Huonot PEF-tulokset vaikka ei astmaa? MITÄ IHMETTÄ??
Mistä voisi olla kyse? Minulla on jo toistuvasti mitattu PEF-arvoja, väliä näillä kerroilla on ollut joitakin vuosia. Olen näissä mittauksissa ollut iältäni 25-35 vuotias. Arvot ovat aina olleet huonot, puhallukseni ovat keskimäärin 360-380. Seuraavalla viikolla tehty mittaus avaavan lääkkeen kanssa ei ole ollut oikeastaan lainkaan parempi. Pituutta minulla on 160 cm ja painoa noin 55 kg.
Olen tosi kauan kärsinyt "kurkkulimasta", eli jatkuvasta nieleskelyn tarpeesta koska kurkussa on limaisuutta joka tuntuu nousevan keuhkoputkesta. Välillä jopa hengittäessä tuntuu ikäänkuin keuhkoputkessa olisi "limakupla", eli hengitys ei kulkisi kunnolla ja lima tukkisi keuhkoputkea. Mitään suurempia ysköksiä ei tule eikä minulla ole erityistä nuhaa, poskiontelovaivoja eikä flunssia. Refluksilääkkeistä ei ole ollut apua. En tupakoi, mutta en myöskään harrasta erityisesti liikuntaa. Liikuntaa kun olen harrastanut enemmän, olen kiinnittänyt huomiota siihen että kunnossa ei tapahdu mitään muutosta parempaan. Haukottelen myös tosi paljon (vaikka en kaiken logiikan mukaan edes voi olla väsynyt, eli vaikka kaksi tuntia heräämisen jälkeen nukuttuani kunnon yöunet). Mistä ihmeestä voisi olla kyse? Keuhkoahtauma vaikka en tupakoi? Astma joka ei vaan reagoi lääkkeeseen?
Kommentit (41)
Lisämunuaisethan tuottavat kortisolia, siksi kyselin siitä stressistä palautumisesta. Itselläni se on ainakin ollut huonoa ilman tukihoitoa.
Ja joskus kans mulla mitattiin keuhkojen puhallusvoimaa jossain hengitysliiton tempauksessa ja mulle sanottiin, että oli aika huono tulos. Vaikka olen ihan perusterve. Mulla itseasiassa silloin oli jo kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta sitä ei oltu diagnosoitu, saati sitten lisämunuaisiani. Eli veikkaan huonon tuloksen liittyneen näihin.
Olen 163cm ja painanut 55-63kg. Lisämunuaisten vajaatoiminta on eri asia kuin lisämunuaisten uupumus, joka on lievempi tila, ja jota lääketiede ei usko olevan olemassa. Mutta kummasti hengenhaukkomisoireet ja muut katoavat, kun ihmiset saavat kortisonia fysiologisen annoksen. Eli sen mitä elimistö itse tuottaisi.
Meillä poika on pitkä ja laiha, sillä PEF on ihan alakantissa, mutta lääkäri sanoi, ettei se ole ongelma, joillakin vaan on pienemmät keuhkot, tjms.
Oletko käynyt spirometri-tutkimuksessa? Mulla on ollut astma yli 20 vuotta, mutta pef-arvot aina tosi hyviä (> 500 l/min). Avaavalla lääkkeellä ei ole koskaan saatu kovin suurta eroa tuloksiin. Pelkän pef-seurannan perusteella en edes saisi diagnoosia. Joillakin astmaoireet saadaan näkyviin vasta spirometrin avulla, toisilla tarvitaan vielä typpioksidimittauskin.
Kilpirauhasen vajaatoiminta tai vielä paremmin lisämunuaisen uupumus? Lisämunuaisen uupumus on sama tila kuin urheilijan ylikunto. Liikunta ja hengenhaukkominen mitä niistä kerroit viittaisivat siihen. Palaudutko myös heikosti stressistä?
Ei kai nuo ole edes kovin huonot arvot...?
Mä olisin sitä refluksia ehdottanut, mutta jos se on kerran jo poissuljettu, niin jotain muuta sitten. Huono sisäilma?
