Keskusteletteko parisuhteessanne?

Emme niin kauheasti puhu muista kuin käytännön asioista. Ollaan molemmat introvertteja, jotka halutaan käsitellä omat asiamme yksin omassa mielessämme. Eikä olla kumpikaan tiuskivia tai räjähdysalttiita, vaan tylsän rauhallisia ja tasaisia tyyppejä.

Keskustellaan koko ajan. Työstä (ollaan suht samoilla aloilla ja ymmärretään toisten töitä), lapsista, politiikasta, yhteiskunnasta, elokuvista, kirjoista jne. Joskus jutellaan vähemmän noista, jos on akuutti riita päällä tai lapset huutaa mustasukkaisuuksissaan päälle.

Me keskustellaan kaikesta. Ei ole koskaan ollut aikoja, ettei oltaisi keskusteltu. Rakastan puhua mieheni kanssa, se on tosi tärkeää, että pystyy puhumaan.

Ei keskustella paljon mistään, eikä meillä ole samoja kiinnostuksen kohteita. Mies innostuu ihan muista jutuista kuin mä ja en jaksaisi kuunnella hänen juttujaan. Mumisen väliin jotain tyylin okei. Toivon, että mieheni jättäisi minut, niin ei tarvitsisi itse sitä päätöstä tehdä.

Puhutaan aika paljon.

Ollaan oltu 20v yhdessä. Tän hetkinen tilanne on se, että meillä on aika pitkälti omat elämänpiirit, yhteistä on lapset, koti ja maailmankatsomus sekä yksi yhteinen harrastus. Vietämme päivittäin lasten mentyä nukkumaan (kouluikäiset lapset) n. tunnin yhdessä, saunotaa, istutaan kesällä ulkona ihmettelemässä maailmanmenoa tms, ja jutellaan mitä mieleen tulee. Ihan käytännön asioista: Kuka käy kaupassa, kuka kuljettaa kuopuksen treeneihin mutta myös mitä ollaan luettu, koettu, mitä mielessä liikkuu milloinkin. Koetaan tärkeäksi.

Tätä keskusteluyhteyttä ei ole aina ollut. Arvostamme sitä. Ja sängyssä pyyhkii hyvin. :)

Kenelläpä sitä nyt aina olisi keskusteltavaa, mutta kun sitä on, niin annetaan palaa!

omassa suhteessa olen huomannut, että silloin tällöin käydyt syvällisemmät keskustelut lähentävät meitä entisestään ja silloin aina huomaa miksi haluan olla juuri tän ihmisen kanssa :)

Keskustelemme kaikesta tärkeästä paljon, ja lisäksi ihan filosofisista haihattelujutuista huvin vuoksi. Mitä vaikeampi elämäntilanne tai aihe, sitä enemmän siitä keskustelemme. Vielä ei ole tullut vastaan asiaa, josta ei olisi voitu puhua, ja jos tulisi, pitäisin sitä vakavana merkkinä suhteen ajautumisesta väärille urille.

Uusin päivänpolttava aihe meillä on mieheni ihastuminen suhteen ulkopuoliseen naiseen, joka on myös ihastunut mieheeni. Se, että mies kunnioittaa minua niin paljon, että keskustelee tästäkin kanssani avoimesti, saa minut luottamaan häneen (jos mahdollista) vielä entistäkin enemmän. Mitä suurempi luottamus, sitä rakastuneemmaksi tunnen itseni, ja sitä paremmalta mm. seksi tuntuu.

Olemme käyneet yhdessä läpi myös minun ihastumiseni suhteen ulkopuoliseen, raskaudenkeskeytyksen joka tehtiin sikiön vakavan kehityshäiriön vuoksi, ja monia henkilökohtaisia ongelmiamme, jotka ovat peräisin lapsuudenkodista saaduista malleista. Monesta asiasta olemme kasvaneet yli, kun vierellä on ollut toinen ihminen, joka tukee, auttaa ja kannustaa, ja johon voi luottaa kuin kallioon.

En ikinä vaihtaisi tätä suhteeseen, jossa surut ja ongelmatilanteet pitää käsitellä yksin ja salata kumppanilta.

Minä puhun, mies ei. Kuuntelee kyllä, onhan helppoa olla passiivinen altavastaaja.

En joudu salaamaan mitään, mutta toisaalta vuorovaikutteista keskustelua saa hakea muualta. Puolisen tuntia yritin äsken saada miestä vastaamaan yhteen kysymykseen, väisteli vaan ja mumisi, ettei tiedä miksei voi vastata kunnolla.

Harkitsen tässä, että lopettaisin puhumisen kokonaan. Mitäpä sitä turhia vaivautumaan, mies tuskin edes huomaisi eroa.