Kuinka oppia myötätuntoa?

Empatia on toisen saappaisiin asettumista: jos minulla olisi tuo lapsuus, tuo elämänkokemus, tuo luonne, niin olisin samanlainen. 

minulla on kaveri, joka on tosi saamaton vätys. Ärsyttää. Yritän kuitenkin ajatella, että jos minä olisin yh, samat vaikeat lapset, sama haukkuva ex, raskas työ - niin todennäköisesti minäkään en henkisesti voisi näin hyvin.

sitten kannattaa muistaa, ettei meistä kukaan ole täydellinen. sinussa on tismalleen yhtä paljon huonoja ominaisuuksia kuin minussa. Myös sinä ärsytät ihmisiä - kuka määrittää, että minun ongelmani olisivat muka isompia kuin sinun? 

Neurotieteen professori Christian Keysers selvittää kirjassaan ”The Empathic Brain”, miksi näin tapahtuu. Mitä tapahtuu aivoissa?

Keysers etsii selitystä aivojen peilisoluista. Italialaiset tutkijat 90-luvulla paikansivat ensimmäisinä uuden solutyypin simpanssien aivoista. Peilisolujen löytymistä on pidetty psykologian piirissä samanlaisena läpimurtona kuin DNA:n löytymistä biologiassa.

Keysersin mukaan pärjääminen ihmissuhteissa riippuu kyvystämme lukea toisten ihmisten tunteita ja mielentiloja. Peilisolut virittyvät tiedostamatta imitoimaan toisten tunnetiloja ja toimintaa. Toisten tunteet tulevat koetuiksi sisällämme. Tämä ei vaadi tahdonalaista ponnistelua, vaan näin tapahtuu itsestään.

Peilisolujen on ajateltu olevan kaiken sosiaalisuuden perusta. Keysersin mukaan valmius empatiaan on syvällä aivojen arkkitehtuurissa. Mielemme on rakennettu virittymään toisiin. Peilisolut edistävät ymmärrystä, oppimista ja kommunikaatiota.

Arjen tilanteissa vanhemmat ilmentävät kasvonilmeillään lapsensa tunnetilaa. He hymyilevät iloiselle lapselle tai näyttävät huolestuneilta tämän itkiessä. Keysersin mukaan tämä vahvistaa lapsen kykyä virittyä toisiin peilisoluillaan. Peilisolujärjestelmä ei ole syntymässä valmis, vaan kokemus muokkaa sitä.

Empatia on eräänlainen ihmissuhdetaito, ja osa inhimillistä henkistä rikkautta. Empatia tarkoittaa toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä, myötäeloa ja -ymmärrystä: empaattinen ihminen todella tajuaa, mitä toinen ajattelee, tuntee, kokee ja miksi hän toimii siten kuin toimii. Empaattinen ihminen ymmärtää myös, ettei aina pysty ymmärtämään toista: hän jaksaa kuunnella erilaisessa elämäntilanteessa olevaa kanssaihmistään eikä oleta tietävänsä täsmälleen, mitä hän tuntee ja ajattelee. Empatia vaatii lisäksi kykyä lukea oikein ei-sanallisia viestejä, kuten äänensävyjä, ilmeitä ja ruumiinasentoja.

Hyvä uutinen on se, että empatiakyky on kaikkien saavutettavissa, sillä sitä voidaan oppia ja opettaa. Itsensä kehittämiseen riittää kapasiteettia kaikenikäisenä! Ihminen oppii empatiaa luonnollisesti kärsimysten kautta, mutta omaksumista voi tapahtua myös pienemmillä henkisillä kustannuksilla.

Ihmisen empatiakyky rakentuu itsetuntemukselle: mitä paremmin ihminen tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan, sitä taitavampi hän on tunnistamaan niitä myös muilla. Ensimmäinen ja tärkein osa empatiaharjoittelua onkin itsetuntemuksen lisääminen. Toinen keino harjoittaa omaa empatiakykyään on perehtyä eri taidemuotoihin: kaunokirjallisuus, elokuvat ja kuvataide avaavat kaikki väylän toisen, erilaisen ihmisen todellisuuteen. Voit joskus tarkastella näytelmän tai elokuvan päähenkilön elämää empaattisesti, miettien mitä hänelle tapahtuu ja miten hän mahtaa sen kokea. Terapiatyöskentelyn aikana taas terapeutti osittain tiedostamattaankin antaa sanatonta palautetta asiakkaan käytöksestä ja vahvistaa täten hänen empaattisia käyttäytymismallejaan.

