Tapailemani mies (29v) asuu vieläkin vanhempiensa luona

Minä olen ainoinani ottanut miehen suoraan "äidin helmoista" ja mitään ongelmia ei ollut. Eipä sitä muut kuin pari itse voi tietää miten sujuu. Jutelkaa tilanteesta avoimesti.

Ap ei sanonut, että mies olisi omaishoitaja, joten lopettakaa noiden omaishoito-tarinoiden kertominen, eiväthän ne liity tähän mitenkään. Tyhmäkin ymmärtää, että vanhempien hoitaminen on aivan eri asia kuin heidän helmoissaan siipeily aikuisikään asti.

Ap tekee aivan kuten tahtoo, mutta jos ei kestä kuulla neuvoja, ei niitä sitten kannata kysyäkään. Täällä on jo aika moni varmaan kokemuksenkin perusteella sanonut, että rakkauden huumassa mies tekee mitä vaan, mutta kun arki koittaa, on melko todennäköistä että tuommoinen tyyppi valahtaa sohvalle ja nainen joutuu tekemään kaiken. Se ei siitä vuosien saatossa ja nalkuttamalla parane YHTÄÄN MIHINKÄÄN, mutta historian saatossa naiset eivät tätä ole oppineet: ei se mies muutu vaikka kuinka iniset. VAIHDA.

Tässä kun YT-myllyt jatkavat tässä maassa pyörimistään,niin veikkaan, että tälläinen on 5 vuoden päästä täysin arkipäivää tässä(kin) maassa. Jossain Espanjassa tälläinen on ihan normaalia.

"Hän sanoo, että muuttaa sitten omilleen, kun saa töitä tai sitten parisuhteessa muuttaa naisen kanssa yhteen. "

Tarkoittaako hän, että parisuhteessa voi muuttaa pois kotoaan vaikka olisi työtön?

Ja miten hän tuolloin suunnittelee asunnon maksut tms. autokulut?

Oma mieheni (silloin 22v) asui kämppiksen kanssa kun tapasimme. Oli koulussa, mutta ei tehnyt siellä mitään. Oli ollut aiemminkin jo koulussa, josta ei ollut valmistunut. Eli sossun ja kelan rahoilla, pelasi videopelejä ja poltti pilveä 24/7. Äitinsä maksoi paljon menojaan. Ei ollut koskaan ollut töissä.

Mutta nuo seikat ei siinä kohtaa haitannut, kun menin ja rakastuin. Päätin antaa mahdollisuuden, koska uskoin siihen, että hän muuttuu. Että yhdessä saamme homman toimimaan, jos molemmat oikeasti haluamme. Ja halusimme. Mies lopetti koulun ja muutti minun luokseni. Alkoi aktiivisesti tehdä töitä sen eteen, että voimme olla yhdessä ja tasavertainen pariskunta. Nykyisin hän on töissä ja erittäin ihana ja vastuullinen mies, tasavertainen puoliso, parempaa en olisi voinut saada.

Tämä tuskin olisi onnistunu jos emme olisi molemmat rakastuneet niin paljon kertarysäyksellä. Jos emme olisi oikeasti olleet varmoja siitä, että tässä on se ihminen jonka kanssa haluan olla loppuelämäni ja jonka eteen olen valmis näkemään vaivaa ja tekemään uhrauksia. Jos emme olisi molemmat uskoneet 100-prosenttisesti, että homma tulee toimimaan.

Siinä kohtaa piti molempien ottaa aika rohkea askel ja luottaa ja uskoa vaan, että homma onnistuu. Ei siinä oikeasti muuta voinut. Mies jätti minun takiani kaiken monensadan kilometrin päähän. Kirjaimellisesti ihan kaiken lukuunottamatta muutamaa vaatekappaletta, jotka otti mukaansa kun muutti luokseni. Vanhan laiskan elämän ja elämäntavan, kelan ja sossun ja äidin rahoilla elämisen, pilven jatkuvan polttamineen, lusmuilun ja laiskottelun, roskaruuan ja einesten syömisen. Huonekalunsa, opiskelupaikkansa, kaikki ystävänsä ja perheensä. Olin ainut ihminen, kenet hän tunsi täältä kun hän muutti luokseni.

