Tapailemani mies (29v) asuu vieläkin vanhempiensa luona
Ollaan tapailtu hetken, 4kk. Ei vielä voi seurustelusta puhua. En halua edetä asiassa kun tämä asia häiritsee koko ajan enemmän ja enemmän. Kiva mies muuten jne, mutta tämä asia häiritsee.
Tämä mies asuu vielä kotonaan vanhempien luona. Hän sanoo, että muuttaa sitten omilleen, kun saa töitä tai sitten parisuhteessa muuttaa naisen kanssa yhteen. Hän jaksaa valittaa kun on raskasta asua vanhempien kanssa. Hänen äitinsä pesee pyykit ja tekee hänelle ruuat. Hän maksaa 200e kuussa ruuista ja asumisesta yms., sekä oman puhelinlaskunsa. Isän autoa käyttää ja vain bensat maksaa itse mutta kuitenkin puhuu autosta hänen autonaan.
Aina ollaan täällä ja hän jää todella mielellään yöksikin "kun täällä on niin rauhallista ja kiva olla". Oli koko pääsiäisen täällä ja äsken lähti kotiinsa.
En minä ainakaan halua olla se nainen, jonka luokse hän muuttaa suoraan lapsuudenkodistaan. Pelkään sitä, että alkaa pitää minua äitinään, ja sitä en kestä. MIelestäni jokaisen aikuisen ihmisen tulisi asua yksin (tai siis pois lapsuudenkodista) edes hetken aikaa ennen kuin muuttaa kumppanin kanssa yhteen. Minusta tämä on tosi outoa, kyllä ton ikäisen olisi pitänyt katkaista se napanuora jo aikoja sitten.
Olenkin tässä miettinyt että pitäisikö vaan antaa herran asua äitinsä kellarissa ja alkaa etsiä jotain toista. Töitä tämä mies ei ainakaan kovin aktiivisesti halua etsiä (vain oman alan hommat käy), eli ei sillä mikään kiire ole äidin helmoistakaan pois.
Kommentit (71)
"Mutta tässä vaiheessa elämää etsin jo sitä tulevaa aviomiestä ja mahdollista lasten isää."
Naulan kantaan. ÄLÄ OTA TUOTA MIESTÄ. Usko nyt ja mieti järjellä, älä seksinhuuruisilla aivoilla (hyvä seksi on kivaa, mutta siitä ei suoraan mennä perhettä perustamaan). Tuosta miehestä ei ole tasaveroiseksi vastuulliseksi kumppaniksi. Toivon itsesi takia, että ymmärrät sen. Jos saan tällä saarnalla edes yhden naisen pelastettua karmealta kohtalolta, jossa aikuista miestä joutuu raivohulluuden partaalle passaamaan, niin olen täyttänyt tehtäväni tällä planeetalla.
Minusta tuo työttämyys on paljon hälyttävämpää....jos tuon ikäinen on ollut 5 vuotta työttämänä niin jotain on vialla...valmistumisesta on kuitenkin jo 10 vuotta...
Joskus äitini on kertonut viisauden, että mies kohtelee vanhempiaan samalla tavalla kuin vaimoaan.En tiedä sitten, kuinka pitävä tuollainen on.
Mutta miikäli se pitää paikkansa, niin siinä vaiheessa, kun suhde on kestänyt pitemmän aikaa, mies kohtelee ap:ta yhtä epäkunnioittavasti kuin vanhempiaan.
Mun mielestä pelkästään vanhempien luona asuminen ei ole vielä huolestuttava piirre ihmisessä. Itse tunnen yhden miehen, joka asuu edelleen yli 35 vuotiaana äitinsä kanssa. Alkuun ihmettelin asiaa, mutta kun opin tuntemaan häntä paremmin sain tietää, että hänen äitinsä on vakavasti sairas eikä pärjäisi yksin. Ja siis tästä äidistä sitä ei todellakaan näe päällepäin.
Tämä mies käy kuitenkin töissä. Lisäksi maksaa varmaan ainakin 70% kaikista talouden kuluista ellei kaikkia ja huolehtii monista askareista.
