Olen ollut aina sitä mieltä, että rintani kuuluvat enimmäkseen vauvoilleni.

Jo ennenkuin tulin äidiksi koin näin. Oma mies sai katsella rintojani, mutta  pukeuduin sen verran peittävästi (paidan kaula-aukko), että vieraat miehet eivät ainakaan kokeneet oikeudekseen alkaa tuijotella b-kupin rintojani (kätevän kokoiset). Joku mies kommentoi kyllä, että minulla on juuri sopivan kokoiset rinnat, että kiinnostaisi nähdä, ovat varmaan kauniit jne. Ovat joo, mutta ei niitä kaikille näytellä...

Vauvat saivat imeä kukin vuorollaan puolestatoista vuodesta kolmeen vuoteen (kuopus kauiten). Kuppi oli c-d ja kaula-aukkokin oli silloin vähän antavampi, koska se nyt vain puki runsaampia muotojani. Miehet jäivät unelmoimaan rinnoistani, mutta ajattelin, että olen nyt niin vahvasti äiti, imettäjä, että ei haittaa, vaikka miehet lepuuttaisivat vahingossa silmiään niissä. Koin silti olevani ihminen, en objekti. Imetin kodin ulkopuolellakin ja pyrin silloin suojaamaan rinnat katseilta. Eikä minua tuijotettu kun imetin, vaan kun liikuin muuten täysine rintoineni. Sama oli vauvamahojenkin kanssa, kyllä niitä tuijotettiin ja ei se minua haitannut. Äitiyspaitani olivat tyköistuvia.

Silikonirinnat ovat minulle todella hassu asia. Ei tulisi mieleenikään hankkia sellaisia tyrkkyjä! Imetystyrkyt ovat eriasia, aidot. Kukin nainen kantaa niitä aikansa jos haluaa.

Imetyksen jälkeen paluu b-kuppiin ja olen edelleen tyytyväinen. Imetin niin kauan, että vieläkin riittää yhdenkin parkaisun kuuleminen ruokakaupassa ja rintani olisivat valmiit aloittamaan alusta. Ihana vihlaisu. Ei tulisi mieleenikään pilata rintoihini tulevia aistimuksia silikoneilla. Mies ei saa koskea niihin samalla tavalla kuin vauva. Saa ihailla ja koskea kevyesti, mutta vain vauvoilla on oikeus imeä lujaa.