Jälkeenjäänyt kumppani
Onko kellekään käynyt niin, että olet alkanut seurustella ja vasta myöhemmin oletkin alkanut huomata, ettei kumppanilla olekaan kaikki ihan niinkuin pitää.. että on ihankuin jollain tavalla "jälkeenjäänyt", autistinen?!
Itse olen herännyt nyt tällaiseen todellisuuteen ja pohdin mitä tehdä. Yhteistä tulevaisuutta on aika vaikea nähdä.
Kommentit (5)
Onko sinun mielestäsi autistinen = jälkeenjäänyt?
Tuttavallani on puolisonaan kuvailemasi henkilö. Ei osaa toimia perusjutuissa kuin kehoittamalla ja nekään ei mene putkeen.
Muistuttaa jäkeenjäänyttä.
Arjen pyöritys puolison vastuulla kun ei vaan pysty toimimaan..
Tietää miten asiat pitää hoitaa MUTTA ei pysty niitä käytännössä toteuttamaan.
Puolisolla todella raskasta hoitaa aikuista kuin pientä lasta.
Ollaan juteltu asiasta ja hän oli huomannut asian jo seurustelu aikana, mutta silloin ei asia häirinnyt häntä. Nyt tosi väsynyt aikuiseen lapseensa.
Huonossa parisuhteessa väkisin roikkuminen ei ole sekään hyvä vaihtoehto. Mutta miten tämä jälkeenjääneisyys näkyy? Onnistuuko esimerkiksi lomakkeiden täyttö tai julkisliikenteen aikataulujen hakua? Jos ei, silloinhan voi olla kyse vain ns. toiminnallisesta lukutaidottomuudesta.

Niinku että olet huomannut että sinulla on suomalainen perusäijä? Olisin itsekin huolissani.