Että tosiaan enemmän mulla särähtää korvaan tässä aloituksen miehessä epäkunnioitus vanhempia kohtaan, laiskuus hakea töitä tai tehdä töitä, maksattaa elämisen vanhemmillaan yms. Itse en koskisi moiseen mieheen pitkällä tikullakaan ennen kuin vähän miehistyy, mutta tuskin jaksaisin odottaa, koska maailmassa on kuitenkin hyviä ja fiksujakin miehiä :)
Ei taatusti osaa tehdä mitään kotitöitä kun on noin mammansa passaama, eikä tossa iässä taatusti enää suostu opettelemaankaan. Jos tuollaisen otat, niin sehän makaa sohvalla kuin ellun kana ja vaatii, että sinä jatkat sinä äitinsä passaus- ja palveluperinnettä.
Älä hyvä ihminen edes harkitse.
Saako kysyä, että mikä siinä tyypissä sitten seksin lisäksi on niin ihanaa?
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:51"]
Mun mielestä pelkästään vanhempien luona asuminen ei ole vielä huolestuttava piirre ihmisessä. Itse tunnen yhden miehen, joka asuu edelleen yli 35 vuotiaana äitinsä kanssa. Alkuun ihmettelin asiaa, mutta kun opin tuntemaan häntä paremmin sain tietää, että hänen äitinsä on vakavasti sairas eikä pärjäisi yksin. Ja siis tästä äidistä sitä ei todellakaan näe päällepäin.
Tämä mies käy kuitenkin töissä. Lisäksi maksaa varmaan ainakin 70% kaikista talouden kuluista ellei kaikkia ja huolehtii monista askareista.
Että tosiaan enemmän mulla särähtää korvaan tässä aloituksen miehessä epäkunnioitus vanhempia kohtaan, laiskuus hakea töitä tai tehdä töitä, maksattaa elämisen vanhemmillaan yms. Itse en koskisi moiseen mieheen pitkällä tikullakaan ennen kuin vähän miehistyy, mutta tuskin jaksaisin odottaa, koska maailmassa on kuitenkin hyviä ja fiksujakin miehiä :)
[/quote]
Ymmärrän, mutta tuo nyt on ihan eri asia. Itsekin tunnen monia vastaavia, mutta ei oikein ole vertailukelpoinen ap:n miesehdokkaan kanssa.
En ymmärrä miksi tapailet tuollaista miestä? Työtönkin vielä.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:48"]
Joskus äitini on kertonut viisauden, että mies kohtelee vanhempiaan samalla tavalla kuin vaimoaan.En tiedä sitten, kuinka pitävä tuollainen on.
Mutta miikäli se pitää paikkansa, niin siinä vaiheessa, kun suhde on kestänyt pitemmän aikaa, mies kohtelee ap:ta yhtä epäkunnioittavasti kuin vanhempiaan.
[/quote]
Omien kokemusteni perusteella tuossa viisaudessa on hyvinkin perää!
ap luultavasti miettii naiivina - tuhansien muiden naisten tavoin - että kyllä se mies sitten taikaiskusta muuttuu vastuulliseksi aikuiseksi, kun mennään naimisiin ja tulee lapsia... NO EI MUUTU. Tajua se nyt ja pakene. Miljoonat naiset ympäri maailman varoittavat sinua kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Juu ei kannata tohon hassata aikaa.
Viiden vuoden työttömyys ja vanhempien helmoissa pyöriminen on niin paha yhdistelmä että en suosittele.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:01"]Ei ole koskaan asunut omillaan. Opiskellut itsensä datanomiksi, nyt hakemassa opiskelemaan AMK tietotekniikkaa. Työttömänä ollut n. 5 vuotta.
- ap
[/quote]
Aikooko se oikeasti opiskelemaan vai mielistelee vain?
AMK kestää 4 vuotta. Oletko valmis elämään "opiskelijaelämää". Ja nykyisessä taloustilanteessa työpaikan löytäminen 33v jolla on olematon työhistoria on vaikeaa.

