisesti (=itsemurha). Nykyään siis onneksi jo horistaan ja osataan jonkinverran hoitaakin.

Ei tarvitse ymmärtää, mutta se kannattaa ihan yleissivistyksen takia tietää, että suurin osa suomal. masennuslääkkeiden käyttäjissä on työelämässä.

terv. apteekin täti

Mä olen masentunut kahdesti - teininä, kun lapsuudenperheessäni oli mm. henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa jne.

Toisen kerran masennuin parikymppisenä, sain vauvan joka toi puolisoni narsistisen puolen heräämään, en nyt halua kuvailla millaista elämä oli mutta ei elämisen arvoista.

Suurella työllä olen saanut elämäni järjestykseen. Voin sanoa että kun on oikeasti niin masentunut että miettii vain itsensä tappamista ja lapsen samalla, on biletys viimeinen asia mielessä. Muistan vain pieniä pätkiä niistä ajoista, muistan seisoneeni parvekkeella vauvan kanssa ja ajattelin että heitän ensin lapsen alas ja menen itse perässä.

Joten kyllä, osa näistä "masentuneista" on vain yksinkertaisesti laiskoja eivätkä tiedä vaikeasta elämästä mitään. En minäkään jaksa ymmärtää.

Toiset ihmiset nyt ovat luonteeltaakin vain sellaisia peruspessimistisiä ja depressiivisiä. Psykiatriassa tunnetaan myös ns. depressiivinen persoonallisuus eli ihminen, joka on koko elämänsä masentunut eikä parane ellei pääse terapiaan.

olen vaikeasti masentunut ja hoitotaholta koko ajan hoetaan että tee jotain mistä pidät, muista tehdä jotain mukavaa, yritä kovasti tehdä mielekkäitä asioita. ja sitten sitä yrittää. työ/koulu sairastuttaa lisää tässä tilanteessa, harrastukset joista on ainakin ennen nauttinut voi jollain tasolla saada joskus ajatukset jonnekin muualle kuin itsemurhaan ja siihen kuinka arvoton paska olen. siksi mulle kai sitä hoetaan, että koita tehä kivoja asioita. koska joskus kun tekee jotain kivaa ei murehdi sillä hetkellä niin paljon. tosin mulla ne kivat asiat jää telkkarin kattomiseeen usein.

Minulla on diagnoosi lievästä masennuksesta ja sen vuoksi olen lääkityksen avulla pystynyt käymään töissä viime 14 vuotta. Tilanne kärjistyi, kun lapsemme syntyi, palasin työelämään, missä oli stressaava tilanne ja koin tulevani työpaikkakiusatuksi. Sitten oli muutaman kuukauden sairasloma, jonka jälkeen pääsin takaisin töihin. Mutta huomasin, etten pysty käymään töissä ilman lääkkeitä. Lääkkeet väsyttävät ja lihottavat, mutta niitä ilman minusta tulee holtiton, saan työpaikalla hallitsemattomia raivo- ja itkukohtauksia, jotka yleensä johtuvat yleisestä turhautumisesta työpaikan sääntöihin ja työmenetelmiin.

Moni varmaan pitää minua laiskana, koska olen laiska puhumaan asioistani. Minun on helpompi kirjoittaa kuin puhua. En tykkää puhumalla selittää elämäntilannettani, sanojen tuottaminen ääneksi on vaikeampaa kuin paperin ja kynän käyttäminen. Olen laiska myös sillä tavalla, että jutut, joista tykkään, piristävät minua, ja kun joudun tekemään asioita, joista en pidä, minua alkaa väsyttää.

Tämän ketjun luettuani aloin kyllä miettiä, että pitäisikö tutkituttaa tuo add. En ole koskaan oppinut pyöräilemään, vaikka olen monesti opetellut ja inhosin koulun liikunnassa joukkuepelejä. Uusin asioihin on vaikea tarttua.

Toisaalta, mistä laiskuus johtuu? Pystyn nukkumaan vuorokaudessa vaikka 14 tuntia enkä sittenkään tunne itseäni virkeäksi. Olen kokeillut.