Edellämainitsemani sairaudet usein kulkevat vielä käsi kädessä. Ikävä kyllä lisämunuaisten uupumusta pidetään vähän huuhaa diagnoosina, mutta itse kun epäilin minulla olevan sitä, niin ruusujuuriuute ja reishi ovat minulla auttaneet. Varsinainen lääkeapuhan olisi hydrokortisonitabletti.
Suosittelen googlettamaan lisämunuaisen uupumusta ja urheilijan ylikuntoa!
t. 2
Mulla sama juttu. Ei astmaa mutta keuhkokapasiteetti huono. Syytä ei ole löytynyt. Käytän astmalääkettä, vaikka se ei paljon auta.
Haukottelu voi johtua hapen puutteesta. Se voi näkyä korkeana hemoglobiiniarvona.
Ap vastaa:
itseasiassa sairastan kilpparin vajaatoimintaa, lääkitys (Thyroxin) ollut jo vuosia. Arvot ovat ok.
Mikä tuollaisen keuhkokapasiteetin huonouden syynä voi olla? Pienikokoisuus, perinnöllisyys, mikä?
Olen tämän kymmenen vuoden sisään muuttanut useampaan otteeseen, asunut niin uusissa kuin vanhemmissakin asunnoissa/taloissa joten en usko että voi johtua sisäilmasta. Työ/opiskelupaikatkin ovat vaihtuneet.
Homeisella työpaikallani monella huonoja PEF-arvoja. Monelle aloitettu astmalääkkeet. Eivät kuulemma johdu kuitenkaan homeesta.
Minulla on viitearvoja paremmat pef-arvot vaikka olen astmaatikko. Mutta omituisen matalat nuo pef-arvot kyllä ovat, varsinkin tuo jatkuva haukottelu kuulostaa huolestuttavalle. Onko sinun mahdollista päästä histamiinialtistukseen, rasituskokeeseen, hengitysilman typpioksidin määritykseen, mahdollisesti myös keuhkojen tähystykseen?
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
Vanha konsti vahvistaa keuhkoja on puhallella pillillä tai jollain ohuella muoviletkulla kuplia vesiastiaan.
Mulla on aina ollut erinomaiset hemoglobiinit, taitaa olla suunilleen 140. Eli kertoisko nyt sitten haukottelun lisäksi hapen puutteesta? Mutta mistä se hapen puuten johtuu??? Kiitos jo kaikille jotka olette viitsineet vastata:) Harmittaa kun haluaisin olla paremmassa kunnossa ja pirteämpi mutta se ei vain tunnu onnistuvan. Elämäntapani ovat kuitenkin suht terveelliset ja aina vaan väsyttää ja tuntuu huonolta. En oikein ymmärrä mistä ihmiset puhuvat kun sanovat että esim. kuntoilu alkaa nopeasti tuntua kehityksenä. Olen esim. pyöräillyt jo pidemmän aikaa töihin ja kotiin päivittäin arkisin. Silti edelleen tuntuu joka kerta kamalalta, mitään paranemista ei kunnossa ole tapahtunut.
-ap
Jatkuva haukottelu voi olla rintarangan huonosta liikkuvuudesta tai hyperventilaatiota, josta on tullut vuosien saatossa kroonista.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:48"]
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
[/quote]
Minkä ikäinen? Pituuskin vaikuttaa, mutta matalahko on, ellei tosi nuoresta ole kyse.
Tuo 140 on vielä ihan normaali. Mun tutulla oli jotain 170-180 ja sillä sitten todettiin keuhkoahtauma ja uniapnea.
Ilman muuta voi liittyä lisämunuaisten uupumukseen. Kuten sanoin, kilpirauhasen vajaatoiminta ja se ovat usein jostain syytä yhteydessä havaintojeni mukaan. En ole lääkäri, mutta monia potilastarinoita tunteva vajaatoimintapotilas itse, jolla siis ollut myös lisämunuaishäikkää. Mutta niin lievää, että olen itsehoitanut sitä, tällä hetkellä tuolla Reishillä. Mulla on Four sigma foodsin reishijuomajauhe.
2