Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Gallup: Trolli, millainen ihminen olet ja miksi trollaat?

Vierailija
26.04.2014 |

Minä olen 30-vuotias kahden akateemisen tutkinnon nainen. Yksi lapsi, tällä hetkellä hoitovapaalla ja osa-aikayrittäjänä.

 

Trollaan ketjuissa, joissa käsitellään paria kadehtimaani julkkista ja bloggaajaa. Minusta tuntuu, että he ovat saaneet asioita, joita minäkin haluaisin, mutta en ole saanut. Olen kade, ja trollaan, jotta heistä alkaisi liikkua ikäviä juoruja.

 

Trollaan myös ketjuissa, joissa tosi lihavat ihmiset puolustelevat itseään. En ole hirveän hoikka itsekään, normaali, entinen superläski. Tiedän miten paljon lihavat valehtelevat itselleen, ja se ärsyttää, joten käyn vittuilemassa näissä ketjuissa.

 

Heitän ikäviä kommentteja myös kotiäitijeesusten ketjuihin. Olen ihan eri maailmasta kuin kotona viihtyvät naiset, koulutukseltaan maks. lähihoitajat, ja samalla kadehdin sitä, että he ovat elämässään niin vähään tyytyväisiä, joten trollaan.

 

Mites te muut?

 

Ai niin, joskus trollaan ihan vain huvikseni. Keksin jonkun älyttömän aloituksen ja katson piruuttani, mihin keskustelu johtaa.

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höh, eikös trollaus ole jo ihan itsetarkoitus?!

Vierailija
2/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trollaat vai käyttäydyt kuin idiootti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekä että.

Vierailija
4/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen reilusti ylipainoinen 3 lapsen yh kotiäiti. Myönnän olevani kateellinen niille, joilla on toimiva parisuhde ja ehjä perhe. Kadehdin myös suunnattomasti normaalipainoisia ja etenkin hoikkia naisia.

Vierailija
5/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiallisille keskusteluille lienee muita foorumeita kuin anonyymi aavee.

Vierailija
6/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trollaan aloittamalla alapään karvoitukseen ja alapääpesuun liittyviä ketjuja. Minulla on joku pinttymä siitä, huolhtivatko muut alapäästään. On aina ollut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kerro.

Vierailija
8/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esitän täällä homoseksuaalia autistimiestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haukun Riikka Pulkkista, koska se on niin teennäinen, ja tienaa ihan hemmetisti.

Vierailija
10/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haukun akateemisia, koska haluan vahvistaa kliseitä.

Vierailija
12/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki käy

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vajaa nelikymppinen naishenkilö, naimisissa yksi lapsipuoli ja oma tulossa. Paljon kouluttautunut, mutta ei akateeminen. Töissä esimiestehtävissä. Trollailu sopii luonteeseeni, saatan ihan työpaikan kahvipöydässäkin jutella outoja ihan vaan huvittaakseni itseäni ja hämmentääkseni muita. Pääsääntöisesti trollailen aloituksilla, harvemmin muiden aloittamiin ketjuihin. Teeskentelen esim. olevani tosi pöljä (esim. miksi en laihdu? ja perään ihan älytön lihotusruokavalio) , naiivi, ökyilijä tai muuten vaan överi tyyppi. Mielestäni keskustelupalstoissa on hienoa se, että voi olla kuka tahansa ja hämmentää keskustelua. Välillä kommentoin myös omia kommenttejani ja yritän saada keskustelijat pitämään tai inhoamaan luomaani hahmoa.

Vierailija
14/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saatanan ovelat :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä provoilen huvittaakseni ihmisiä, tai ehkä joskus kyllästyneenä av-mammoihin, tyyliin "mitä paskaa tuo oikein on, pakastevihanneksia ja marinoitua broikkaa".

Joskus ehkä omaan elämään liittyen, mahdollisesti vastapuolelta katsottuna, että "vähänkö tuo on tyhmä jne."

Vai mitä eroa on provolla ja trollilla?

terveisin av-mamma
░░░░░░▄▄▄▄▀▀▀▀▀▀▀▀▄▄▄▄▄▄▄
░░░░░█░░░░░░░░░░░░░░░░░░▀▀▄
░░░░█░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░█
░░░█░░░░░░▄██▀▄▄░░░░░▄▄▄░░░░█
░▄▀░▄▄▄░░█▀▀▀▀▄▄█░░░██▄▄█░░░░█
█░░█░▄░▀▄▄▄▀░░░░░░░░█░░░░░░░░░█
█░░█░█▀▄▄░░░░░█▀░░░░▀▄░░▄▀▀▀▄░█
░█░▀▄░█▄░█▀▄▄░▀░▀▀░▄▄▀░░░░█░░█
░░█░░░▀▄▀█▄▄░█▀▀▀▄▄▄▄▀▀█▀██░█
░░░█░░░░██░░▀█▄▄▄█▄▄█▄▄██▄░░█
░░░░█░░░░▀▀▄░█░░░█░█▀█▀█▀██░█
░░░░░▀▄░░░░░▀▀▄▄▄█▄█▄█▄█▄▀░░█
░░░░░░░▀▄▄░░░░░░░░░░░░░░░░░░░█
░░▐▌░█░░░░▀▀▄▄░░░░░░░░░░░░░░░█
░░░█▐▌░░░░░░█░▀▄▄▄▄▄░░░░░░░░█
░░███░░░░░▄▄█░▄▄░██▄▄▄▄▄▄▄▄▀
░▐████░░▄▀█▀█▄▄▄▄▄█▀▄▀▄
░░█░░▌░█░░░▀▄░█▀█░▄▀░░░█
░░█░░▌░█░░█░░█░░░█░░█░░█
░░█░░▀▀░░██░░█░░░█░░█░░█
░░░▀▀▄▄▀▀░█░░░▀▄▀▀▀▀█░░█
░░░░░░░░░░█░░░░▄░░▄██▄▄▀

Vierailija
16/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provoan, koska mulla on tylsää ja tykkään keksiä mielikuvitushahmoja.

Vierailija
17/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseasiassa provosoimalla ihmisiä "keskusteluun" saa välillä lukea asiallisiakin puheenvuoroja. Vähän sama kun sanoo että tekevälle sattuu, tässä tapauksessa positiivisessa mielessä.

Vierailija
18/24 |
26.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trollaan, koska en saa pimppiä.

Vierailija
19/24 |
04.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

29v nainen koska se on mukavaa viihdettä

Vierailija
20/24 |
04.08.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Säälittävää ajan ja palstatilan tuhlausta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kahdeksan