Ainoa juttu, jonka huomasin muutama vuosi sitten auttavan ja virkistävän myös niiden ikävien asioiden tekemiseen, oli Polbax-pillerit, joita ei enää myydä Suomessa. Ne ovat siitepölyvalmisteita. Niiden avulla huomasin jaksavani tehdä paremmin myös ikävystyttäviä ja unettavia juttuja.

Minusta väsymys, masennus ja lihominen ynnä muut ikävät asiat näyttävät olevan semmoisessa vyyhdissä, jota monikaan ei vielä pysty hahmottamaan. Asioista pitäisi saada lisää tietoa.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:28"]

Otsikossahan tuo kysymys jo tuli, ajatuksia?

En kehtaisi livenä tälläisiä ajatuksia ääneen sanoa, ja pyrin olemaan masentuneella kaverille tukena. Mutra joskus hiipii tälläisiä ajatuksia mieleen kun kaikki "kivat" jutut tuntuu onnistuvan mutta kämpän ylläpito ja opiskelut ei. Vähän ikävä fiilis kun tekisi mieli vaan laukoa kliseitä, "nyt vaan ryhdistäydyt! Asenteesta kiinni! " yms mutta saan pidettyä suuni supussa. Mikä neuvoksi? Miten masentuneita voi ymmärtää oikeasti?

Piti vaan avautua ...

[/quote]

olen työssäni huomannut että laiskat ovat parempia säästämään energiaa

mitä hoikat ovat, ja kalorit pysyy yleensä hautaan asti :/

Jos on sitä mieltä että masennus on laiskuutta, niin ei pidä paikkaansa. Aloitekyky on usein huono, ja toimintakyky. Masennusta on eritasoista, lievemmässä voi ehkä vielä käydä töissä mutta en suosittele, nopeammin siitä toipuu kuin silloin kun sinnittelee viimeiseen asti (minä: ensin työuupumus, en reagoinut ajoissa tuli masennus, vuosi työelämästä ainakin pois). Masennuksen ollessa pahimmillaan ei mielihyvää saa mistään ja useimmat ovat myös hyvin ahdistuneita, eivät kaikki. Masennuksen oireita on monenlaisia, keskeisiä ovat alhainen mieliala ja mielihyvän katoaminen.

Heti kun vointi sallii, kannattaa miettiä olisiko mitään mikä tuottaa edes hetkeksi helpotusta oloon, mikä voisi tuntua mukavalta. Usein unohdetaan tämän korostaminen ja masentunutta patistetaan tekemään vaikkei huvitakaan. Jos ei siis todellakaan huvita niin älä tee, siitä ei tule kun entistä paskempi olo. Itsellä kun oli akuutti vaihe, minua ei kiinnostanut mikään paitsi palapelien kokoaminen. Kauheita itsesyytöksiä oli tyyliin niinkö sä tässä luulet että voi palapelejä lopun ikääsi koota ja että mikset tee mitään toipumisesi eteen mm tapaa niitä ihmisiä vaikka väkisten. Hoidossa patisteltiin tapaamaan ihmisiä vaikkei huvittaisi, käymään lenkillä jne. Kehotettiin jättämään huomiotta tunne ei huvita tai siihen ei saa keskittyä. Ei ole noin yksinkertaista. Mielihyvän ja kiinnostuksen kokeminen vaikka lyhyestikin on se juju ja jos löytyy jotain mikä sujuu ja huvittaa niin tee sitä älä murehdi että pitäisi tehdä jotain muuta jos se kerta edes jossain määrin kiinnostaa niinku mulla se palapelin teko. Jännä että kun toipuminen eteni, palapelit jäi. Mä sitten lähdin karaokeen periaatteella tee jotain mitä olet aiemminkin tehnyt kun olen tykännyt ennen laulaa. Oli kahta kurjempi olo kun huomasi että ei tää kiinnosta paskaakaan. Nuo lenkit pyrin ottamaan mukaan sitten kun virtaa riitti.

Masennuksesta toipunut saattaa vaikuttaa hyväkuntoiselta ja näyttää jo että mitäs tuo nyt enää sairaslomalla tekee. Kupletin juoni on se että stressinsietokyky on se joka korjaantuu viimeisenä ja sitä ei sairauslomalla oleva välttämättä huomaa, joten liian aikaisin töihin ei pidä palata. Fiksu lääkäri ymmärtää sen ja kirjoittaa riittävän pitkät lomat. 

