Huonot PEF-tulokset vaikka ei astmaa? MITÄ IHMETTÄ??
Mistä voisi olla kyse? Minulla on jo toistuvasti mitattu PEF-arvoja, väliä näillä kerroilla on ollut joitakin vuosia. Olen näissä mittauksissa ollut iältäni 25-35 vuotias. Arvot ovat aina olleet huonot, puhallukseni ovat keskimäärin 360-380. Seuraavalla viikolla tehty mittaus avaavan lääkkeen kanssa ei ole ollut oikeastaan lainkaan parempi. Pituutta minulla on 160 cm ja painoa noin 55 kg.
Olen tosi kauan kärsinyt "kurkkulimasta", eli jatkuvasta nieleskelyn tarpeesta koska kurkussa on limaisuutta joka tuntuu nousevan keuhkoputkesta. Välillä jopa hengittäessä tuntuu ikäänkuin keuhkoputkessa olisi "limakupla", eli hengitys ei kulkisi kunnolla ja lima tukkisi keuhkoputkea. Mitään suurempia ysköksiä ei tule eikä minulla ole erityistä nuhaa, poskiontelovaivoja eikä flunssia. Refluksilääkkeistä ei ole ollut apua. En tupakoi, mutta en myöskään harrasta erityisesti liikuntaa. Liikuntaa kun olen harrastanut enemmän, olen kiinnittänyt huomiota siihen että kunnossa ei tapahdu mitään muutosta parempaan. Haukottelen myös tosi paljon (vaikka en kaiken logiikan mukaan edes voi olla väsynyt, eli vaikka kaksi tuntia heräämisen jälkeen nukuttuani kunnon yöunet). Mistä ihmeestä voisi olla kyse? Keuhkoahtauma vaikka en tupakoi? Astma joka ei vaan reagoi lääkkeeseen?
Kommentit (41)
Minulla on myös huonot arvot ja tulokset pef-mittauksista ja histamiinialtistuksesta. Astmaa ei voida todeta koska avaava lääke ei paranna tuloksia tarpeeksi. Käytän silti satunnaisesti avaavaa ennen urheilua. Uskon, että kohdalleni on sattunut huonot geenit ja ehkä jos olisin lapsuudessa harrastanut paljon urheilua keuhkojeni kapasiteetti voisi olla parempi, mutta en usko että enää aikuisiällä pystyn siihen vaikuttamaan.
Pyydä resepti avaavaan lääkkeeseen ja kokeile saatko siitä mitään irti.
Keuhkosyöpä? Tai keuhkoahtaumatauti?
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 23:00"]
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:58"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:48"]
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
[/quote]
Minkä ikäinen? Pituuskin vaikuttaa, mutta matalahko on, ellei tosi nuoresta ole kyse.
[/quote]
15 ja vajaa 180 senttiä.
[/quote]
On se ihan normaalin rajoissa. Muistaakseni joku 420 olisi alaraja.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 23:06"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 23:00"]
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:58"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:48"]
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
[/quote]
Minkä ikäinen? Pituuskin vaikuttaa, mutta matalahko on, ellei tosi nuoresta ole kyse.
[/quote]
15 ja vajaa 180 senttiä.
[/quote]
On se ihan normaalin rajoissa. Muistaakseni joku 420 olisi alaraja.
[/quote]
Kiitos
Minulla myös ollut ihan lapsesta asti huonot pef-tulokset, 340-360, eikä astmalääkkeillä saa suurta vaikutusta (pituus 166 ja paino tänä aikana 45-66).
Kilpirauhasen vajaatoiminta löytyy myös. Tuskin tuo nyt lisämunuaisen vajaatoimintaan liittyy?
Mä olen ymmälläni näistä pef-arvoista. Olen 151 pitkä ja 64v. Mun paras pef-puhallusarvo on 270. Mun lääkäriserkku sanoi sitä tosi alhaiseksi tulokseksi ja kehotti menemään keuhkolääkärille. Sairastan erittäin pahaa refluksitauti ja jo vuosien ajan minulla on useita kertoja noussut öisin väkevää mahanestettä henkitorveen, josta on.seurannut kova polte rinnassa, paha yskä, joka on kestänyt useita viikkoja. Lisäksi sairastan lievää uniapneaa.