Tässä lisäksi kaksi empatiaharjoitusta, jotka voit tehdä täysin itsenäisestikin:

Kuvittele mielessäsi jokin ristiriitatilanne, jossa olet ollut osallisena. Yritä saada tilanne mahdollisimman elävänä mieleesi. Vaihda nyt päässäsi roolejanne: ota siis sen ihmisen rooli, jonka kanssa olit eri mieltä. Pyri kuvittelemaan mahdollisimman tarkasti, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee. Kirjaa näitä mietteitäsi ylös ja katso tarkastelemaasi tilannetta nyt uusin silmin.
Saat toivoa lampun hengeltä kolme toivomusta, jotka toteutuvat. Yksi toive on sinulle itsellesi, yksi jollekin perheenjäsenellesi ja yksi vihamiehellesi. Kirjaa nämä toiveet ylös. Nyt henki ilmoittaakin, että toiveet jaetaan satunnaisesti teidän kolmen kesken. Miltä tuntuisi saada vihamiehellesi osoitettu toive? Entä jos hänen toiveensa osuisikin perheenjäsenesi kohdalle? Toivoisitko nyt eri tavalla? Kirjaa ajatuksiasi ylös.

Empatia auttaa sinua suvaitsemaan ihmisten erilaisuutta ja kääntämään sen voitoksemme. Voimme myös mm. oppia ymmärtämään vähemmistöjen asemaa sekä ylipäänsä kunnioittamaan toista ihmistä inhimillisenä olentona. Empatian avulla voidaan siis sekä vähentää ristiriitoja että selvittää jo syntyneitä erimielisyyksiä toista kunnioittavalla tavalla. Empatian opettelu siis todella hyödyttää!

[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 19:11"]

Empatia on eräänlainen ihmissuhdetaito, ja osa inhimillistä henkistä rikkautta. Empatia tarkoittaa toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä, myötäeloa ja -ymmärrystä: empaattinen ihminen todella tajuaa, mitä toinen ajattelee, tuntee, kokee ja miksi hän toimii siten kuin toimii. Empaattinen ihminen ymmärtää myös, ettei aina pysty ymmärtämään toista: hän jaksaa kuunnella erilaisessa elämäntilanteessa olevaa kanssaihmistään eikä oleta tietävänsä täsmälleen, mitä hän tuntee ja ajattelee. Empatia vaatii lisäksi kykyä lukea oikein ei-sanallisia viestejä, kuten äänensävyjä, ilmeitä ja ruumiinasentoja.

Hyvä uutinen on se, että empatiakyky on kaikkien saavutettavissa, sillä sitä voidaan oppia ja opettaa. Itsensä kehittämiseen riittää kapasiteettia kaikenikäisenä! Ihminen oppii empatiaa luonnollisesti kärsimysten kautta, mutta omaksumista voi tapahtua myös pienemmillä henkisillä kustannuksilla.

Ihmisen empatiakyky rakentuu itsetuntemukselle: mitä paremmin ihminen tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan, sitä taitavampi hän on tunnistamaan niitä myös muilla. Ensimmäinen ja tärkein osa empatiaharjoittelua onkin itsetuntemuksen lisääminen. Toinen keino harjoittaa omaa empatiakykyään on perehtyä eri taidemuotoihin: kaunokirjallisuus, elokuvat ja kuvataide avaavat kaikki väylän toisen, erilaisen ihmisen todellisuuteen. Voit joskus tarkastella näytelmän tai elokuvan päähenkilön elämää empaattisesti, miettien mitä hänelle tapahtuu ja miten hän mahtaa sen kokea. Terapiatyöskentelyn aikana taas terapeutti osittain tiedostamattaankin antaa sanatonta palautetta asiakkaan käytöksestä ja vahvistaa täten hänen empaattisia käyttäytymismallejaan.