Että parempi jos te tietämättömät pidätte suunne kiinni. Mä olen psykiatrian puolella töissä ja kun paranen ymmärrän masennusta paremmin sen itse sairastaneena ja olen toiv entistä parempi apu.

Uppista, tärkeä asia, en halua että heti hukkuu joidenkin pillulima ketjujen alle jne...

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 19:24"]

minä uskon että on täysin tämänpäivän jorinoita koko masennus. jotkut ihmiset kokee kovia ja tarvii aikaa toipua niistä, se on ihan ookoo, mutta että masennuksen nimissä pystyy nykään vaan löysäilemään niin paljon. 

Alapeukkua tulee, mutta sanompa nyt silti. Mun mitta on nyt ihan täynnä masentuneita, enkä nyt todellakaan yritä enää edes ymmärtää.

[/quote]

Selvä. Itse en mainosta masennustani, mutta se on fakta, että luonnolliset serotoniinitasoni ovat liian alhalla = masennus. En myöskään löysäile vaan teen juuri sen mitä pitääkin ja mihin juuri ja juuri pystyn.

en ajattele noin, koska tiedän paremmin. tietenkin on myös ihmisiä jotka eivät ole masentuneet mutta ovat sillä tekosyyllä pääseet jopa työkyvyttömyyseläkkeelle. masennus ei ole sama kuin laiska. 

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 19:24"]

minä uskon että on täysin tämänpäivän jorinoita koko masennus. jotkut ihmiset kokee kovia ja tarvii aikaa toipua niistä, se on ihan ookoo, mutta että masennuksen nimissä pystyy nykään vaan löysäilemään niin paljon. 

Alapeukkua tulee, mutta sanompa nyt silti. Mun mitta on nyt ihan täynnä masentuneita, enkä nyt todellakaan yritä enää edes ymmärtää.

[/quote]

Katopa kommenttini 54 ja on täällä muitakin joita kannattaa lukea. Mutta ehkä olet tyhmä, en tiedä tai vaan ilkeä. En silti toivo sulle masennusta enkä kenellekään

54:n tekstiä kommentoin sen verran, että vakavan masennuksen läpikäyneenä tuo strenssinsietokyvyn laskeminen on yksi juttu mistä toipuminen kestää yllättävän pitkään. Käytännössä kohdallani tarkoitti sitä, että kun palasin työelämään (eri työhön) tein ns. osittaista työviikkoa. En todellakaan olisi heti kyennyt tekemään 40h/vko työtä.

Asiaa voi verrata siihen, että jos maratoonari on kolarissa missä hänen jalkansa katkeavat, niin ei hän heti ole valmis juoksemaan maratoorinia kun kipsit otetaan pois, vaan toipuminen etenee pienen askelin, jalkojen lihasten pitää antaa vahvistua ja kunnon kohota ennen kun voi alkaa juoksemaan pitkää matkaa.

Toinen juttu mikä jäi pitkäksi aikaa on se että asioissa menee pidemmän aikaa mitä ennen. Ihan yksinkertaisia pikkujuttuja, siinä missä aiemmin kävi aamulla pikasuihkussa, nopsaan vaatteet päälle, aamupalan haukkaaminen, vähän meikkiä naamaan ja ulos, niin masennuksen jälkeen noissa kesti piiiiiitkääääään aikaa ennen kuin pääsi lähtemään. Jollain tapaa mieli/kroppa kävi ns. hitaalla, ja se "normaali rytmi" piti opetella uudestaan.

En enää sen jälkeen kun koin sen itse... tavallaan sitä tunsi olevansa ihan solmussa kaiken kanssa, narut ei pysy käsissä, kaikki hajoaa palasiksi, pohja puuttuu, eikä ihminen siinä vaiheessa osaa oikeesti auttaa itseään ollenkaan.. Siinä ei mitkään asenteenmuutos-puheet auta, tarvitaan ulkopuolista apua.. Aivot ei selviä keskenään siitä tunteesta että kaikki on ikuisesti huonosti ja solmussa eikä itseään löydä vaikka kuinka kaivaisi. Ja tässä tulee hyvin helposti mukaan se alkoholi sen vuoksi kun sillon edes tuntuu olevansa hetken vapaa, nousuhumalasa olo tuntuu siltä että selviääkin itse, todellisuus taas paiskautuu päin naamaa seuraavana aamuna... On aivan turha kysellä mistään asiasta jos ei ole itse kokenut. Ikinä et voi tietää miltä tuntuu olla asperger ellet ole itse, ikinä et voi tietää mille tuntuu olla masentunut ellet ole itse ollut jne... On ihan turha edes yrittää ymmärtää, sen sijaan että yritätte ymmärtää olkaa tukena ja auttakaa saamaan apua jos ei muuta! 