Minä taas jouduin laskemaan elintasoani. Paljon. Yhtäkkiä minun pienessä kaksiossani asuikin kaksi ihmistä yhden sijaan. Minun palkallani pitikin elää kaksi ihmistä yhden sijaan. Jouduin vahtimaan, patistamaan, opettamaan miestä. Jouduin jatkuvasti auttamaan ja painostamaan työnhakuun, kotitöihin ja muihin "itsestäänselviin" asioihin. Tulihan siinä välillä sellainen olo, kuin olisi äiti aikuiselle ihmiselle. Mutta en luovuttanut, eikä mies luovuttanut. Uskoimme molemmat muutokseen, takapakeista ja hitaasta kehityksestä huolimatta. Mies halusi oikeasti olla kanssani ja tiesi, mitä muutoksia siihen tarvitaan. Ja halusi tehdä ne muutokset. Ja minä näin hänestä tämän ja uskoin siihen muutokseen täysiä. Eihän se ollut helppoa, ei todellakaan. Tämä koko aika kun olemme olleet yhdessä, on ollut henkisesti todella raskasta. Paljon sopeutumista ja muutosta. Taloudellisesti on ollut todella raskasta. Erilaisten elämänasenteiden ja taustojen yhteensovittamista, ei tämä todellakaan helppoa ole ollut, kummallekaan, miltään osin. Mutta kaikki tämä työ on ollut vaivan arvoista. Koskaan en ole kenenkään kanssa ollut näin onnellinen saatika kasvanut näin paljon ihmisenä.

Minä uskon, että olette päätyneet yhteen ihan tarkoituksella. Hänen tulee oppia sinulta jotain ja sinun häneltä -vastakohdat täydentävät toisiaan ja yhdessä voitte etsiä molemmille sopivan kultaisen keskitien.

Minä sanoisin, että kuuntele sydäntäsi. Älä anna turhan pelon viedä, jos sydän sanoo, että tämän miehen kanssa haluat kasvaa. Ja muista, että jos vaadit toiselta suuria muutoksia, tulee sinun itsesikin olla valmis muuttumaan -tämä tuntuu monilta aina unohtuvan. Muutos on pelottava asia, mutta kun siihen suhtautuu rohkeasti ja luottavaisesti, saa yleensä vain hyviä tuloksia.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:37"]

"Hän sanoo, että muuttaa sitten omilleen, kun saa töitä tai sitten parisuhteessa muuttaa naisen kanssa yhteen. "

Tarkoittaako hän, että parisuhteessa voi muuttaa pois kotoaan vaikka olisi työtön?

Ja miten hän tuolloin suunnittelee asunnon maksut tms. autokulut?

[/quote]Vaimo maksaa tietysti.

Onpas ihana tarina. Moni vastaava päättyy toisella tavalla, koska aikuinen ihminen ei jaksa eikä tarvitsekaan "vahtia" ja "patistaa" toista.
Ei se ole tasavertainen rakkaussuhde, missä molemmat eivät seiso omilla jaloillaan ja tee itse oma-aloitteisesti asioita. Miksi miehet käyttäytyvät kuin vauvat? No koska naiset paapovat heitä ja työntävät elämässä eteenpäin, muuten ovat täysin avuttomia ja kädettömiä. Helvetin harvassa ovat oikeat aikuiset miehet.

Jos olet oikeasti tosi ihastunut mieheen ja se on muuten ihana ja hyvä tyyppi, itse en heittäisi kirvestä kaivoon.

Elämäntilanteet ja elämät on erilaisia, ja kaikilla ei asiat mene niin kuin on suunnitellut. Työttömyys on äärimmäisen passivoittava tekijä, ja sellaiseksi on helppo vaan unohtua. Varsinkin jos asutaan vielä äidin helmoissa. Itseäni enemmän huolestuttaisi tuo kotona asuminen, sillä mielestäni on kyllä outoa jos tuon ikäinen ei ole halunnut itsenäistyä.