Lääke, Buventol ei nosta puhsllusarvoja kuin 20:lla. Aamuisin arvot tosi huonot. n. 200-220- iltaisin 250-270.
Tutkimukset ovat alussa. Mieheni ei usko, et mulla oli astma. En hengästy kovin herkästi paitsi kovaa kävellessä.
Sairastan keuhkokuumeen tammikuun puolessa välissä. Voisiko olla kyse vain keuhkokuumeen jälkitilasta vai mistä. Olen epäileväinen, mutta haluan toki tutkituttaa itseni.
Itse puhallan tulokseksi n. 450. 23-vuotias mies ja pituutta 185cm. Ei kuulemma astmaa ole, joskus tosin hengenahdistus oireita, limaa kurkussa. Ei kuitenkaan jatkuvasti. Ihmetyttää kun noin alhainen tulos, lääkäriä ei kuitenkaan kiinnostanut.
kannattas harrastaa oikeaa liikuntaa ( ei niitä missä lasketaan askelia)
Vierailija kirjoitti:
kannattas harrastaa oikeaa liikuntaa ( ei niitä missä lasketaan askelia)
:D ei siihen liikunta auta. Tuttu joka on 5cm lyhyempi, ei harrasta ollenkaan liikuntaa puhaltaa lähes 800.
Itse tosiaan se 185cm, pelaan jalkapalloa ja joskus käyn pelailee sählyä, salilla, uimassa ja hiihtämässä toisinaan. Silti puhallan sen 450.
Minä astmaatikkona puhaltelen noin 270 normaalisti ja 130-170 huonoina kausina. Sairastan vaikeaa astmaa.
Kiinnostaisi muakin. Jo nuorena oli alhaiset (250 tms) että ei selity refkuksillakaan, jota kyllä nyjyään on. Koulussa häpesin pitkään sen jälkeen kun testattiin yhdellä tunnilla, tulokset kirjattiin taululle ja olin luokan huonoin.
Liikun päivittäin mutta kunto ei tunnu kohoavan vaikka mitä teen. Taukopäivät päinvastoin pidentävät lenkkien pituutta ja vaikuttavat heikentävästi eli ei nyt siitäkään ole kyse. Hävettänyt koko iän aina jos kävelen yhtään missään porukassa, kun hengästyn niin helposti.
Huono fyysinen kunto eli keuhkojen kapasiteetti on huono eikä käytössä kunnolla kun niitä ei i(kinä) ole pistetty säännöllisesti töihin.
Keuhkoahtaumatauti.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:58"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:48"]
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
Minkä ikäinen? Pituuskin vaikuttaa, mutta matalahko on, ellei tosi nuoresta ole kyse.
15 ja vajaa 180 senttiä.511 on normaali PEF-arvo 15-v 175-senttiselle.
Punasolut trombosyytit arvo? Kyllä copd voi olla vaikka ei polta
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nuo ole edes kovin huonot arvot...?
Jos ap on 35-v 160 cm pitkä nainen, on hänen PEF-viitearvonsa 436. Eli kyllä arvot selkeästi matalat ovat. Spirometria pitäisi tehdä, niin nähtäisiin, onko keuhkojen tilavuus tavanomaista pienempi.
Oletko ap käynyt keuholääkärillä, onko keuhkot kuvattu? Oletko käyttänyt refluksilääkkeitä ainakin kuukauden ajan säännöllisesti? Onko tehty 6 viikon seuranta hengitettävän kortisonilääkkeen kanssa ja uusittu sen jälkeen spirometria / pef-seuranta?
[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:58"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 22:48"]
Onko 450 matala arvo nuorelle pojalle?
[/quote]
Minkä ikäinen? Pituuskin vaikuttaa, mutta matalahko on, ellei tosi nuoresta ole kyse.
[/quote]
15 ja vajaa 180 senttiä.