Jos ei olisi henk.koht kokemusta niin voisin kuvitella, että masennus on helppo kortti pois työelämästä tai jostain muusta mitä ei halua tehdä. Mutta kuten tässäkin ketjussa tiedetään on masentuneita ja "masentuneita". Ja tiedän paljon henkilöitä, joita ei vain kiinnosta, kuin juuri ehkä se bilettäminen ja niitäkin löytyy, jotka ovat vain laiskoja tai saamattomia.

Siihen en osaa sanoa, miten voit ymmärtää masentunutta, jos sinulla ei siitä ole omaa kokemusta. En minäkään osaa kunnolla samaistua hlö:ihin, joiden elämänkumppani on kuollut (vaikka sitten vasta vanhuusiällä) tai kokeneet syövän tai maanneet yli kuukauden sairaalassa murtuneen jalan kansssa tms. Voihan sitä kyllä sanoa rehellisesti omankin mielipiteen, että "minun tekisi mieli sanoa sinulle, että ryhdistäydy jne, mutta se ei kai oikeasti auta masentunutta hlö:ä". Ehkä se puhdistaa ilmaa ja teillä saattaa olla ihan antoisakin keskustelu masennuksesta, tai sitten tulla vain hirmuinen riita. Kyllähän pyörätuolissa olevallekin voi oven avata, muttei se tarkoita, että hän välttämättä haluaisi muiden ihmisten tekevän kaiken hänen puolestaan.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 17:58"]

Miksi ihmeessä et voi laittaa kirjalinkkiä tähän, 27? Tai voitko laittaa edes parhaan tietämäsi hakusanan aiheesta niin etsin itse tietoa? Mun kohdalla jäljet voi johtaa juurikin tälle sylttytehtaalle.

[/quote]

27 vastaa: No laitetaan sitten taas jakoon. ISBN 978-0425269978 (uusi versio joulukuulta). Jos kyse on ensisijaisesti ahdistuneisuudesta, sitten ehkä myös 978-0425198445 (vanha kirja, tulossa uusi versio luultavasti parin vuoden sisällä). Nämä ovat tarkempia kuin miten diagnostiset kriteerit on Suomessakin jäsennetty, eli parempi mahdollisuus saada täsmällisesti oikeaa hoitoa.

Kirjat kirjoittanut amerikkalainen (libanonilaisperäinen) neurologian tohtori on tutkinut jo >60k 3d-aivokuvaa ADD:ta sairastavilta potilailta noin 1990-luvun puolivälistä alkaen ja löytänyt tuosta rakennetun tietokannan avulla aika tarkat oireisiin kytkeytyvät yhtäläisyydet eri aivoalueiden aktiivisuudessa tai inaktiivisuudessa. Sittemmin menetelmä on USA:ssa yleistynyt muuallekin.

Eli lääkitystä ei tarvitse aloittaa hakuammunnalla, ja kirjoissa on listattu kuhunkin eri versioon tepsivät ruokavaliot ja lääkkeet. Ihan sama jakaako diagnostinen kriteeristö nämä vain kahteen pääluokkaan, kun oleellista on että löytyy oikea hoito ja ilman vuosikausia kestävää yrityksen ja erehdyksen kierrettä. USA:ssa 3d-kuvaamisella on se etu, että voivat hienosäätää lääkityksen eli kuvata keskittymistilanteessa lääkittyä ja katsoa mitä vielä tarvitaan lisää neutraloimiseksi (jotakin annostusta nostetaan, toista lasketaan, kolmas lääke ehkä aiempien lisäksi tms).