Oletko testannut, miten käy, jos pyydät häntä osallistumaan kotitöihin sinun luonasi? Esim. pyytänyt hakemaan kaupasta jotain, osallistumaan ruuanlaittoon, viemään roskat. Tai tarjoutuuko hän tekemään koskaan mitään luonasi, vaikka tiskaamaan astiat kun olette syöneet?
Millainen mies tuo peräkammarin poika on sängyssä? Voisi kuvitella ettei siinäkään puolessa voi olla hurraamista, kun "mies" näyttää kaikissa muissakin asioissa menevän siitä missä aita on matalin.
En oleta, että se muuttuu heti vastuulliseksi aikuiseksi kun mennään naimisiin ja saadaan lapsia. Hän luultavasti osaa hoitaa kotia kyllä. Kun ollaan oltu täällä ja esim. tehty ruokaa, niin kyllä hän ihan ilman mitään keskusteluja korjaa astiat pois ja tiskaa molempien astiat. Ei tunnu olevan edes mikään juttu hänelle. Ruokaa tehdessä osaa kyllä kokata ilman reseptejä ja tietää ruuasta. Ruuanlaiton lomassa tiskaa ne astiat, jotka siinä syntyy. Eli ainakin omat jälkensä osaa korjata.
Olin tossa yhdessä vaiheessa aika kipeä, niin hän toi kyllä mulle lääkkeitä ja kävi kaupassa mun puolesta ihan omasta aloitteestaan. Toi yllärinkin. :) Mies on äärimmäisen huolehtivainen ja kohtelee mua todella hyvin ihan joka osa-alueella. Tavannut hänen kavereitaankin, ja ne ovat kanssa todella kivoja. Oon aina ollut vähän sitä mieltä, että kaveripiiri kertoo ihmisestä paljon. Oon tosin myös kuullut ton, että mies kohtelee vaimoaan kuten vanhempiaan. Sitä en haluaisi tämän miehen kohdalla kokea.
Kyllä muakin vähän ihmetyttää toi kun ei ole omaa asuntoa hommannut tai edes ”mitä vaan” töitä. Olen aina vähän vältellyt työttömiä miesehdokkaita, mutta näin kävi. En koe olevani missään asemassa tällä hetkellä patistelemassa häntä töihin tai omaa asuntoa katsomaan, mutta olen kyllä kertonut kantani hänelle selvästi. Tuolla tuli kysymys tosta, että jaksaisinko katsoa opiskelijaelämää 4 vuotta. Kyllä, se on parempi kuin työttömyys. 33v olemattomalla työhistorialla ei käsittääkseni ole kovin ihmeellistä tänäpäivänä, mutta onhan työllisyysnäkymät sellasella aika huonot.
- ap
Etkö saa muunlaista miestä vai miksi roikut tuollaisessa?
vaikuttaa hyvältä mieheltä niin ehkä kannattaa pitää kiinni eikä hankkia uraohjusta, jonka harrastus on vaimon hakkaus.
Mua kans huolestuttaa eniten työ viiden vuoden työttömyys.. Se on todella paljon alle kolmekymppiselle ihmiselle!
Mieti todella tarkkaan, oletko valmis vakavaan suhteeseen ja perheen perustamiseen.
Itse en olisi.
Ei ikävä kyllä kuulosta ollenkaan hyvältä. Voi olla että mies vain on pilalle lellitty; ei vaan osaa arvostaa muita ihmisiä tai heidän tekemäänsä työtä esim. kodin siisteyden eteen kun ei ikinä ole itse mitään joutunut tekemään. Eli jos muuttaisitte yhteen, sinä todellakin voisit olla äidin korvaaja joka tekisi kaiken ja mies vain ruikuttaisi kavereilleen ja vanhemmilleen sinusta. Tai sitten itsenäistyminen kasvattaisi ihmisenä ja oppisi elämään "normaalia" aikuisten elämää, näistäkin ihmeparantumisen kokeneista mammanpojista on kuultu:)