Mistä tulee ajatus, että pienten lasten (vauvojen)

Ok

Samaa miettinyt... Anoppi ja äitini painostavat minua menemään ties minne kerhoihin. En halua. Viihdyn vauvan kanssa hyvin kahdestaankin. Vauvakin vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä.

Eihän sitä niin ajatella että vauva tarvitsee vaihtelua, vaan niin että se aikuinen haluaa nähdä toisia aikuisia, haluaa mennä jonnekin, tehdä jotakin ja saada vähän vaihtelua. Nykyään lapset tehdään usein kaukana sukulaisista, voi olla että kenelläkään muulla ei ole lapsia/eivät ole perhevapailla, ja äitiysloma ja hoitovapaa voi olla melko yksinäistä ja raskastakin aikaa jos ei ole samassa elämäntilanteessa olevia kavereita. Ja niitähän löytyy noista harrastuksista. 

On myös usein niin, että niissä harrastuksissa käyvät samat lapset. Omat lapseni saivat kaverinsa jo vauvoina perhekerhoissa, eikä heille harrastuksiin ja kerhoihin lähteminen ollut sen kummempaa kuin kyläilykään, koska kaikki ihmiset olivat siellä jo tuttuja. 

Varmaan siitä, että kun nykyään ei ole enää oikein semmoista kyläilykulttuuria, moni äiti voi vähän mökkiytyä sinne kotiinsa. Kyllä mulle kävi osittain noin. Itse arvostan kyllä kiireetöntä kotonaoloa tosi paljon, mutta olen myös huomannut, että kotoa poistuminen ja toisten ihmisten tapaaminen on hyväksi. Ja perhekerhossa (jossa en ole käynyt vauvan, vaan taaperon kanssa) olen saanut paljon hyvää vertaistukea.

Ok, joskus voi käydä tietenkin ja esimerkiksi meno päivässä tuntuu ihan järkeenkäyvältä. Mutta pakonomainen tarve mennä koko ajan lasten kanssa jonnekin, jatkuvasti, monta kertaa päivässä, eihän siihen voi olla muuta syytä kuin ahdistus kotona olosta? Ei aikuisen tarve riitä syyksi pakottaa lapsia ainaisiin lähtöihin. Onko se niin ylivoimaista asettua lapsen asemaan ja miettiä, haluaako lapsi olla koko ajan jossain menossa vai olisiko kiva välillä saada ihan rauhassa tutkia omia keittiön kaappeja vailla mitään kiireen tunnetta?

[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 13:57"]kanssa pitää jatkuvasti mennä jonnekin? Siis kerhoihin, muskariin, vauvauintiin, tuttavaperheisiin ja tottakai kauppareissuille aina mukaan ja aikaisin päivähoitoon. 

Lapselle parempi on välttää ainaista levottomuutta ja jatkuvia lähtöjä ja menemisiä. Ei sillä, kyllä lapsi ne usein aikuisen kanssa kestää, mutta hän ei tarvitse niitä. Nykyään vanhemmat eivät ymmärrä arvostaa kiireetöntä_kotona_oloa. Se jotenkin ahdistaa vanhempaa itseään, kai?

[/quote]

no meidän 6kk vanha poikamme on käynyt vauva uinnissa 2kk vanhasta ja ollaan liikuttu hänen kanssaan paljon matkoilla ja ihan ulkona lenkillä. Hyvähän se on vauvalle, mitä enempi uusia asioita ja ihmisiä hän pääsee näkemään ja kokemaan. Ja toisaalta hän tulee enempi resistiiviseksi pöpöillekkin. Kertaakaa hän ei ole ollut nyt 6kk elinaikana kipeä, eikä hänellä ole mitään allergioita edes, sillä meillä on 2 kesyrottaa ja vanhemmilla kissa. Toisekseen ollaan käyty mm falkullan tilalla helsingissä käyty katsomassa lampaita, vuohia, kanoja, sikoja, lehmiä, hevosia jne. Muksumme ei pelkää eläimiä, eikä ihmisiä. Ja mm muksumme nukkuu kun olemme kärrykävelyllä, tai matkustamme bussilla, junalla, metrolla, ratikalla tai laivalla. Nykyään hän kyllä on enempi ja enempi hereillä ja haluaa nähdä ja osallistua kaikkeen. Hän nukkuu yönsä hyvin ja päikkäritkin hän nukkuu.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 13:57"]kanssa pitää jatkuvasti mennä jonnekin? Siis kerhoihin, muskariin, vauvauintiin, tuttavaperheisiin ja tottakai kauppareissuille aina mukaan ja aikaisin päivähoitoon. 

