Lue keskustelun säännöt.
Viikonloput menee työviikosta toipumiseen
28.12.2013 |
En jaksa ikinä tehdä mitään viikonloppuisin, olen ihan poikki ja haluaisin nukkua vaan. Nytkin tein viime viikon loppuvuoden projekteja loppuun ja tänään piti mennä alennusmyynteihin, mutta hyvä kun jaksoin käydä suihkussa. Esimiehet, älkää väsyttäkö työntekijöitä loppuun. Ei elämä voi olla pelkkää työntekoa. Kohtalotovereita?
Kommentit (23)
Minä jäin kotirouvaksi, koska haluan lapsilleni jaksavan äidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ole mitään järkeä, elämä on pelkkää työtä ja väsymystä. Esimies kiittelee venymisestä ja lupailee, että välillä pääsee sitten helpommalla, mutta ne helpommat ajat menee työstä toipumiseen. Olin pari viikkoa sitten ystävien kanssa syömässä työviikon päätteksi ja parin viinilasillisen jälkeen olin nukahtaa pöytään ja seurauksena oli kova päänsärky. Valittaa ei kannata, koska munkin paikkaa on ottamassa jonossa monta, jos en halua olla töissä. Työssä ansaittuja rahoja en ehdi edes ikinä tuhlaamaan, kun vapaa-aika menee liikuntaa harrastaessa, että pysyisi kunnossa tai sohvalla leväten. Kohta saan burn outin. t. ap
Pitäisikö ap:n vaihtaa työhön, joka vastaa hänen kykyjään ja jaksamistaan? Olet liian vaativalla pallilla, jos työviikko kuluttaa noin loppuun.
Millaista työtä teet? Lähihoitajako?
Näin meni mullakin, kunnes sain yt:issä kenkää kiitokseksi uhrautumisestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ on vaativaa asiantuntijatyötä ja olen siinä hyvä, muuten en olisi paikkaa saanut ja menestynyt siinä. Ongelma on se, että mikään ei riitä: kun yhden työn saa hoidettua hyvin ja ripeästi, ei palkkiona ole helpompaa vaan lisää hommia. Jaksan venyä, mutta hinta on kova ja mietin, onko vaiva sen arvoista. Yt:t saattaa firmassa olla edessä myös, joten kiitos voi lopulta olla irtisanominen.
Ei vika ole yksilössä, jos vaatimukset ovat liian kovat, toisin kuin nelonen ajattelee.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2013 klo 12:15"]Minä jäin kotirouvaksi, koska haluan lapsilleni jaksavan äidin.
[/quote
eli jäit lusmuamaan puolisosi/yhteiskunnan varoilla, kun ei työnteko napannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama. Olen ruvennut väsymyksen ja ärtymyksen takia tekemään ihan hirveästi virheitä töissä. Unohtelen asioita. Kirjoitinkin jo eilen toiseen ketjuun, että mun pitäisi oikeastaan mennä nyt viikonloppuna töihin, koska en saanut ma ja pe tehtyä kaikkea mitä piti. Mä en vaan jaksais lähteä sinne nyt ja oon tosi ahdistunut.
En oikein voi hakea uutta työtäkään, koska sellaisia paikkoja on tosi vähän, minne mun "taidoilla" voi hakea ja kyllähän jokainen haastattelija näkee, että olen aivan puhki ja pihalla nyt.
Tsemppiä, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ongelmana heikko terveys. Ei niin heikko, että työnteko olisi mahdotonta ja että voisi jäädä sairauslomalle tai jopa eläkkeelle - enkä sitä todellakaan haluaisikaan. Toisaalta kuitenkin sen verran heikko, ettei kokopäivätyön jälkeen mehuja jää kirjaimellisesti yhtään muuhun.
Olen ratkaissut ongelman downshiftaamalla. Teen osapäivätyötä, ja menot on mitoitettu niin, että pienemmälläkin palkalla pärjää.
Täällä myös yksi väsynyt, toimistotyötä, mutta henkinen rasitus vie kaikki voimat. En tiedä miten jaksan? Kunto rapistunut viimeisen vuoden aikana, ylipainoa tullut, pääsärkyjä ym. Onko tämä sen arvoista? Ei vain ole uskallusta jättäytyä tyhjän päälle työttömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä käyn töissä rahoittaakseni ns. oikean elämäni. Jos en jaksaisi elää töiden jälkeen, vaihtaisin työpaikkaa.