Tässä lisäksi kaksi empatiaharjoitusta, jotka voit tehdä täysin itsenäisestikin:

Kuvittele mielessäsi jokin ristiriitatilanne, jossa olet ollut osallisena. Yritä saada tilanne mahdollisimman elävänä mieleesi. Vaihda nyt päässäsi roolejanne: ota siis sen ihmisen rooli, jonka kanssa olit eri mieltä. Pyri kuvittelemaan mahdollisimman tarkasti, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee. Kirjaa näitä mietteitäsi ylös ja katso tarkastelemaasi tilannetta nyt uusin silmin. Saat toivoa lampun hengeltä kolme toivomusta, jotka toteutuvat. Yksi toive on sinulle itsellesi, yksi jollekin perheenjäsenellesi ja yksi vihamiehellesi. Kirjaa nämä toiveet ylös. Nyt henki ilmoittaakin, että toiveet jaetaan satunnaisesti teidän kolmen kesken. Miltä tuntuisi saada vihamiehellesi osoitettu toive? Entä jos hänen toiveensa osuisikin perheenjäsenesi kohdalle? Toivoisitko nyt eri tavalla? Kirjaa ajatuksiasi ylös.

Empatia auttaa sinua suvaitsemaan ihmisten erilaisuutta ja kääntämään sen voitoksemme. Voimme myös mm. oppia ymmärtämään vähemmistöjen asemaa sekä ylipäänsä kunnioittamaan toista ihmistä inhimillisenä olentona. Empatian avulla voidaan siis sekä vähentää ristiriitoja että selvittää jo syntyneitä erimielisyyksiä toista kunnioittavalla tavalla. Empatian opettelu siis todella hyödyttää!

[/quote]

1.Kuvittele mielessäsi jokin ristiriitatilanne, jossa olet ollut osallisena. Yritä saada tilanne mahdollisimman elävänä mieleesi. Vaihda nyt päässäsi roolejanne: ota siis sen ihmisen rooli, jonka kanssa olit eri mieltä. Pyri kuvittelemaan mahdollisimman tarkasti, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee. Kirjaa näitä mietteitäsi ylös ja katso tarkastelemaasi tilannetta nyt uusin silmin. 

2. 

Saat toivoa lampun hengeltä kolme toivomusta, jotka toteutuvat. Yksi toive on sinulle itsellesi, yksi jollekin perheenjäsenellesi ja yksi vihamiehellesi. Kirjaa nämä toiveet ylös. Nyt henki ilmoittaakin, että toiveet jaetaan satunnaisesti teidän kolmen kesken. Miltä tuntuisi saada vihamiehellesi osoitettu toive? Entä jos hänen toiveensa osuisikin perheenjäsenesi kohdalle? Toivoisitko nyt eri tavalla? Kirjaa ajatuksiasi ylös.

[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 18:53"]

Olen yksi niistä palstalla vihatuista henkilöistä, eli en ole kovin... sympaattinen. Jos jollakulla on ongelma, en jaksa sitä vatvoa ja hautoa, koska ongelmat ratkeavat toiminnalla. Muut ihmiset sitten eivät oikein arvosta, kun töksäyttelen näitä ratkaisuvaihtoehtojani heille (osaa ei haittaa, mutta he ovatkin sitten tavallista ratkaisukeskeisempiä ihmisiä)... Toinen simerkki on vaikka se, että en tosiaan tunne mitään empatiaa, jos ihminen on mielestäni itse aiheuttanut tilanteensa (kuten kännissä paneskellut ilman ehkäisyä ei niin mukavin seurauksin tai tuon reissun aikana hukannut tavaransa, tai jos vanhempi lapsi putoaa telineestä, johon on useaan otteeseen kielletty kiipeämästä). Olen ylipäätään jokseenkin kylmä ja negatiivinen ihminen, eli jos joku hehkuttaa vaikka päässeensä johonkin tiettyyn lukioon, on ensimmäinen ajatukseni, että "ai, eikö tuo ollut se, jossa huono keskiarvo, ja ainakin muutama vuosi sitten pahimmat huumehäiriköt kävivät juuri tuota".

Muitakin vinkkejä kuin "mene hoitoon"?

[/quote]

ehkä sun pitää vain odottaa, että sulle kasvaa eähän elämänkokemusta. Sitten sä ymmärrät, että ihmist ovat jo yrittäneet ratkaidta ongelmia toimimalla, mutta eivät ne ole ratkenneet. Että aina kaikki vaihtoehdot eivät ole mahdollisia. Että dilloin tällöin ihmisilles attuu paskoja asioita, jooihin he eivät ole syypäitä ja että aina silloin tällöin kaiki, sinäkin, ovat syypäitä yhteen sun toiseen asiaan ja vaikka se vaan pitää kestää, se myös vituttaa - ainakin kaikkia niitä, jotka eivät ole niin tyhmiä, että eivät edes tajua mokanneensa. Kyllä se siitä, kun kasvat, tajuat.