Mulla on yks tuttu, jonka kanssa olin taannoin ihan hyväkin kaveri. Tää tuttu oli jo murkkuiässä aika huomiohakuinen, joten en oo ihan osannut suhtautua sen masennukseen. Tiet erkani vuosia sitten, mutta facebookista näen kuulumiset. Välillä tuntuu, että hän hakee vaan huomiota, kamalaa sanoa ääneen. :( Hän päivittää jatkuvasti facebookiin, kuinka hän itkee, kuinka hän on ruma ja läski ja ottaa suruilmeisiä selfieitä. Mä tunnen monia masentuineita, osa jopa osastohoidossa olleita, eikä kukaan, ei siis kukaan tee noin isoa numeroa missään sosiaalisessa mediassa masennuksestaan. Sen takia mietin joskus, että haluaako vain huomiota vai onko oikeasti masentunut... Tän tyypin vanhemmat tekee kaiken hänen puolestaan (ainakin yhteisten kavereiden mukaan), kuskaa kauppaan, hoitaa lapset, ostaa läppärit ja muut kun hän tarvii tukea koska on masentunut. Ja ehkä vähän tuomitsevasti mietin, että oispa kolmikymppisen aika kasvaa teiniangstista ohi, kun lapsiakin on... En mä normaalisti ajattele masentuneista, että ovat laiskoja tai että ois itsestä kiinni...

27 jatkaa edelliseen, jossa ajatus jäi kesken: ei siis tarvitse mennä USA:han asti, vaan kirjan perusteella voi haarukoida mistä on kyse ja yrittää keskustella Suomessa lääkärin kanssa lääkitystä valittaessa ensisijaisesti niistä lääkeaineista joita kyseisiin oireisiin on suositeltu. Tunnen tapauksen, jossa erilaisia sopimattomia lääkkeitä oli syötetty ja kokeiltu vuosikausia ja kaiken tuon olisi välttänyt jos olisi aiemmin ollut tiedossa, että ongelma on toisaalla eikä näillä lääkkeillä voi saada juuri muuta kuin ikävät sivuvaikutukset aikaan.

Jos tilanne on paha, henkilö luultavasti tarvitsee jonkun läheisen käymää asiaa läpi ja auttamaan pahimman yli. Sekin tuntuu turhattavalta, aivan kuten ap kirjoitit, että ajatteletko joskus, että "masentuneet ovat laiskoja". Tämän informaation jälkeenkin tuntuu välillä juuri tuolta, mutta se pitää vain järkiperäisesti unohtaa, on vaivan väärti saada ihminen täyteen toimintakuntoon ja tyytyväiseksi elämäänsä.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 22:10"]

27 jatkaa edelliseen, jossa ajatus jäi kesken: ei siis tarvitse mennä USA:han asti, vaan kirjan perusteella voi haarukoida mistä on kyse ja yrittää keskustella Suomessa lääkärin kanssa lääkitystä valittaessa ensisijaisesti niistä lääkeaineista joita kyseisiin oireisiin on suositeltu. Tunnen tapauksen, jossa erilaisia sopimattomia lääkkeitä oli syötetty ja kokeiltu vuosikausia ja kaiken tuon olisi välttänyt jos olisi aiemmin ollut tiedossa, että ongelma on toisaalla eikä näillä lääkkeillä voi saada juuri muuta kuin ikävät sivuvaikutukset aikaan.

Jos tilanne on paha, henkilö luultavasti tarvitsee jonkun läheisen käymää asiaa läpi ja auttamaan pahimman yli. Sekin tuntuu turhattavalta, aivan kuten ap kirjoitit, että ajatteletko joskus, että "masentuneet ovat laiskoja". Tämän informaation jälkeenkin tuntuu välillä juuri tuolta, mutta se pitää vain järkiperäisesti unohtaa, on vaivan väärti saada ihminen täyteen toimintakuntoon ja tyytyväiseksi elämäänsä.

[/quote]

kun masennus ei riitä... tästä kivaa vaihtelua. Ja onhan se masennus niin yleinenkin tauti ja siksi jo vähän pois muodista, että jotain jännempää ja persoonallisempaa tautia kannattaa ehdottomasti hankkia. Tällaista ei olekaan joka tytöllä! Lisäksi tässä on se ihana lupaus, ettei tarvitse parantua, ja siitä voi syyttää muita! Kas kun ne lääkärit eivät ymmärrä eksoottista tautiani ja syöttävät vääriä lääkkeitä. Jee, ihanaa!