Mikä olisi pahin painajaisesi?
Mulla se olis se, jos tippuisin johonkin oikein syvään ahtaaseen kallionkoloon, enkä pääsisi sieltä mitenkään pois. Hyi kauheeta, hrrrrr.... :-(
Kommentit (16)
Että käärittäisiin tiukasti vaikka mattoon tms, niin ettei pystyis liikuttamaan käsiä ja jalkoja ja heitettäisiin veteen. Toi kallionkolo on kans paha.
Että olisin tehnyt exäni kanssa lapsia ja olisin heidän kauttaan sidottu olemaan loppuikäni tekemisissä angstisen, emotionaalisesti väkivaltaisen tärkeilijän kanssa. JA lapsilla olisi sellaisen luuserin geenit, ja sitäkin kautta taakkanaan aika pahasti elämää rajoittavia sekä fyysisiä että etenkin psyykkisiä ominaisuuksia.
Että yks päivä tili olis tyhjä, ja joutuis miettiin mistä luovutaan tai tingitään. En selviäis, ei sellainen elämä ole minua varten.
Neliraajahalvaantuminen ja puolison kuolema tai katoaminen.
Pahinta olisi olla työtön yksinhuoltaja
Että en ikinä pääsisi tutkijaksi haluamalleni alalle. Sillloin elämäni olisi yksi loputtoman pitkä ja synkkä yö.
Tällä hetkellä pahinta olisi vanhempien kuolema. Muutenkin läheisten ihmisten menettäminen on kauheinta mitä voin kuvitella
Se että lapselle tapahtuisi jotain pahaa.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2014 klo 09:41"]Pahinta olisi olla työtön yksinhuoltaja
[/quote]
Ei tää niin kamalaa oo :), mut kiva kuitenki et toukokuussa alkaa työt 6kk.
Itselle olis lasten kuolemat tai ehkä vielä pahempi jos joutuisi katsomaan heillä jotain kovia kärsimyksiä aiheuttavaa sairautta.
Minulla ehkä ei vapautta tai olisin pimeydessä joka pelottaa hrrrrr. Muistan kyllä kun kerran näin videopeli-aiheista painajaista jossa olin Harry Potter ja olin hiipailemassa tyrmän käytävillä mutta ei siinä ihan ole niin käynyt seoli pelistä Harry Potter ja viisasten kivi, ja kävi äkkiä että yksi luihuisen valvojaoppilas näki minut minulla ei ollut vielä näkymätömyysviitaa ja 6 luihuisten valvojaoppilaat juoksivat minua perään ja minä juoksin pakoon ja yksi ehkä sanoi "Potter, pysähdy!" juoksu jatkui eteisaulassa ja siitä pääportaikossa ja huusim 7. Kerroksessa Percy Weasleylle että auta ja Percy Weasley niminen valvojaoppilas pelasti minut ja pääsin turvaan rohkelikkotorniin, se oli melkein painajainen, mutta onneksi ei ollut.
Läheisen ihmisen katoaminen. Se on pahempaa kuin kuolema. Kuoleman jälkeen alkaa pitkä surutyö ja toipuminen. Katoaminen jättää loppuelämäksi pienen hauraan toiveen: jos sittenkin. Se ei helpota niin kuin suurinkin kuoleman aiheuttama suru vuosien päästä tekee.
Joutua useamman lapsen kanssa kotiäidiksi... Joutuisin lopettamaan kaikki ne asiat, joista tässä elämässä pidän.