Toisen lapsen syntymä... Kokemuksia (?)

Minulla oli todella tiivis suhde esikoiseen ja mietin samaa kuin sinä. Kun toinen lapsi syntyi, hän oli täysin erilainen kuin ensimmäinen ja vielä eri sukupuolta. Molemmilla lapsilla on aivan eri vahvuudet ja heikkoudet, on todella mielenkiintoista seurata heitä siksi. On myös helppo rakastaa. Kuopus on ollut sellainen hurmuri, ettei häntä voi olla rakastamatta. Lapsi joka viihtyy kaikissa tilanteissa, kaikkien hoitajien kanssa, nauraa kihertää.

Mies vastaa. Itselläni neljä lasta ja olen jokaisen kohdalla pohtinut samaa - onko sydämessä vielä tilaa rakastaa uutta tulokasta samoin kuin edellisiä? Ihmeellisesti se rakkaus on jokaista lasta kohtaan syttynyt ja kasvanut ja voin todeta rakastavani jokaista lasta yhtä paljon.

Pohdin aikanaan samoja. Esikoiseen tiivis suhde ja vielä kakkosen ollessa vatsassa tuntui vaikealta mieltää, että voisin rakastaa jotain toista yhtä paljon. Esikoinen on rauhallinen poika. Kuopus on tulta ja tappuraa täynnä oleva tyttö. Täysin kuin yö ja päivä aivan joka asiassa, mutta molemmat niin rakkaita omalla tavallaan. Hyvin mahtuu syliin ja sydämeen.

Mullanei tainnut raskausaikana tuollaiset käydä edes mielessä kun oli niin haastava raskaus, että kunhan se vaan joskus loppuis. Ehkä mietin sitä, että mikä mun suhde on siihen olentoon, joka on 9 kk tehnyt mun elämän niin vaikeaksi. Mutta on ollut vähintään yhtä rakas kuin esikoinenkin.

Olet valinnut lyhyen ikäeron. Se on haastava asia sekä sinulle että esikoiselle että kuopukselle, mutta muistathan, että se on sinun valintasi ja vastuusi. Se ei ole lapsien syy, ei kummankaan. Mustasukkaisuutta tulee puolin ja toisin. Riittämättömyyttä tulee. Mutta kaikesta ihminen selviää ja myös oppii, jja kaikessa on lopulta hyvätkin puolensa. Älä tee lopullisia päätelmä suhteistanne kiireesti. suhteet muuttuvat.

No tulee meidän lapsille ikäeroa lähemmäs 3 vuotta. Ei esikoinen ole vasta täyttänyt 2 vuotta, vaan on jo muutamia kuukausia päälle. Minusta täysin sopiva ikäero lapsille, mutta hankalaa tietysti etukäteen tietää minkälaista tulee olemaan. :)

Jotenkin vaan ensimmäisen lapsen odotus oli niin kovin erilaista. Suuri kiintymys syntyi jo vauvan ollessa vatsassa. Tämä toinen raskaus on tuntunut menevän ns. tässä sivussa, eivätkä ajatukset ole samalla tavalla raskaudessa ja tulevassa vauvassa, kuten esikoisesta jatkuvasti. - Ap

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 08:16"]

Olet valinnut lyhyen ikäeron. Se on haastava asia sekä sinulle että esikoiselle että kuopukselle, mutta muistathan, että se on sinun valintasi ja vastuusi. Se ei ole lapsien syy, ei kummankaan. Mustasukkaisuutta tulee puolin ja toisin. Riittämättömyyttä tulee. Mutta kaikesta ihminen selviää ja myös oppii, jja kaikessa on lopulta hyvätkin puolensa. Älä tee lopullisia päätelmä suhteistanne kiireesti. suhteet muuttuvat.

[/quote]

Miten ihmeessä tuo on pieni ikäero?????

Minulla valitettavasti kävi kahden vuoden ikäerolla niin, etten kiintynyt uuteen vauvaan ollenkaan yhtä paljon kuin esikoiseen aikanaan. Vauva oli vieläpä helppo ja rauhallinen tapaus ja meni synnyttyäänkin vain siinä sivussa. Esikoinen taas on hyvin vaativa erityislapsi. Nykyäänkin toinen lapsi on minulle hiukan vähemmän rakas kuin ensimmäinen, mikä on kauheaa. Rakastan kyllä molempia hyvin paljon silti. Olen pohtinut, että tämä varmaan pitkälti johtuu juuri siitä, että esikoinen vaatii niin paljon aikaa ja energiaa. Yritän kyllä olla kuopuksenkin kanssa kahdestaan välillä, se ei kuitenkaan onnistu, ellei joku muu ole esikoisen kanssa silloin.

Kun odotin esikoista pelkäsin etten voisi sitä rakastaa, koska inhosin raskautta niin paljon. En nauttinut potkuista, tuntui niin inhottavalta ajatukselta että joku liikkuu sisälläni, ja hän oli niin kamalan vilkas että mylläsi melkein koko ajan. 
Kun sitten sain hänet syliin.. En pysty kuvailemaan sitä tunnetta, taisi pari kyyneltäkin tulla kun hän oli niin täydellinen, niin ihana. 

Kun toista aloin odottamaan osasin suhtautua raskauteen eri tavalla, en kyllä vieläkään nauttinut siitä. Odotin lapsen syntymää, koska "tiesin" että hyvin käy jne...

Olinkin jotenkin pettynyt kun toinen syntyi kun tunne oli lähinnä "jaha, tommonen". Kyllä hoidin ja pidin huolta ja tein kaiken niin kuin esikoisenkin kanssa, mutta ei tullut samanlaista tunnekuohua.... Se vain oli. 

Vasta kotona kun vauva oli pari viikon ikäinen se iski, ja rupesin itkemään siitä että miten kuvittelin etten muka tuota toista rakastaisi, onhan se maailman ihanin pieni olento! Ja nyt kun se on 8kk (esikoinen 2,5v) niin rakastuu koko ajan enemmän kun hän kehittyy ja häneen tutustuu. 

Kyllä itsekin mietin samaa toista odottaessa. Anoppikin kysyi mietinkö samalla tavalla kuin hän toista odottaessaan, eli normaalia pelkoa joka omallakin kohdalla osottautui täysin turhaksi :) sitten kunhan vauvasi syntyy niin huomaat varmasti pelänneesi turhaan!!

Kyllä (normaali) ihminen rakastaa jokaista lastaan yhtälailla, omina persooninaan tietysti.