Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ainoa syy miksi en tapa itseäni
15.04.2014 |
on se sama syy miksi tappaisin. Kuolen ikävään. En hyväksy enkä pääse yli siitä, että toinen on poissa. En vaan ymmärrä enkä saa käsitettyä sitä, enkä siksi käsiteltyäkään. Se ei tunnu todelta eikä tältä elämältä. Tuntuu vitsiltä koko hänen kuolemansa. Ja nyt toivoisin vaan, että minäkin pääsisin pois...
Mutta tätä samaa oloa en halua kenellekään. Joten mielummin vielä pari vuosikymmentä sinnittelen, kuin että luovuttaisin nyt ja jättäisin järjettömän ikävän niin monille.
Onko muita, jotka elävät vain läheistensä vuoksi? Olen todella yksinäinen oman pääni kanssa. Nauravainen ihminen, jonka sisällä vain itkua ja ahdistusta.
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taivaan Isän huolenpitoa Sinulle, Rakas sureva ihminen!
Voimia, aikanaan haavat paranee ja sietämätön suru ja ikävä hellittää. Pienin askelin eteenpäin ja toisinaan jopa askel taaksepäin. Tiedän mistä puhun, menetin suuren rakkauteni täysin yllättäin viisi vuotta sitten, hän kirjaimellisesti kuoli käsiini. Ikävä ja tuska oli mittaamaton, elämä oli loputonta surua ja ehtymättömiä kyyneleitä. Kaikki lakkasi olemasta, mikään ei merkinnyt enää mitään. Pienin pienin askelin kaikki kuitenkin muuttui paremmaksi, ihan itsestään, ajan kanssa. Nyt viisi vuotta myöhemmin elän ja hengitän. Iloitsen ja tunnen, myös onnea ja rakkautta, paljon. Hän on rakkaina muistoina sydämessäni aina, silti olen voinut jatkaa eteenpäin, onneksi. Sinullekin toivon voimaa jaksaa yli synkän, sen takaa paistaa aurinko.
Alue: Aihe vapaa
Hae apua