Ap tässä,

ensinnäkin kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet vastata noinkin pitkästi ja tarkasti! Uskoin, että tämä jää sellaiseksi tyhjäksi ketjuksi, johon ei tule vastauksia....

Tuosta tekstistä ehkä saa sen kuvan, että olisin 20v tai jopa nuorempi, totuus on kuitenkin se, että mittari näyttää jo kolmeakymppiä ._. Eli mistään teini-ikäisen itsekkyydestä ei ole kyse.

Lisäksi _tiedän_, että jokaisella meistä on ongelmansa, enkä sinäänsä (paljoa) niitä vähttele, MUTTA automaattiset reaktioni ovat rehellisesti sanottuna aika kammottavia. Ja vaikka tiedän tuon, mutta en silti kykene niitä muuttamaan.

Pystyn mielestäni eläytymään aika hyvin esimerkiksi elokuviin (jos henkilöt eivät ole mielestäni aivan vajaita), mutta jotenkin tuo eläytyminen joko jää kokonaan pois oikeassa elämässä, on jotenkin päälle liimattua ja "järkeiltyä" eli en ehkä oikeasti tunne empatiaa.

Onpas tätä vaikea selittää. Tajusin juuri, että olen myös kamalan ylpeä. Eli vaikka tavallaan ymmärtäisin, että joku on onnellinen saamastaan opiskelupaikasta, niin minulla tulee tällainen mukamas "kokonaiskäsitys" asiasta, jossa muka katson asiaa suuremmassa mittakaavassa. Tarkoitan, että kuvittelen ymmärtäväni asiasta enemmän kuin muut ja sitten hymähtelen itsekseni, kuinka yksinkertaisia muut ovat (yleensä sentään tajuan pitää suuni kiinni).

En ole aivan varma, kuinka hyvin osaan lukea ihmisiä, sillä mielestäni olen todella huono ja sokea siinä, mutta moni muu ihminen väittää minua jotenkin tarkkanäköiseksi ja sellaiseksi, joka ymmärtää muita helposti. Nämä henkilöt eivät siis ole vielä kohdanneet tuota kylmää puoltani, jota yritän parhaani mukaan piilotella...

(JK. Kiitos varsinkin noista käytännönharjoitteista nro4! Pitää yrittää harjoittaa niitä.)

Ap, miten suhtaudut itseesi? Omiin heikkouksiisi, huonoihin puoliisi ja epäonnistumiisi? Usein ihminen, joka suhtautuu itseensä armottomasti ja vähätellen, heijastaa sitä käytöstä myös muihin. Pitää ensi kyetä olemaan itselleen armollinen, arvostava ja myötätuntoinen, ennen kuin voi olla sitä muilta.

Kannattaa siis tarkkailla miten reagoi omaan itseensä. Suosittele myös lukemaan esim. mindfullnessistä.

oleto ap itse koskaan kokenut mitään menetystä tai epäonnistunut pahasti? Miltä se tuntui?

Ap. voi syyttää vanhempiaan, mutta sitten alkaa aktiivisesti korjaamaan ajatteluaan.

Empatian taidon oppii lapsena kotona.

Ensimmäinen askel on varmasti se, että olet tunnistanut tuon ominaisuuden itsessäsi ja haluat muuttaa sitä.

Itselläni vaikeat elämänkokemukset ja läheisille sattuneet asiat ovat opettaneet kaikkein eniten empatiaa. Lisäksi luen paljon, ja sitä kautta pääsee myös hyvin kurkistamaan muiden (vaikkakin usein fiktiivisten) ihmisten pääkoppaan. Olen itsekin ollut ylpeä ja tietyissä asioissa aika kylmä, mutta ikä on tasoittanut näitä puolia todella paljon. Iso osa on varmasti myös kiinni omasta halusta, eli jos todella haluat oppin myötätuntoisemmaksi, niin vähitellen opit sitä väkisinkin kiinnitämällä huomiota noihin tilanteisiin.

en tiedä voiko sitä tunnetta oppia tahdolla, mutta ainakin voi opetella käyttäytymään myötätuntoisesti ja oppia siinä muiden reaktioista mitä kannattaa sanoa.

Itse en välitä eläimistä lainkaan, ne ovat minulle aivan yhdentekeviä, vaivalloisia, haisevia, tunkeilevia, yäk.

