Tekisitkö lapsia, jos suomessa ei olisi mitään tukia?
Suomi on harvinanen maa siinä suhteessa, että täällä on hyvät tuet. Jos ei ole asuntoa, niin sellainen löytyy aina jostain, edes se pieni luukku, jossa voi turvallisesti asua ja olla. Annetaan rahaa, jolla vapaavalintaisesti pystyy ostamaan ruokaa ja muuta elämiselle välttämätöntä. Mikäli pystyy hyvin perustelemaan, voi saada enemmän rahaa työllistymiseen. Koulut ovat ilmaisia yliopista myöden.
Lapsen/lapsia voi rauhassa tehdä oman biologisen kellon mukaan, kun on äitiyspäivärahat, kotihoidontuki ja lapsilisät. Yksihuoltaja saa korotettua lapsilisää ja jollei lapsella ole isää, niin elatustukikin maksetaan.
Lapset saavat ilmaisen ruoan koulussa, on aina saanut. Minäkin sain. En yökkäillyt yläasteikäisenä ruoalle, vaan ymmärsin olla kiitollinen siitä, mitä sain. Ainoa ruoka, jota inhosin oli suklaapuuro ja maksakastike, mutta söin ne sen enempää maistelematta, jotta en nälkään kuolisi tuona päivänä.
Minut kasvatettiin niin, että työnteko ihan minkä tahansa työnteko on kunniallisempaa kuin tuilla eläminen. Ei ole paskaduuneja, on vaan paska asenne duunin tekemiseen. Jos nyt jäisin työttömäksi, niin en oikeasti kehtaisi valittaa siitä kuinka pieni tuki on. Olisin kiitollinen, että saan edes jotain tukea väliaikaisen hädän hetkellä. Olen tehnyt jopa maailman epäkiitollisinta puhelinmyyntiä nuorempana, kun oli pakko saada jotain työtä. Pari kuukautta sitä jaksoin, kunnes tulistuin ja opiskelin kurssin kautta itselleni toisen ammatin. Kouluttautumaan joutuu vähintään viiden vuoden välein, jotta pärjää nykyisessä työssä. On pitkiä vuoroja, eikä se palkka nyt niin ihmeellinen ole. Silti pystyn pistämään säästöön pienen osan ja maksamaan asuntolainaa ja välttämättömien menojen jälkeen jää vielä rahaa "turhuuksiin".
Pidän lapsista, olen aina pitänyt. Kova hinku olisi saada lapsi, jota omana pitää ja josta huolehtia, niin kuin vanhemmat huolehtii. Puolisoa ei vielä ole, joten tämä ei kohdallani ole ajankohtaista (ehkä jokin kaunis päivä kuitenkin...), mutta en voi olla miettimättä, että mikäli olisin perheen ainoa elättäjä sen ajan, kun äidit ovat äitiyslomalla ja kenties hoitovapaallakin, niin pärjättäisiinkö? Kyllä takuulla tiukkaa tekisi, ilman näitä kaikenlaisia tukia.
Täytynee alkaa laittamaan sivuun vielä enemmän rahaa, jos jonain päivänä mulla on se perhe ja tukia ei enää ole. Mutta mikäli mitään tukia ei olisi koskaan ollutkaan, niin en kyllä uskaltaisi edes haaveilla. Valitettavasti. En halua yrittää elättää lasta tilanteessa, jossa kaikesta on puutetta jatkuvasti.
Uskaltaisitko sinä nyt lapseton ihminen tehdä lapsen tai kaksi, jos joutuisit kustantamaan kaiken itse, ilman apua yhteiskunnalta?
Kommentit (19)
En ole lapseton. Meillä on yksi lapsi, enkä missään vaiheessa ole laskenut mitään lapsilisien varaan. 100€ kuussa on loppujen lopuksi hyvin pieni raha.
Niin ja minimipalkoilla mennään molemmat, minä ja mieheni
En ole lapseton vaan meillä on kaksi lasta. Olisimme tehneet lapset joka tapauksessa, miehellä kohtuullisen hyvät tulot ja itselläni korkea koulutus, jolla saa todennäköisesti töitä (en ole vielä ehtinyt työelämään). Jos ei täällä Suomessa pärjätä, niin aina voidaan lähteä ulkomaille.