Täällä yksi väsynyt esimies. Pelkään että koska oma terveys pettää kun on univajetta ja pitkiä työpäiviä. Jatkuvaa stressiä. Eipä joulunkaan vapaat auttaneet vaan edelleen väsymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse teen vuorotyötä ja se sopii minulle, joskus minulla 4-6 päivän vapaita, ja työpätkät ovat harvoin yli neljää päivää. Pari vuotta sitten tein päivätyötä ja olin ihan yhtä sippi aina kuin ap. En ehtinyt vapailla toipua.
Mä teen nyt 9-15 päivää toimistolla. Auttaa kummasti aiempaan työrytmiin verrattuna!!!
Elin aivan samoin kuin ap. Vaativa työ, jota moni ihaili. Pärjäsin vuosia todella hyvin. Koko ajan annettiin vaativampaa projektia "palkinnoksi" hyvin tehdyistä jutuista. Sitten alkoi alamäki. Olin niin väsynyt, että pelkäsin miehen ottavan pian eron. En jaksanut kotona mitään, en ollut läsnä lapsille enkä miehelle. Seksi ei enää kiinnostanut. Lapsella oli terveyden kanssa epämääräisiä pulmia. Aloin alisuoriutua myös työpaikalla. Pian en saanut enää mistään positiivista palautetta. Olin aivan lopussa.
Lopulta epäonnistuin todella surkeasti. Sain potkut. Nakkasin kotona viikon, sitten ryhdistäydyin ja aloin hakea töitä. Siinä meni pari kuukautta, mutta kiirettä ei ollut, sillä sain puolen vuoden palkan edellisestä työstä. Sain sitten sijaisuuden, joka ei vaikuttanut lainkaan hohdokkaalta, mutta yllättäen huomasin viihtyväni. Aloin taas olla iloinen aamuisin ja illalla oli virtaa. Sijaisuutta jatkettiin ja juuri ennen joulua sain kuulla että minut vakinaistetaan vuoden alusta! Työ on kevyempää kuin entinen, mutta työkaverit ihania ja hiukan huonomman palkan tasaa melkein kokonaan verotus sekä työpaikan parempi sijainti.
Auringonotto on niin out. Ja jos sitä haluaa tehdä niin ei siihen venettä tarvitse. Keksi jotain omaperäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Auringonotto on niin out. Ja jos sitä haluaa tehdä niin ei siihen venettä tarvitse. Keksi jotain omaperäisempää.
Ja tämän takia menit kaivamaan 11 vuotta vanhan ketjun ylös?
Niin mullakin oli kun olin töissä. Nyt työtön, mutta kyllä vaihtaisin tämän koska vaan raskaaseenkin työhön.
Eihän se alan vaihtaminen välttämättä onnistu. Rahaa tarvitsee siihen välttämättömimpäänkin.
Itse olin 10 v sitten johtavassa asemassa. Uupumuksen partaalla. Menin sairaslomallakin "tarkistamaan pari juttua" . Loppuunpalaminen oli tosi lähellä. Onneksi edeltäjäni ja läheiset saivat minut ajoissa järkiini.
Irtisanouduin. Vaihdoin suorittavaan työhön. Ai, miten nautinkaan, kun työ jäi todellakin työpaikalle vuoron päätyttyä.
Opiskelin, sain lapset. Päiväkotityössä aloin taas havaitsemaan uupumuksen merkkejä. Te, jotka työskentelette päiväkodissa, tiedätte alan vaativuuden.
Tosin nykyään alalla kuin alalla työntekijästä otetaan kaikki irti. On vain osattava sanoa ei ja muistettava se, että harvoin se työnantaja sinne sun kuolinvuoteelle kiittämään, kun uhrasit yksityiselämäsi, terveytesi ja vapaa/aikasi firmalle X sen 30 v ajan.
Uupumuksen merkkien lähestyessä ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Saan määrittää työpäivän kiireeni joustavasti ;) asiakkaani mitä parhaimpia,vanhemmat mukaan lukien. Saan oleskella rakastamassani kodissa.
Menoni on pakko suhteuttaa pieneen palkkaani.
Voin sanoa nauttivani työstäni, mukava "lähteä" töihin joka arkiaamu.
Jaksamista teille, koettakaa jotenkin keksiä, miten saisitte muutettua suuntaa, ennenkuin se on liian myöhäistä !