No niin, Pravdalla jakelutukea :D Arvattiin täällä jo aikoja sitten
Nyt siis ehdotetaan lehdistölle tukea. Erkko tek miljoonia ja nyt esim Hesarin suurin omistaja on Suomen rikkaine eli Herlin. Näille suunnitellaan tukea kun eivät omillaan pärjää ja kukaan ei jaksa enää moista vääristelevää ja propagoivaa sontaa lukea. YLE jo sai omansa, joten pitäähän printinkin puolella olla joku taho, jonka avulla voidaan levittää vääriä uutisia.
--
Pekkarinen ehdottaa lehdille jakelutukea
23.1.2014 19:53
Helsingin Sanomat
Itellan hallintoneuvoston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk) ehdottaa, että lehtitaloille ryhdyttäisiin maksamaan jakelutukea. Tällä tavalla turvattaisiin lehtien jakelu isoissa kaupungeissa ja maakunnissa.
Pekkarinen korostaa, että ehdotus jakelutuesta ei liity Itellan tuleviin yt-neuvotteluihin.
Hänen mukaansa jakelutuki maksettaisiin kustantajille eikä Itellalle. "Näin säilyisi kilpailuneutraliteetti eli kustantajat voisivat valita minkä tahansa jakeluyhtiön."
Pekkarinen kertoo, että yleensä Itellan hallintoneuvosto kokoontuu vain pari kertaa vuodessa. "Jakeluasioissa on tullut askaroitua enemmän kuin rooliini ehkä kuuluu."
Meillä on laatikossa ei hesaria kiitos-tarra kun viime kesänä tunkivat jotain ilmaislehtiä koko ajan laatikkoon.