olenko masentunut?

Mies lähti toisen naisen matkaan ja jäin vauvan kanssa kaksin. Tavallaan miehen lähtö helpotti oloani, koska hän oli minulle hyvin ilkeä. Mikään ei kelvannut. Haukkui ja töni..Hänen mukaansa siivosin huonosti, huomautteli ulkonäöstä, meni omia menojaan ja kieltäytyi hoitamasta vauvaa että minä pääsisin muualle kuin kauppaan rauhassa, lisäksi valitti kun en valmistanut aina kahta lämmintä ateriaa päivässä. Laskutkin maksoin minä ja mies hoiti loput kulut. Lopulta olinkin niin väsynyt jatkuvaan valitukseen ja kotona päivystämiseen että intoni tosiaan hiipui kaikkea kohtaan ja asiat tuli hoidettua huonosti ja hälläväliätyylillä ja olo oli aika sietämätön.

Nyt kun asun vauvan kanssa niin arki rullaa tosi hienosti. Minulla ja vauvalla on selkeä yhteinen päivärytmi siitä kun vauva aamulla herää, hoidan laskut hyvin ja olen saanut säästettyä pienessä ajassa paljon rahaa (en tiennyt että tuloillani saisi säästettyä!), koti on siisti ja voin taas tavata ystäviäni ilman huonoa omaatuntoa ja yhtäkkiä ympärillä on enemmän auttavia käsiä vauvankin kanssa.

Mutta.. epäilen silti että minulla on joku hätänä. Aika pahastikin. Enkä uskalla hakea apua mistään koska näitä ls-ilmoja on niin paljon kaikilla ja pelkään menettäväni lapseni väärinkäsityksestä tai jostakin. En osaa selittää pelkoani.. hoidan lapseni kuitenkin hyvin eikä hänellä ole kanssani hätää.

oireilen monella tavalla jotenkin huomaamatta. Havahduin tähän ihan vasta. Esim. En pysty nukahtamaan iltaisin aikanaan.. minulla jäi tavaksi miehen lähdön jälkeen kun päätin että nyt sitten mietin ja murehdin kerralla ja olen hetken paskana ja sitten ryhdistäydyn. Mutta vielä kuukausien jälkeen pyörin sängyssä tai poltan tupakkaa ketjussa kuistilla ja saatan juodakin vähän. Aamulla pomppaan silti virkeänä tytön kanssa ylös ja hoidetaan päiväaskareita!

Lisäksi olen jo pitkään huomannut että unohdan syödä. Siis ihan oikeasti tajuan että minulla on nälkä vasta joskus illansuussa ja sitten laitan ruokaa. Oikeastaan mieleni ei edes tee ruokaa..luulin tätäkin vain ohimeneväksi vaivaksi mutta nyt se on jo normaalia.

Sitten mie romahan aina välillä ku tämä exä soittelee ja surkuttelee ja ikävöi tai yrittää vahtia elämääni kyselemällä onko minulla jo joku toinen. Joskus kun kuulen hänestä niin saan omituisen kohtauksen.. alan palella ja täristä ja minua oksettaa. Olen hyvin väsynyt itseeni vaikka ulkoisesti kaikki on hyvin. Siistimpää kotia saa hakea ja raha-asiat kunnossa ja lapsi voi hyvin ja hänestä jaksan huolehtia ja hänen tarpeistaan kaikin puolin.

olenko siis.. päihdeongelmainen, masentunut, hullu, syömishäiriöinen.. mikä? Siis mihin vaivaan minä oikeasti lähtisin edes apua kysymään?olenko masentunut vai jostain syystä vain ote oman itseni huolehtimisesta herpaantunut? Jotenkin ihmettelen tätä virkeää oloani päivisin kun kuitenkin nukun vain vähän ja sarjapoltan tupakkaa enkä syö mitään. Juuri tuon virkeyden takia en ole oikein osannut huolestua aikaisemmin. Mitä minä teen? Ja en tarvitse vittuilua. Vittuilukiintiö tuli täyteen miehen toimesta ja silloin minulla ei tämmösiä oireita ollut, joten tiedän kyllä että aina on joku joka ei tykkää ja haluaa vain satuttaa olitpa millainen hyvänsä. Lähinnä haluaisin nyt jotakin asiallisia kommentteja ja neuvoja tai kokemuksia samasta ja ylipäänsä.. ehkä jonkinlaista kannustusta?