Lapselle parempi on välttää ainaista levottomuutta ja jatkuvia lähtöjä ja menemisiä. Ei sillä, kyllä lapsi ne usein aikuisen kanssa kestää, mutta hän ei tarvitse niitä. Nykyään vanhemmat eivät ymmärrä arvostaa kiireetöntä_kotona_oloa. Se jotenkin ahdistaa vanhempaa itseään, kai?

[/quote]

no meidän 6kk vanha poikamme on käynyt vauva uinnissa 2kk vanhasta ja ollaan liikuttu hänen kanssaan paljon matkoilla ja ihan ulkona lenkillä. Hyvähän se on vauvalle, mitä enempi uusia asioita ja ihmisiä hän pääsee näkemään ja kokemaan. Ja toisaalta hän tulee enempi resistiiviseksi pöpöillekkin. Kertaakaa hän ei ole ollut nyt 6kk elinaikana kipeä, eikä hänellä ole mitään allergioita edes, sillä meillä on 2 kesyrottaa ja vanhemmilla kissa. Toisekseen ollaan käyty mm falkullan tilalla helsingissä käyty katsomassa lampaita, vuohia, kanoja, sikoja, lehmiä, hevosia jne. Muksumme ei pelkää eläimiä, eikä ihmisiä. Ja mm muksumme nukkuu kun olemme kärrykävelyllä, tai matkustamme bussilla, junalla, metrolla, ratikalla tai laivalla. Nykyään hän kyllä on enempi ja enempi hereillä ja haluaa nähdä ja osallistua kaikkeen. Hän nukkuu yönsä hyvin ja päikkäritkin hän nukkuu.

[/quote]

Resistentiksi, ei resistiiviseksi..

On ihan normaalia, että aikuinen ihminen haluaa nähdä muutakin kuin vauvaa päivät pitkät. Eihän koskaan aiemmin historiassa ole missään kulttuurissa äiti ollut kuukausia tai vuosia yksin vauvan kanssa kotona ainoana aikuiskontaktinaan lapsen isä muutaman tunnin iltaisin. Kun ei asuta enää tiiviissä kyläyhteisöissä ja monen sukupolven kanssa samassa talossa, on syytäkin, että äiti yrittää paikata tämän ihmiselle täysin epänormaalin elintavan puutteita korvaamalla sitä joillakin muilla kontakteilla. Eikä ne lapsetkaan entisaikoihin kasvaneet hiljaisessa kodissa yksin äidin kanssa, aina sitä väkeä on tullut ja mennyt ja ollut elämää ympärillä.

Jos joku lapsista on tosi hankala, niin kaikki sujuu yleensä sitä helpommin, mitä vähemmän ollaan kotona. En yhtään ihmettele, jos joku ei halua sinne kotiinsa kuuntelemaan loputonta huutoa ja kiukkua, jos aurinko alkaa paistaa heti kun avaa ulko-oven.

Meillä ainakin on selvitty hankalista ajoista ihan sillä, että ollaan oltu mahdollisimman paljon ulkona, nähdään kavereita ja tehdään hauskoja asioita kodin ulkopuolella. Paitsi että se rauhoittaa lasta, se rauhoittaa aikuista joka saa hetken rauhan lapseltaan ja saa jutella normaalisti toisten aikuisten kanssa. Mitä enemmän tekemistä, sen helpommin sitten kotiasiat sujuvat; nälkisenä ja sopivasti fyysisesti väsyneenä ruoka maistuu, uni maistuu eikä niistä tajuta kiukutella ja äitikin on paremmalla tuulella. Ja meillä tämä on siis tehonnut hyvin jo alle vuoden vanhoihin lapsiin, joista on ollut hauska istua hiekkiksellä ja seurailla muita lapsia.

Jos kotona olo ahdistaa, niin siihen on joku syy. Ja jos se on väsymys, siis ihan fyysinen väsymys + psyykkinen väsymys kotonaoloon, niin parempi sieltä on lähteä pois kuin jäädä sinne kotiin kökkimään. 

No harrastaminen lapsen kanssa on erilista kuin tekemätön arki.

5 vuotta kotona putkeen olleena voin sanoa että jossain vaiheessa saattaa ihan huomaamattaankin sitten lkaa kynnys nousta lähteä yhtään mihinkään. Ja voi tulla ns. mökkihöperöksi. Masennus vaanii jos ei tee mitään.

Ulkona oleminen on tarveellistä ja se parantaa äidinkin kuntoa kun liikkuu. Vauvakin viihtyy usein vaunuissa nukkumassa ja kasvaessaan saa stimulointia kun ympäristö kasvaa ja näkee enempi. 