Oli aikamoinen kokemus keskustella työkaverin kanssa, jolta oli edellisenä iltana kuollut ikivanha kissa. Mielestäni selviydyin aika hyvin, kun sanoin olevani pahoillani, kuuntelin kun toinen itkunsekaisella äänellä kertoi mitä oli tapahtunut. Kyselin miten vanha se oli ollut, jne ja pikkuhiljaa tunsin miten toinen rauhoittui ja tunsin keskustelullani auttaneeni, siitä tuli hyvä mieli, vaikka en oikeasti pystynyt tuntemaan myötätuntoa.

Ap tässä taas.

Miten suhtaudun itseeni? Olen aika armoton itselleni, enkä hyväksy heikkoutta (tosin taidan monesti selittää, että jokin heikko hetkeni ei ollut kuin ihan hetki tai että ei se syystä se ja se edes ollut heikkoutta). Olen myös niitä ihmisiä, jotka putoavat aina jaloilleen, joten loppujen lopuksi olen aina kyennyt ajattelemaan, että olen vahva, eikä muuta tarvitse hyväksyä. En tiedä, kuinka paljon tuosta on jotain ihme selittelyä itselleni. (Huomaan tässä kyllä nyt, että itsetuntemukseni on surkeaa joillain saroilla....)

Olenko kokenut menetystä tai epäonnistunut? Kyllä. Olen käynyt läpi muutaman suuren kriisin (näissä ei ollut kyse vain esim. "äitini kuoli" vaan sekavista "äitini kuoli, asunto lähtee alta, parisuhde kariutui, lemmikkini on saanut syövän, työpaikalla alkoivat yt:t"). Silloin tuntui, että kuljin kuin sumussa, mutta sain itseni aina hetkittäin reipastumaan, ja hoitamaan asioita. Hetkellisesti tuntui kamalalta, mutta sen yli pääsi. Ehkä tämä on osa ongelmaa: kuvittelen, että kaikesta pääsee yli, että kerran se vain kirpaisee.

(Ja kiitos taas vastaajille, ette tiedäkään, kuinka helpottavaa on saada teiltä neuvoja, kommentteja jne.)

Mä olen ehkä vähän samanlainen, tunnen kyllä empatiaa, mutta en oikein osaa tuoda sitä esiin. Olen joutunut pienestä asti pärjäämään itse, en ole saanut kotoa paljonkaan eväitä, en kasvatuksellisia enkä taloudellisia. Silkalla sisulla on tullut elämästä tehtyä keskiluokkaista. Jos jollakulla on vaikeaa, saan kyllä änkytettyä että voi kun harmi, mutta koen kyllä useastikin, että ihminen on itse syypää ongelmiinsa. Lisäksi kun on omia ongelmia, ei niin jaksa kiinnostaa toisten ongelmat.

ehkäpä sinä olet sitä selviytyjätyyppiä, joka ei jää rypemään pahoihin tunteisiin eikä anna epäonnistumisen rikkoa itseä. Ehkäpä se on vahvuutta, tai sinulle ei ole koskaan kasvanut sitä herkkää puolta (josta ainakin itse kipeästi toivoisin pääseväni eroon.)

Pidätkö empatiayvyn puuttumista itsessäsi vikana? Itse olen niin herkkä ja yliempaattinen, että kärsin siitä.

[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 20:22"]

Ap tässä taas.

Miten suhtaudun itseeni? Olen aika armoton itselleni, enkä hyväksy heikkoutta (tosin taidan monesti selittää, että jokin heikko hetkeni ei ollut kuin ihan hetki tai että ei se syystä se ja se edes ollut heikkoutta). Olen myös niitä ihmisiä, jotka putoavat aina jaloilleen, joten loppujen lopuksi olen aina kyennyt ajattelemaan, että olen vahva, eikä muuta tarvitse hyväksyä. En tiedä, kuinka paljon tuosta on jotain ihme selittelyä itselleni. (Huomaan tässä kyllä nyt, että itsetuntemukseni on surkeaa joillain saroilla....)

