Mitkä asiat muuttuvat kun tulee toinen lapsi perheeseen?

2 lapsen perheitä kutsutaan vielä kylänää mutta useamman ei.

Sitä olen juuri miettinyt.. Riittääkö henkiset resurssit kasvattamaan kaksi lasta? Meillä miehen kanssa parisuhde voi loistavasti eikä tämä yksi lapsi ole yhteistä aikaa sen kummemmin hankaloittanut, mies kun tulee töistä kotiin, on lapsi jo nukkumassa kun menee jo 18-19 nukkumaan. Ja sen jälkeen meillä siis parisuhdeaikaa. Vauva on kohta vuoden ja on ollut kolme kertaa hoidossa, n. 3-5h kerralla. Hoitajia riittäisi, isovanhemmat ja meidän sisarukset kun tappelee kuka sais seuraavaksi hoitoon, mutta tykkään viettää lapseni kanssa aikaa joten ei ole hirmuisesti ollut hoidossa.

Se kyllä pelottaa.. Että miten sitä sitten jaksaa, jos saisi toisen lapsen? Kun olen kuullut että se voi olla todella raskasta aikaa. Imetin lapsentahtisesti 6kk saakka, ja vauva ensimmäiset pari kk imi lähes taukoamatta ja siinä jos sitten olisi joku 2-3v vaatimassa huomiota niin..

Entä mitä positiivisia asioita siinä että on useampi lapsi?

Ap

Olen kokenut kaksi lasta hyvin positiiviseksi asiaksi.
Meillä on pojat 2-vuoden ikäerolla. Kohta 4v ja 6v ja parhaat ystävykset. Toki tappelevat joskus, päivittäin pikku kränää. Osaavat kuitenkin sopia nopeasti ja sitten leikit jatkuu.
Raskainta oli ehkä aika jolloin nuorempi ei vielä kelvannut leikkikaveriksi vanhemmalle. Tosin tätäkään en pitäisi kovin raskaana, kun kuopus oli niin helppo lapsi, että ehdin itse toimimaan leikkikaverina esikoiselle.
Esikoisen vauva-aika oli niin hankala, että uskoin jo etten toista lasta halua. Onneksi mieli muuttui ja toisen lapsen tulo ei muuttanut asioita ainakaan hankalammaksi, voisin sanoa että on jopa helpompaa. Vanhempi lapsi on erityislapsi, eikä lapsi helpoimmasta päästä. Pikkuveli on rauhallisempi, touhuja tasaava ja saa helposti isoveljen "ulos omasta maailmastaan".

Sotkun määrä ei ole lisääntynyt sitten ensimmäisen, meillä se on mies joka eniten sotkee. Lapset toruu isää sotkuisuudesta.

Molempien poikien kanssa olen päivittäin edes hetken kahdestaan, kerran 1-2 viikossa pyritään tekemään jotain hieman kauemmin keskenään. Näin lapset saavat olla erossa hetken toisistaan, sekä jakamattoman huomioni. Ja näiden aikana iskeekin jo ikävä sitä veljeä ja luulen että se osaltaan vähentää kärhämöitä. Jos isoveli on ollut yökylässä mummolassa, pojat soittelee illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä toisilleen. Jos käyn isoveljen kanssa elokuvissa, hän haluaa matkalla ostaa jotain pientä viemistä veljelle.

Nykyisin kun katselen noita kahta poikaa, jotka toisiaan halaa, rakastaa ja puolustaa maailman tappiin asti, olen onnellinen että uskalsin antaa toiselle lapselle "luvan".

Kaikkein rankinta oli nimenomaa kahden lapsen kanssa. Äitinä sitä oli hyvin tottunut toimimaan yhden kanssa, mutta sitten yhtäaikaa pitikin ottaa huomioon kaksi... Oman vaikeutensa tietysti lisäsi vain 1,5v ikäero.

