Kolmas lapsi?
Kaksi ihanaa lasta jo on ja vielä mietitään kolmatta. Molemmat lapset lähentelee jo kouluikää ja mietityttää "aloittaa kaikki taas alusta"... Mitkä tekijät teillä puolsivat kolmatta lasta?
Kommentit (6)
Kolmas on hyvä jos haluaa suuren perheen. Asiat hieman mutkistuvat mutta eivät liiaksi kahteen verrattuna.
Halusimme kolmannen koska oli tunne, että suurempi perhe sopii meille ja oli ollut toiveena 3 tai enemmän. Kaksi on meistä orpo luku, pidämme ajatuksesta että lapsilla on sisaruksia.
Halusimme kotiin elämää ja nyt tuntuu perhe olevan kasassa. Kolmelle riittää hyvin aika.
Vanhin on vajaa 4 ja nuorin 4 kk ja ihan ok loksahtanu päiväunet yhteen jne.
Neljättä voisin harkita muutoin mutta en kestä enää raskautta ja synnytyksiä.
Minä jätin kolmannen tekemättä. Tajusin onneksi, että lasten kanssa on muutakin mietittävää kuin yhteen loksahtavat päiväunet vauvavaiheessa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kuin kolmen lapsen äidit valittaa täälläkin, että kun mitään ei jaksa ja koskaan ei saa tehdä mitään rauhassa (siis vaikka lapset jo "isoja"), rahat aina loppu jne.
Meille on tulossa kolmas. Tuntui vain siltä, että yksi puuttuu vielä. Viihdyn lasten kanssa kotona, eikä velkaa ole paljon, joten uskallettiin lähteä yrittämään. Vanhempi lapsista ehtii täyttää neljä ennen kolmannen syntymää. En halua katua sitten myöhemmin sitä tekemättä jäänyttä lasta. Kadun ennemmin tehtyjä asioita :). Lapsia en usko kuitenkaan koskaan katuvani.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 21:24"]
Minä jätin kolmannen tekemättä. Tajusin onneksi, että lasten kanssa on muutakin mietittävää kuin yhteen loksahtavat päiväunet vauvavaiheessa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kuin kolmen lapsen äidit valittaa täälläkin, että kun mitään ei jaksa ja koskaan ei saa tehdä mitään rauhassa (siis vaikka lapset jo "isoja"), rahat aina loppu jne.
[/quote]
Taitaa olla niin, että oli niitä lapsia yksi tai viisi, niin joskus kaikista tuntuu siltä, ettei mitään saa tehdä rauhassa.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 21:24"]Minä jätin kolmannen tekemättä. Tajusin onneksi, että lasten kanssa on muutakin mietittävää kuin yhteen loksahtavat päiväunet vauvavaiheessa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kuin kolmen lapsen äidit valittaa täälläkin, että kun mitään ei jaksa ja koskaan ei saa tehdä mitään rauhassa (siis vaikka lapset jo "isoja"), rahat aina loppu jne.
[/quote]
Moni tuntuu valittavan oli lapsia monta vain. Mutta miksi noin kipakka kommentti jos kerta päädyit oikeaan lukuun? :) Heh, ymmärrän ettei kolme lasta sovi nykyään enää monellekaan, onhan elämämme itsekästä monin tavoin. Toi päiväuniesimerkki saattoi olla vain pieni vihje siitä ettei kolmas lapsi välttämättä pistä kaikkia rutiineja uusiksi.
Samaa ollaan täällä mietitty...hyvä ois näinkin, mutta rakastettais sitä kolmattakin :)