Nostaisin kissan pöydälle ja puhuisin asiasta miehen kanssa. Kysyisin, että eikö ole edes halunnut pois kotoa ja onko itse tyytyväinen tilanteeseen. Ehkä kehottaisin muuttamaan pois kotoa ja elämään omillaan, koska muuten meidän jutusta ei voi tulla mitään. Jos mies haluaa olla kanssasi ja oikeasti haluaa tilanteen muuttuvan, hän toimii sen mukaan.

Numero 55 muotoili hieman lyhyemmin ja paremmin sen, mitä itse yritin sanoa :D

t. 52

Minusta 5 v. työttömyys on outoa, varsinkin kun ei ole täysin kouluttamaton. Eikö löytyisi jotain väliaikaista muuta työtä esim. teollisuus tai varastotyötä. Tunnen monia nuoria miehiä ja vanhempiakin, jotka tekevät muuta kuin koulutusta vastaavaa. Ymmärrän noin pitkän työttömyyden jos asutte jossain pienessä kylässä, jossa ei teollisuutta ym. toimintaa ole.

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:47"]

Minusta tuo työttämyys on paljon hälyttävämpää....jos tuon ikäinen on ollut 5 vuotta työttämänä niin jotain on vialla...valmistumisesta on kuitenkin jo 10 vuotta...

[/quote]

Jos työpaikat katoavat Suomesta tätä vauhtia, kun ne tällä hetkellä katoavat, niin kohta 5 vuoden työttömyys tuolla iällä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Kiitos monista hyvistä vastauksista! On ollut tosi paljon hyviä pointteja, joitain olen itsekin miettinyt ja jotkut ei ole tullut mieleenkään.

Selvennän siis, että mies asuu vielä lapsuuden kodissaan. Vanhemmat ihan työssäkäyviä ihmisiä, eläkettä odottelee. Ei siis ole mistään omaishoitajuus-suhteesta kysymys. Myös mies on ihan normaali, että kaikki edellytykset ihan itsenäiseen elämään on kyllä.

Tokihan mietin että onko tämä kaikki "kunnollisuus", mitä hän on mulle näyttänyt vain ensihuumaa, esitystä tai sitten ihan häntä itseään. Tämä ei varmaan selviä ennen kuin suhde etenee pidemmälle.

En koe olevani näin tapailuvaiheessa oikeutettu vaatimaan häneltä yhtään mitään isompia elämänmuutoksia. Sen tiedän, että hän haluaisi kyllä vanhempien luota pois, mutta epävarma työllistyminen epäilyttää. Hän ei vielä tiedä pääseekö kouluunkaan. Todennäköisesti muuttaa jonnekin opiskelijakämppään jos pääsee kouluun. Jos ei pääse, niin alkaa etsimään laajemmalti töitä. Työn perässä sitten mahdollisuus muuttaa. Näin hän on sanonut, mutta tiedä sitten. Toki kuten tuossa yhdessä kommentissa sanottiin, niin työttömyys on passivoivaa. Jonkun pitäisi häntä potkia eteenpäin, mutta luulisi sen tulevan hänestä itsestään.

Tekisi niin mieli tavata sen äiti, niin voisin itse todeta onko miehen puheet lähellekään totuutta, mutta ei me vielä lähellekään siinä pisteessä olla miehen kanssa. Yleensä olen tullut hyvin juttuun äitien (kavereiden ja eksän) kanssa.