Siitä selvittiin. Tenavia on nyt viisi, kuudes tulossa, ja aina vain väitän, että nimenomaa kaksi lasta oli vaikein vaihe.

silloin kun syntyi eka lapsi ei muutos ollut niin suuri kuin silloin kun toinen tuli taloon. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin!ja tän oon kuullut monen suusta.ite en siihen sillon uskonut,mut niin se vaan meni.varsinkin,kun se toinen oli koliikkitapaus ja huusi kolmekuukautta kaikki illat klo20-24! Menot ja lähtemiset kotoa väheni huomattavasti.Saati sitten kun nyt on kolme pientä talossa,niin minnekään ei oikeen enää jaksa lähteä.kotona vaan on niin paljon helpompaa ku missään muualla!:)

varmaan riippuu paljon ikäerosta. Meillä vähän yli 5 vuotta ikäeroa ja on mennyt oikein mukavasti, esikoinen on kokoajan mukana kaikessa vauvan hoidossa ja muussa. Ollaan kaikki yhtä perhettä ja esikoinen ymmärtää että vauva vaatii paljon hoitoa ja huomiota. Mustasukkainen ei ole ollut vauvaa kohtaan, tosin ollaan panostettu kahdenkeskisiin juttuihin sekä isän että äidin kanssa. Vauva tosiaan tulee vaan mukana kainalossa, muuten elämä jatkuu mahdollisimman normaalina :)

Jos helpolla haluat päästä, älä hankkiudu raskaaksi ennen kuin esikoinen täyttää 2 vuotta. Meillä lasten ikäero himpun verran alle 3 vuotta ja on osoittautunut hyväksi; samaa ikäeroa on monella muullakin kaveripiirissä ja monella sama kokemus. Rankempaa tuntuu olevan jos ikäeroa 2 vuotta tai vähemmän. Kun isompi on 3-vuotias hän yleensä osaa pukea ja syödä itse, ei käytä enää vaippoja, alkaa olla kiinnostunut muista samanikäisistä leikkikavereina jne. Esim ulkona 3-vuotias lyöttäytyy yhteen muiden lasten kanssa. Äiti kelpaa leikkikaveriksi lähinnä silloin jollei parempaa ole tarjolla ;) Se on iso muutos esim verrattuna 2-vuotiaaseen joka todella vaatii ja haluaa äidin huomiota koko ajan eikä osaa leikkiä isompien kanssa.

Meillä suurin muutos toisen lapsen syntyessä oli se että isän rooli kasvoi. Kahden lapsen kanssa lastenhoidossa on pakko vuorotella enemmän, esim antaa toiselle mahdollisuus ottaa päiväunet. Meilläkin esikoinen oli niin helppo tapaus että saimme nukkua yömme hyvin. Otin myös päiväunia esikoisen kanssa jos väsytti. Toisen synnyttyä päiväunia on vaikea ottaa kun lapset eivät useinkaan nuku yhtä aikaa. Vaikka toinenkin lapsemme on aika hyväuninen niin ei kuitenkaan ihan esikoisen veroinen nukkuja. Olen siis tällä kertaa väsyneempi. Jotenkin sitä silti pärjää vähilläkin unilla :) Ei tämä mitään kärsimystä ole, päinvastoin. Olen nauttinut äitiydestä vielä enemmän nyt kun lapsia on kaksi. Ja on hellyttävä katsoa kuinka he tykkäävät toisistaan, se on tässä ihan parasta. Mitään suurta mustasukkaisuutta tai kirjojen päähän heittelyä ei meillä ole esiintynyt, joten kokemus voisi tietty olla toisenlainenkin.

Ja samalla tavalla olen imettänyt lapsentahtisesti kuopustakin; imetys vaan pitää tehdä esim sohvalla istualtaan, ei voi kuvitella että pesiytyisi vauvan kanssa makuuhuoneeseen kuten esikoisen kanssa teki.