Sellaisissa maissahan niitä eniten tehdäänkin, joissa ei ole mitään sosiaaliturvia eikä eläkkeitä. Pitää tehdä monta lasta, että edes joku niistä olisi vanhempiensa vanhuudenturvana sitten, kun se aika koittaa ettei vanhemmat pysty itse huolehtimaan itsestään.
Kyllä ja en. Muutin ulkomaille muutama vuosi sitten ja samalla loppuivat lapsilisä, yh korotus, elatustuki ja asumistuki joita suomessa ollessa sain. Sekä ilmainen koulutus lämpimän lounaan kanssa. Nyt on tilalla koulumaksut, kouluruoka maksut ja täydet asumiskustannukset ym maksettavana. Yksin en pärjäisi mutta uusi mieheni on hyvässä pestissä ja itse työskentelen puolet vuodesta ok palkalla. Suomeen jos nyt muuttaisin yksin niin ilman tukia en pärjäisi jos asumis- ja ruokakustannukset pysyisivät samana sillä palkka vain 2040€/kk ja 3 lasta mutta mieheni kanssa pärjättäisiin juuri ja juuri.
No jos ei olisi äitiyspäivärahaa niin tekemättä jäisivät. Pienipalkkainen mies ei koko perhettä pystyisi elättämään emmekä pystyisi hankkimaan mitään tarvikkeita ja vaatteita lapselle, jos minun palkkani lakkaisi tulemasta äitiysloman alkaessa.
Niin, ja melkein heti synnytyksen jälkeen töihin meneminenkään ei tätä ongelmaa ratkaisisi, sillä päivähoitomaksut olis varmaan luokkaa tonnin tai jopa enemmän, jos päivähoitoakaan ei tuettaisi. Siihen se palkka sit menisi kokonaan. Ainakin lapsiluku olisi 1, jos niitä lainkaan uskaltaisi tehdä. Ja eläkerahastot kiittäisivät... t: nro 7
En tekisi.
En kyllä tekisi muutenkaan.
Samat kaksi olisin hankkinut, tukiaisten varaan ei olla koskaan mitään laskettu, se on katoava luonnonvara! Eiköhän fiksummat ihmiset mitoita lapsiluvun sen mukaan kuinka monta pystyvät elättämään. Meillä se oli kaksi eipä ole tarvinnut sossujen ovia kolkutella.
Meillä on kolme lasta ja luultavasti olisi sama määrä vaikka tukia ei olisi ollut. Asuisimme luultavasti pienemmässä asunnossa ja olisimme tehneet erilaisia valintoja, mutta olisimme ihan yhtä onnellisina.
kannattaa ajatella tässä sitä että jos _mitään_ tukia ei olisi niin verotus olisi huomattavasti paljon PALJON kevyempää ks. verojen jakautuminen. Kouluja ja kunnallista terveydenhoitoa.
Palkka olisi oikeasti paljon parempi, kun yritykselläkään ei niin paljon lähtisi veroja ja olisi vara maksaa. Yritykset ei myöskään sais starttirahaa eikä naisyrittäjäntukea eikä mitään muutakaan.
vastaus on kyllä tekisin, koska oletettavasti palkkani olisi paljon parempi.
14 jatkaa
ruuan alv olisi pienempi. Toisaalta kaikki muu maksaa, mutta nehän tulee usein työpaikan mukana muissa maissa kuten terveyshuolto ja hammashuolto. Koulut nyt ei niin hullun hintaisia ole jenkeissäkään.
Mitä enemmän tukia, sen enemmän yksinhuoltajia.
Kyllä lapsia aina syntyy, olipa olosuhteet mitä hyvänsä. Sitten on vaan enemmän nälkää, puutetta, laiminlyöntejä ja periytyvää huonompiosaisuutta. Koulutetun keskiluokan lapsimäärää kaikien tukien ja palvelujen poistaminen vähentäisi.
Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Ja tietenkin toivoisin perheenlisäystä tuista riippumatta. Toki on hyvä asia, että lapsiperheitä tuetaan.
"Samat kaksi olisin hankkinut, tukiaisten varaan ei olla koskaan mitään laskettu, se on katoava luonnonvara! Eiköhän fiksummat ihmiset mitoita lapsiluvun sen mukaan kuinka monta pystyvät elättämään. Meillä se oli kaksi eipä ole tarvinnut sossujen ovia kolkutella."
Se elättäminen kun ei ihan riitä, jos tuet puuttuvat. Pitää löytyä rahaa mm. koulutukseen. Synnytykseenkin saisi varata sievoisen summan rahaa siltä varalta, jos kaikki ei menekään normaalisti
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 07:14"]kannattaa ajatella tässä sitä että jos _mitään_ tukia ei olisi niin verotus olisi huomattavasti paljon PALJON kevyempää ks. verojen jakautuminen. Kouluja ja kunnallista terveydenhoitoa.
Palkka olisi oikeasti paljon parempi, kun yritykselläkään ei niin paljon lähtisi veroja ja olisi vara maksaa. Yritykset ei myöskään sais starttirahaa eikä naisyrittäjäntukea eikä mitään muutakaan.
vastaus on kyllä tekisin, koska oletettavasti palkkani olisi paljon parempi.
[/quote]Jos valtion verotulot romahtaa vielä entisestään työttömien ja köyhien lisääntyessä niin voi olla hyvinkin edessä monia maksuja: peruskouluun lukukausimaksu, maksullinen kouluruoka, kirjastot maksulliseksi jne. Ongelma vain mielestäni on se, että tämä on itseäln kurjistava kierre: palkat eivät nousisi yhtään enempäl koska työnantajilla on jo nyt etulyöntiasema työhön ottamisessa. On työnantajien markkinat jo nyt. Pahoin pelkään, että kun lapseni, nyt 8 v, on lukioikäinen kaikki em mainitsemani on totta. Mulla ei vaan olisi varaa oikein alkaa isosti säästää siihen mutta pakko kait se on. Lapsilisätkin luultavasti tullaan poistamaan ja muutetaan verovähennyksiksi. Onneksi mulla vielä on työpaikka.
Jos Suomessa ei olisi ollut mitään tukia en olisi enää hengissä. Jos tuet otettaisiin nyt pois, luultavasti kuolisin muutaman vuoden sisällä tukien poistumisesta. En siis olisi enää tekemässä lapsia.
Ei Suomessa ole mitään asuntotaetta. Lapsiperheen lapsille etsitään asunto jostain, mutta sitäkään ei luvata, että vanhemmillekin löytyy. Jos lapseton joutuu asunnottomaksi, niin yömajat ja asuntolat ovat edessä, eikä siellä juoppojen keskellä ole varsinkaan naiselle mitkään turvalliset oltavat.
Tukien suhteen olen sitä mieltä, että niiden varaan en omien lasten hankintaa voisi laskea. En usko, että lapsi tuo leivän tullessaan. Ymmärrän, että elämäntilanne voi muuttua äkillisesti ja monestakin syystä, ja senkin takia olen mieluummin liian varovainen lasten hankinnan suhteen. Haluan, että pystyn pakkoraossakin turvaamaan jonkinlaiset normaalin elämän puitteet lapselle. Tuet voivat siinä auttaa, mutta eivät ne ikinä tule vastaamaan sellaista elintasoa, jota suurin osa yhteiskunnasta elää. Voin elää sen kanssa, että jään varovaisuuden takia lapsettomaksi, mutta inhoaisin itseäni, jos lapseni joutuisi jäämään paljosta paitsi siitä syystä, etten osannut suunnitella tarpeeksi elämää etukäteen.
Me pärjättäisiin. Itse olen perhepäivähoitaja ja lapset siis kotona hoitanut. Ei olisisiis päivähoitoon mennyt rahaa. Nyt kaksi lasta koulussa ja pärjätään aika hyvin rahallisesti. Koulumaksut kyllä veisi varmasti melkoisen siivun tuloista.