Olenko kokenut menetystä tai epäonnistunut? Kyllä. Olen käynyt läpi muutaman suuren kriisin (näissä ei ollut kyse vain esim. "äitini kuoli" vaan sekavista "äitini kuoli, asunto lähtee alta, parisuhde kariutui, lemmikkini on saanut syövän, työpaikalla alkoivat yt:t"). Silloin tuntui, että kuljin kuin sumussa, mutta sain itseni aina hetkittäin reipastumaan, ja hoitamaan asioita. Hetkellisesti tuntui kamalalta, mutta sen yli pääsi. Ehkä tämä on osa ongelmaa: kuvittelen, että kaikesta pääsee yli, että kerran se vain kirpaisee.

(Ja kiitos taas vastaajille, ette tiedäkään, kuinka helpottavaa on saada teiltä neuvoja, kommentteja jne.)

[/quote]

En ole yllättynyt, että kerrot noin. Opettele ensiksi olemaan empaattinen itseäsi kohtaan, ilman sitä on vaikea olla aidosti empaattinen muita kohtaan. Jos ei voi hyväksyä esim. heikkoutta itsessään, sen näkeminen muissa voi ahdistaa niin paljon, että sitä kohtaan ei uskalla tuntea empatiaa tai muuten joutuisi kohtaamaan tuon ahdistavan tunteen ja oman heikkoutensa.

Muuton vuoksi kirjani ovat nyt jossain kateissa, joten en muista tarkalleen missä kirjoissa on ollut juuri tuohon aiheeseen liittyviä harjoitteita ja kerrottu asiasta, mutta ainakin seuraavien kirjat ovat jääneet hyvinä mieleen: Jon Kabat-Zinn, Daniel Goleman ja Ronald D Siegel. (Noita on aika helposti saatavilla.) Tai sitten etsit vain kirjastosta/kirjakaupasta mindfulnessiä käsitteleviä kirjoja.

Avartavaa tutkimusmatkaa itseesi:)

t. 8

se on aika huono juttu jos olet joutunut tukahduttamaan herän puolesi, sitä voi olla hankalaa löytää ilman ammattiapua. Ilman empatiaakin voi elää, mutta ehjään minään  kuuluu itsensä hyväksyminen kaikilta osin.

Ap tässä taas:

Pidänkö empatiakyvyn puuttumista vikana? Kyllä, se hankaloittaa elämää ja erottaa minut muista ihmisistä.

En tiedä, onko minussa enää paljoa tuota herkkää puolta, mutta olen kyllä niitä, joilla on tippa linssissä vaikka Titaniciä katsoessa. Olen kyllä huomannut, että tuokin on vähenemäänpäin. Joskus teininä olin myös ehkä turhankin tunteellinen ja herkkä. En pitänyt tästä, ja nyt taidetaan olla toisessa äärilaidassa...

Oikeastaan: empatiakyvynpuute ja muu negatiivisuuteni heikentää elämänlaatuani, koska erotun sillä loppuihmiskunnasta ja en koe olevani kauhean mukava ihminen. Lisäksi ärsyynnyn ja turhaudun helposti muihin ihmisiin, ja katson heitä nenän vartta pitkin. Olen ylpeä, ennakkoluuloinen ja tuomitseva....

Kiitos nro 8, pitää etsiä noita kirjoja heti, kun kirjastot aukeavat. Mitä enemmän tätä aihetta ajattelen, sitä enemmän solmussa huomaan olevani :(

Kannattaa varmaan aluksi lakata vihaisten tai epäempaattisten juttujen kirjoittaminen tänne. Jos sinun tekee mieli sellaista kirjoittaa tai tosielämässä sellaista ajattelet, estä itseäsi. Viha ja epäempatia ruokkii vihaa ja epäempatiaa. Sen sijaan mieti positiivisia asioita ihmisestä tai hänen tilanteestaan tai jotakin lohduttavaa, mitä voisit sanoa.

19 puhuu asiaa, mutta ap tuntuu vasta huomaavan oman käytöksensä. hyvä tietää, missä menee, ja mitä on.

Tunnistan sinusta paljon itseäni. Toisaalta hyväksyn kyllä tietyn heikkouden itsessäni sekä läheisissäni, mutta esim. mielisairaan / masentuneen tms. ihmisen menoa en jaksa katsoa, eikä siihen riitä empatia. Mutta jos heikkous on järkevää, esim. luokkaa äiti kuollut tms. oikeasti elämää järkyttävää, niin tällöin osaan olla empaattinen. Mutta jatkuva valitus/ oman elämän voivottelu vaan saa vituttamaan ja tekisi mieli vain sanoa että ottaisi itseään niskasta kiinni.