Huom, yritän noudattaa tasapuolisuutta siinä miten paljon hellyyttä osoitan kutakin lasta kohtaan, sillä esikoinen kyllä huomaa jos hän jää vähemmälle ja siitä seuraa ongelmia (mustasukkaisuutta). Tällaisiin asioihin täytyy nyt kiinnittää huomiota, yhden lapsen kohdalla ei moista tarvitse edes miettiä. Oli vähän yllättävääkin miten kovasti rakastuin toiseen lapseemme, se oli melkein voimakkaampi tunne kuin esikoisen kohdalla. Silloin piti ihan piilotella niitä tunteita esikoiselta. Sittemmin tunteet ovat tasaantuneet. Mutta pieni vauva helposti kietoo äidin sormensa ympärille, on se vaan uskomatonta. Sitä kun jo luuli tietävänsä kaiken äidinrakkaudesta :) Niin että ihan parasta toisen lapsen saamisessa oli tämä kuopus itsesään, niin ihana valloittava persoona.

Toisen lapsen syntymä oli meille suurempi muutos kuin ensimmäisen syntymä. Yhden lapsen kanssa arki oli helppoa ja yksien rutiinien mukaan pelaaminen sujui. Toisen lapsen kanssa työmäärä tuntui nelinkertaistuvan vaikka vauva oli terve ja tyytyväinen eikä esikoinenkaan ollut mustasukkainen.

Isomman ollessa kotona vauvan kanssa on pakko huolehtia ulkoilut ja päiväohjelmat joka tapauksessa. Ruokaa kuluu joka välissä, pyykkiä tulee paljon, hiekkaa kulkeutuu joka paikkaan. Pienempi vaihtaa rytmiä joka välissä ja isomman kanssa yrittää pitää kiinni toimivasta tavasta. 

Kolmannen syntyessä tiesi jo mitä oli tulossa. Nyt osaa jo nauttia arjesta mutta on se vaatinut opettelua. Kahviloissakin tulee nykyään joskus päivisin käytyä kolmen lapsen kanssa, kahden lapsen kanssa en olisi voinut kuvitellakaan. 

pitää huomioida 2 lasta, joten käytännössä lapsi saa 50% vähemmän huomiota. tämän seurauksena valvomaton esikoinen puuhailee omiaan, vaikka räpeltää tietokoneitanne, leipoo itsenäisesti sämpylöitä eli sotkee keittiön jauhoilla, munilla ym. mitä kaapeista löytää. Sen lisäksi lasten keskinäinen tappelu muuttaa elämäsi. tämä ei välttämättä ala heti, toisilla kylllä kuulemma alkaa heti niin, että jos jätät vauvan sitteriin kun menet vessaan, esikoinen heittää jonkun jättikirjan sen päähän. Meillä alkoi vasta kun vauva kasvoi sen verran että vastavuoroinen tappelu oli mahdollista, ja pitkälti päiviä säestää sellainen jatkuva nimittely, töniminen ja pikku pipit sekä "äiti, x sanoi mua kakkapääksi" "äiti, enpäs, vaan y raapi mun selkää ja puri mun nenää".

useimmiten kaksi lasta tuplaantuu, koska lasten kasvaessa kaverisuhteet tulevat erittäin tärkeiksi ja usein molemmilla on joku kaveri kylässä yhtä aikaa. Eli hankkimalla 2 saat usein 4:n metelin, sotkun ja 4 suuta ruokapöytääsi. 

lasten määrä ei minusta ole niinkään oleellinen lopulta, 1,2 vai 3... mutta tärkein momentti esim. parisuhteen kannalta on lapsen kasvu. Esikoisen vauva-aikana elää kuvitelmassa että elämä helpottaa kun lapsi kasvaa, vaikka asia on päinvastoin. Terve vauva nukkuu paljon ja kulkee elämässä melko helposti vain mukana kainalossa. Vauvan nukkuessa voi katsella elokuvia, harrastaa seksiä, saunoa yms. Tämä kaikki muuttuu kun talossanne asuu yksi tai useampi jatkuvaa puuhaa janoava lapsonen kiukkuineen päivineen. Se parisuhde mikä on olemassa vielä kun ensimmäinen vauva syntyy, se on muisto vain n. 5-10 vuoden päästä. Vanhemmuus nielee teidät kitaansa, ellette hanki au-pairia pyörittämään lasten leikkejä, ulkoiluja, ruokintaa, pyykinpesua, harrastuksia sekä läksyjen lukua. Kasvukipuja, vatsatauteja, koulukiusaamisia ja jumppatunnilla murtuneita luita... teniangsteja, anoreksiaa, kaveriongelmia ja ensimmäisiä sydänsuruja... tässä vaiheessa ne "paskat isovanhemmat" jotka hoitivat taaperoisia aina liian harvoin, saavat syövät ja alzheimerit ja teidän sydämenne ja ruumiinne kutistuu lasten ja vanhusten tarpeiden väliin. Tsemppiä, elämä on ihan hyvää, mutta kannattaa olla realistiset odotukset.