Enkä siis nyt tarkoituksella mitenkään vänkää vastaan teille, jotka sanoo että pitäisi lähteä. Tavallaan tiedän sen itsekin, että se olisi turvallisempi vaihtoehto. Kuitenkin päässä on ajatus että mitä jos kuitenkin tämä olisi se mainittu riskisijoitus. Pitää varmaan vakavasti jutella hänen kanssaan ja heittää nurkkaan kaikki nämä ajatukset, ettenkö voisi häneltä asioita vaatia vasta näin tapailuvaiheessa. Voinhan mä vaatia ainakin jos hän haluaa mitään vakavampaa mun kanssa. Tuntuu vaan niin kamalan pinnalliselta ja tyhmältä mahdollisesti jättää hänet vain näiden asumis/työllistymisasioiden takia. Kuitenkin ihan kunnon mies on muuten!

- ap

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:24"]

Tässä kun YT-myllyt jatkavat tässä maassa pyörimistään,niin veikkaan, että tälläinen on 5 vuoden päästä täysin arkipäivää tässä(kin) maassa. Jossain Espanjassa tälläinen on ihan normaalia.

[/quote]

Miehen espanjalaisuus muuttaisi tilanteen täysin.

aiotko antaa sille pillua?

Vähän kyllä karmaisi lukiessa. Mies on siis itse sanonut että muuttaa jos saa töitä tai sitten suoraan naisen kanssa saman katon alle.. Äityliini pesee pyykit, tekee ruuat.. No mitä luulet tuleeko se nainen olemaan äidin jatke vai ei.

Ja tuo koko pääsiäisen hengaaminen kuulostaa "ihanine rauhoineen päivineen" roikkumiselta ja loisimiselta.
Itsekin haksahdin joskus tuommoiseen tyyppiin. Suoraan äitinsä helmoista tunki luokseni ja loisi asunnossani pari kk, jonka jälkeen pistin hänet ulos. Saakeli sentään!

62 luki ketjua eteenpäin, ja havaitsi toisenkin kohdan.

Esimerkki, josta kerroin, oli samanlainen eli pyytämättä teki koitiöitä ja kävi kaupassa. Myöskin piti muiden omaisuutta omanaan, tässä tapauksessa minun omaisuuttani.

Älkää käsittäkö tätä nyt niin että mikään meille naisille ei koskaan kelpaa.

Mutta hän teki niitä kotitöitä täysin pyytämättä siksi koska hänellä ei ollut rajoja. Tiskaaminen, kaupassa käynti ym oli tästä ns positiiviselta näyttäviä ilmentymiä. Hän toi kotiini tavaraa jota minulla ei entuudestaan ollut vaikka toistuvasti kielsin häntä tuomasta. Ilmiön negatiivisia ilmentymiä oli mm. roikkuminen, itsensä vahingoittamisella uhkailu ja sen toteutus, fyysinen rajattomuus eli hyvin röyhkeää käpälöintiä ja hirmu kilarit kun käskin lopettaa (eikä muuten edes ottanut tosissaan ekaa eikä tokaa kieltoa), huomion ja hyväksynnän vaatiminen ja muuta vastaavaa.

Myöhemmin hän myönsi että halusi tehdä itensä tarpeelliseksi tavaran ja tekemisen kautta.

Mieti aivan helkutin tarkkaan varsinkin jos yhtään tuntuu siltä että nyt talsitaan rajojesi yli, olkoon sen ilmentymä kuinka positiviselta näyttävä tahansa. Ja ole myös tarkkana kaiken painostuksen ja syyllistämisen suhteen.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 19:42"]Kiitos monista hyvistä vastauksista! On ollut tosi paljon hyviä pointteja, joitain olen itsekin miettinyt ja jotkut ei ole tullut mieleenkään.

Selvennän siis, että mies asuu vielä lapsuuden kodissaan. Vanhemmat ihan työssäkäyviä ihmisiä, eläkettä odottelee. Ei siis ole mistään omaishoitajuus-suhteesta kysymys. Myös mies on ihan normaali, että kaikki edellytykset ihan itsenäiseen elämään on kyllä.

Tokihan mietin että onko tämä kaikki "kunnollisuus", mitä hän on mulle näyttänyt vain ensihuumaa, esitystä tai sitten ihan häntä itseään. Tämä ei varmaan selviä ennen kuin suhde etenee pidemmälle.

