minussako jokin vika??

Minulla on kolme lasta (4,5v ja 2,5v tytöt ja 2,5kk poikavauva) ja kyllä mieskin on,mutta tekee vuorotyötä.Mutta siis niin minusta tuntuu että meillä vaan tapellaan keskenään se aika kun mies on töissä ja tytöt eivät ota kuuleviin korviinsa sitä mitä heille puhun/komennan.Ja tappelevat keskenään ja satuttavat toisiaan ja sitten eivät edes suostu pyytämään anteeksi tekojaan,vaikka tätä on opeteltu "vauvasta" asti.Ja minulla on hermot kireellä koko ajan tämän takia ja vauvakin ressaantuu kaikesta tästä ja ei päivisin nuku kuin 0,5-1 tunnin pätkiä ja senkin aikaa minä saan "tapella" tyttöjen kanssa kaikesta,kun tullaan/mennään vauvan sängyn viereen huutamaan/tappelemaan keskenään...taikka sitten roudataan kaikki romut olkkariin ja aletaan siinä pitään kauheeta mekkalaa ja vauva nukkuu ihan vieressä...tyttöjen lelut ovat niiden omissa huoneissa talon toisessa päässä ja ihan siksi että vauva saisi päivälläkin nukkua edes vähän rauhassa,mutta ei niin ei aina tytöt keksii sitten just siellä kaikista kovaäänisimmän leikin...ja kun koitan nätisti komentaa niitä poistumaan niin ei onnistu...isäänsä uskovat paljon paremmin...minulle laitetaan vaan vastaan ja aletaan huutamaan ja kirkumaan vastaan ja hyvällä lykyllä vielä koitetaan lyödäkkin...olen koittanut viedä tyttöjä omaan huoneensa mutta kun saan sinne niin kauheella raivolla ja raivoamisella tulevat taas itkemään ja huutamaan just sinne missä vauva nukkuu...en enään tiedä mitä tekisin..muutenkin tämä talvi tuntuu ahdistavan ja tämä paikka missä asutaan ahdistaa minua.Olen tottunut asumaan ja elämään kaupungin läheisyydessä ja miehen kanssa rakensimme talon n. 15km päähän kaupungista,luulin että ajatus olisi hyvä,mutta ei se siltä tunnu...en ole vieläkään yli vuoden asumisen jälkeen saanut sitä tunnetta että tämä talo olisi edes koti...olen tottunut elämään vanhemmissa taloissa aina ja kun mietittiin rakentamista niin se tuntui aivan mahtavalta ja kun talo sitten alkoi valmistua niin vieläkin kaikki tuntui ihan hyvältä ja jännältä...mutta vaikka kuinka yrittäisin sisustaa niin en vaan saa tätä tuntumaan omasta mielestäni sellaiselta kodikkaalta kodilta...mikä minussa oikein on vikana...tiedän että menetin suurimman osan kavereista kun muutin pois kaupungista ja sain lapsia..enkä ole täältä kylältä löytänyt uusiakaan tuttavuuksia...vaikka meillä tässä onkin naapureita jonkin verran mutta kun ei niitäkään koskaan näe pihalla...ei vaikka olis kesä taikka talvi...en oikein tiedä mitä tekisin että jaksaisin eteenpäin...onko minussa joku vika? ja mitä oikeen tekisin noiden lasten kanssa että saisin ne kuuntelemaan mitä niille sanon,että tämä aianainen tappelu loppuisi meiltä...? ja jos joku viitsii vastata niin kaipaan vain asiallisia vastauksia,en millään jaksaisi nyt niitä jeesustelijoita ja toisten haukkujia/mollaajia kommentoimaan tilannnettani,vaan jos joku oikeasti on kokenut jotain samanlaisia tunteita niin millä niistä selvisit?