Meillä on 2 pientä lasta pienellä ikäerolla ja allekirjoitan suurimman osan edellisestä tekstistä. Esikoinen jää vähälle huomiolle, ei vain aika riitä. Itsekseen saa leikkiä suurimman osan aikaa. Koti tasaisessa kaaoksessa, kaksi saa sotkettua sen tehokkaasti. Tappelevat vähän väliä. Tosin kyllä heistä seuraakin jo on toisilleen, vaikka pienempi on 1. Olen kyllä tällä hetkellä väsynyt, vaikka saankin yöt jo nukuttua, mutta tasainen hulabaloo ja levon puute väsyttää.

Vähän riippuu siitäkin mikä tulee olemaan ikäero. Meillä eroa 1v8kk ja on ollut yllättävän rankkaa. Varsinkin tuo sotkun määrä kotona on yllättänyt

Olen aivan eri mieltä kuin kakkonen. Vauvat ovat aina meillä olleet hankalimmat. Minulla on neljä lasta, jotka kaikki jo vauvavaiheen onneksi ohittaneet. Teinien kanssa on ihan helppoa, eikä hankalaa ole meidän leikki-ikäisen tai alakoululaisenkaan kanssa.. Suosittelen isohkoa ikäeroa. Lapset saavat huomiota ja hellyyttä myös toisiltaan ainakin jos vanhempi osaa ohjata sisarussuhteita oikein. Lapsen saaminen on aina riski, mutta omalla kohdallani riskinotto on kannattanut.

Kaikki riippuu lasten ikäerosta.

ikäeroksi 2-3 vuotta ja hyvästi oma aika  ja parisuhde.

isompi ikäero niin taas nautitaan vauva-ajasta ja parisuhteesta JA kotona on myös ihana päiväkoti-ikäinen tai koululainen joka auttaa monessa asiassa ja osaa itse syödä, pukea, riisua, pestä, käydä vessassa jne,!

Jaa, no meillä esikoisen ja seuraavan väli 2v ja tietysti esikoisnen ei saanut kakkosen synnyttyä niin paljon huomiota kuin ennen sitä ja teki siksi konnuuksia hetken, mutta kun tajusi, että hänetkin huomioidaan kyllä ja erityisesti kun kakkonen kasvoi ja tajusi, että sillä on samat säännöt (ei saa kiusata isompaa) niin loppui sekin vähä ja sittemmin niistä on ollut paljon seuraa toisilleen. Minä pääsen paljon vähemmällä kuin esim naapurin äiti, jonka on hankala ehtiä sitä sun tätä kun ainokainen vaatii huomiota (en pottuile, meillä oli ihan samanlaista ennen). Naapuri valittaa, että ainokainen ei oikein keksi yksin leikkiä ja hänen pitäisi olla seurana lähes koko ajan. Meillä minä teen omia juttujani ja lapset (nyt kolme) puuhaavat keskenään/ omiaan. Mun ei tarvitse keksiä puuhaa kenellekään. Toki ne joskus jähisevätkin, mutta aika vähän ja millään kirjoilla ei ole kukaan heitellyt. Lapsien temperamenteissa on eroja ja toiset on mustasukkaisempia kuin toiset, mutta perusohjeena voisi sanoa, että kun vauva tulee taloon niin esikoista pitää huomioida hetki kaksin verroin ja tehdä isoveljeydestä/-siskoudesta hieno asia. 'Kun sinä olet noin iso niin voidaan.. sitä sun tätä kivaa, vauva jää kotiin nukkumaan. Sitten jos löytyisi seuraa, missä esikoisen ikäisillä on vauva mukana (leikkipuisto, kerho, muut äitipiirit) niin lapsi tajuaa, että jutun kuuluu ollakin näin. Meillä pihassa suurimmalla osalla esikoisen ikäisiä oli jo vauva perheessä niin se sisaruslaudalla seisominen oli meriitti. Oli niin kuin muutkin kaverinsa. Ja tiedän, että niissä perheissä missä esikoinen ensi töikseen potkaisee vauvaa päähän kotiin tullessa on se työn määrä erilainen, mutta tämä oli meidän tarina. Elo oli 3kk väsyttävää, kun vauva valvotti yöllä, mutta sitten paljon helpompaa kuin ennen toista lasta.