En koe olevani näin tapailuvaiheessa oikeutettu vaatimaan häneltä yhtään mitään isompia elämänmuutoksia. Sen tiedän, että hän haluaisi kyllä vanhempien luota pois, mutta epävarma työllistyminen epäilyttää. Hän ei vielä tiedä pääseekö kouluunkaan. Todennäköisesti muuttaa jonnekin opiskelijakämppään jos pääsee kouluun. Jos ei pääse, niin alkaa etsimään laajemmalti töitä. Työn perässä sitten mahdollisuus muuttaa. Näin hän on sanonut, mutta tiedä sitten. Toki kuten tuossa yhdessä kommentissa sanottiin, niin työttömyys on passivoivaa. Jonkun pitäisi häntä potkia eteenpäin, mutta luulisi sen tulevan hänestä itsestään.

Tekisi niin mieli tavata sen äiti, niin voisin itse todeta onko miehen puheet lähellekään totuutta, mutta ei me vielä lähellekään siinä pisteessä olla miehen kanssa. Yleensä olen tullut hyvin juttuun äitien (kavereiden ja eksän) kanssa.

Enkä siis nyt tarkoituksella mitenkään vänkää vastaan teille, jotka sanoo että pitäisi lähteä. Tavallaan tiedän sen itsekin, että se olisi turvallisempi vaihtoehto. Kuitenkin päässä on ajatus että mitä jos kuitenkin tämä olisi se mainittu riskisijoitus. Pitää varmaan vakavasti jutella hänen kanssaan ja heittää nurkkaan kaikki nämä ajatukset, ettenkö voisi häneltä asioita vaatia vasta näin tapailuvaiheessa. Voinhan mä vaatia ainakin jos hän haluaa mitään vakavampaa mun kanssa. Tuntuu vaan niin kamalan pinnalliselta ja tyhmältä mahdollisesti jättää hänet vain näiden asumis/työllistymisasioiden takia. Kuitenkin ihan kunnon mies on muuten!

- ap

[/quote] asun porukoil 28v. intin jälkeen ois tehny mielimuuttaa 20v mut en halunnu elellä tiukilla koska ei ollut vakituista työ paikkaa. 23 v sain vakityön ja aloin hakemaan kaupungin kämppää Ja työttömät tutut sai asuntoja kaupungilta kun oli potkittu himasta pois, Sit 3 läheistä kuoli ja 26 sain burn outin liiallisen duunin takii ( työ vähensi ajatusta porukoil asumisen ahdistuksesta ja läheisten kuolemista) mielen terveys on aika heikoilla kun asuu tässä iässä porukoil. Ei voi avautua kenellekään koska sit oot epäkypsä rutisija. Onneks pääsen kohta omaan vuokra asuntoon . Koska olen tavannut naisen joka palautti minut maan pinnalle leijumasta tästä kuplasta johon olen ongelmieni kanssa joutunut.

Eikai ap seurustele mies 29v:n kanssa?! :O

Tapasin _18-vuotiaana_ kivan miehen/pojan, joka asui äitinsä helmoissa (20v) ja aikoi siellä pysyä "ainakin viisi vuotta". Peruskoulun jälkeen oli hengannut viisi vuotta amiksessa valmistumatta. Itse muutin kotoa 16-vuotiaana ja kävin lukion ohella töissä, enkä voinut oikein kuvitella ottavani tuollaista lusmuilijaa, vaikka muuten olikin oikein kohtelias ja mukava tyyppi kyseessä.

Toinen oli poikaystäväni juurikin lukiossa. Kyllä, 18-vuotiaalta ei ehkä mitään outoa, teinihän se on, mutta en voi ottaa tosissani täysi-ikäistä, joka saa 20e kuukausirahaa. Kyllä sen ikäinen voi käydä töissäkin. Aina oli minulta pummimassa, kun opintotuesta ja palkasta jäi ihan kivasti rahaa sivuun.

En elätä ketään, toivon, ettet sinäkään.

Onko hän italialainen? 70%heistä asuu kotona.