Meillä on useampi lapsi joten on ihan luontevaa että vauva lähtee mukana kun saatetaan ekaluokkalainen kouluun tai käydään kaupassa. Jotenkin yhden lapsen vanhempana sitä ei oikein huomaakaan. Tai jos äidin luonne on sisäänpäinkääntynyt ja viihtyy lähinnä kotisohvalla yksin, mutta ei se sinun mielipide ole se oikea ja ainoa.

Jos perheessä on useampi lapsi kuin vauva, niin on luonnollista, että vauva kulkee äidin mukana, kun viedään niitä muita lapsia, hoitoon, harrastuksiin, kouluun jne. Meillä myös käydään koko perhe yhdessä kaupassa, joten en ymmärrä, että pitäisikö minun äitinä jäädä noilta reissuilta pois, ettei taapero vaan rasitu liikaa:D Katson olevani eri tilanteessa kuin parikymppiset ensisynnyttäjät, jotka asuvat suurkaupunkien kauppakeskusten kahviloissa vauvoineen. Heille luultavasti elämänmuutos on niin iso, ettei oma pää kestä kotona oloa yksin kuten ap.epäili.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 14:29"]

 Katson olevani eri tilanteessa kuin parikymppiset ensisynnyttäjät, jotka asuvat suurkaupunkien kauppakeskusten kahviloissa vauvoineen. Heille luultavasti elämänmuutos on niin iso, ettei oma pää kestä kotona oloa yksin kuten ap.epäili.

[/quote]

Musta se on ihan normaalin ihmisen merkki, että hakeutuu kotoa myös ihmisten ilmoille.

Meidän pentu oli vauvana jo riemuissaan, kun mentiin jonnekin. Suosikki oli kauppakeskus ja siellä Prisma, kun siellä oli kirkkaat valot ja kivoja ääniä ja joku suihkulähteentynkäkin. Onneksi siitä ei ihan shoppailijaa taida tulla sentään vaikka kyllä me säikähdettiin, että jaa nytkö se jo alkaa.

Samaten se oppi konttaamaan, kun näki perhekerhossa mallia, että jaa noinkin pääsee. Ilme syttyi ja kotona alkoi treeni. Siihen asti oli möyritty ihan tyytyväisenä omaan tyyliin. Ei se varmaan kävelisi vieläkään, jos olisi kotona oltu nekin ajat.

Mutta eipä aloittaja taitanut tätä tarkoittaakaan - minäkin inhoan sitä levotonta rallia, minkä mukaan jotkut elää, vaikka minut onkin saatu ymmärtämään, että useamman lapsen kanssa aikataulu pitää homman ja hermot kasassa. Mutta ilmankos en olekaan halunnut isoa perhettä. Ja poika on samanlainen, haluaa tonkia rauhassa omissa hankkeissaan. Muutama kerta viikossa kun mennään, se tuntuu olevan tärkeää. Kolmivuotiaana poika hahmottaa aikaa justiin niiden kerhojen ja vakiomenojen kautta, ja viikonpäivistä on paremmin perillä kuin minä. Ja jotenkin ne näyttivät merkitsevän samaa jo ihan uskomattoman pienenä.

Uskon kyllä helposti senkin, että joku menojalalla varustettu temperamenttityyppi voi paljon paremmin, kun ulkoista hulinaa on riittämiin. Me taas ollaan mietiskelijätyyppiä.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 14:10"]

On ihan normaalia, että aikuinen ihminen haluaa nähdä muutakin kuin vauvaa päivät pitkät. Eihän koskaan aiemmin historiassa ole missään kulttuurissa äiti ollut kuukausia tai vuosia yksin vauvan kanssa kotona ainoana aikuiskontaktinaan lapsen isä muutaman tunnin iltaisin. Kun ei asuta enää tiiviissä kyläyhteisöissä ja monen sukupolven kanssa samassa talossa, on syytäkin, että äiti yrittää paikata tämän ihmiselle täysin epänormaalin elintavan puutteita korvaamalla sitä joillakin muilla kontakteilla. Eikä ne lapsetkaan entisaikoihin kasvaneet hiljaisessa kodissa yksin äidin kanssa, aina sitä väkeä on tullut ja mennyt ja ollut elämää ympärillä.

[/quote]No jestas. On myös olemassa asumismuoto jossa on paljon ihmisiä lähellä eli kerrostalo. meillä ulkona oli aina seuraa sekä lapsille että aikuisille eikä tarvinnut lähteä kerhoilemaan mihinkään. Sosialisena tyyppinä valitsin tämän asumismuodon.