Minua on aina ärsyttänyt tämä "kaksi lasta menee siinä missä yksikin". Ei mene. Meillä esikoinen oli hankalampi vauva kuin kuopus, paljolti myös omien odotusteni takia, joten pääsin helpommalla kuopuksen kanssa. Lisäksi lapsilla oli ikäeroa yli 3 vuotta, joten esikoinen oli todella omatoiminen ja nautti esim. leikeistä ihan yksinäänkin. Silti se vauva ei mennyt siinä sivussa, vaikka olikin helppo.

Vauva sitoo sinut itseensä ainakin imetyksen takia ja ainakin minut myös henkisesti. Siitä seuraa väkisinkin jatkuva huono omatunto esikoisen suhteen, joka osasi aina väistyä ja antaa tilaa ja odottaa vuoroaan. Meillä vein alusta asti esikoisen harrastuksiin ja vauva jäi siksi aikaa isänsä kanssa, koska halusin pitää muutamia asioita täysin muuttumattomana ja vain esikoisen oikeutena. Mustasukkaisuutta ei ollutkaan sitten ekaan vuoteen, mutta toki sen jälkeen, kun esikoinen tajusi, että taapero onkin oikeastaan hänen kilpailijansa, viemässä aikaa ja ihailua.

On turha luoda kauhukuvia mutta naurettavinta on olettaa, että mikään ei muutu. Yhden lapsen kanssa ihan kaikki on helpompaa: matkustaminen, kaupassakäynti, kyläilyt, harrastukset. Kaksi lasta on tuplavaiva, tuplasti pyykkiä, tuplasti tappelua, tuplasti siivousta, tuplasti rakkautta. Kyllä se kuopus toi meille myös upean sisarussuhteen, johon kuuluu tappelua mutta myös halailuja, yhteisleikkejä ja yhteistä rintamaa meitä aikuisia vastaan. En luopuisi siitä, mutta en myöskään halua antaa kuvaa siitä, että kaikki sujuu samalla kaavalla kuin ennenkin.

Monissa asioissa tosin onnistuu paremmin kuin siihen varautuu. Täytyy ymmärtää, että esikoinen tarvitsee ikäistään seuraa, omia juttuja ja omaa aikaa. Häntä ei saa pitää liian isona mutta ei myöskään liian pienenä. Missään nimessä ei kannata niputtaa lapsia yhdeksi kasaksi, jota kohdellaan samalla tavalla.

Suosittelen, että ennen toisen syntymää esikoinen on kuiva, nukkuu omassa sängyssä, hänellä on omat, selkeät rutiinit, koska nämä helpottavat sitä vauva-arkea, kun esikoisen rutiineja ei muuteta eikä näin mullisteta koko hänen maailmaansa.

En edelleenkään usko, että kolmas menee siinä missä kaksi, mutta uskon, että muutos ykkösen ja kakkosen välillä on suurempi. Edelleen jos kolmannen hankkii, on lapsia jo sen verran, että hoitopaikkaa ei löydykään tuosta vaan ja lasten tarpeita on entistä hankalampi täyttää, mutta uskon, että siinä vaiheessa alkiaa olla jo tuntumaa, mistä on kyse ja miten paljon asioita muuttuu.