Kotona suukottelun puute

Kun tuo yksi ketju täällä käsitteli sitä että suukotellaanko teillä lapsia kotona niin minäpä kerron asiasta nyt oman kokemukseni.

Mun lapsuus oli sellasta että meillä ei koskaan pussattu mua, ei halattukaan, ei sanottu mitään äiti rakastaa sua tms juttuja.

Sit meillä oli kyllä moni muukin asia pielessä. Ei niistä kuitenkaan sen enempää.

Niin mä koen et tuo hellyydenpuute lapsena on johtanut siihen että pelkään fyysistä kosketusta aikuisena ja olen muutenkin vähän arka sellasille tunnepuolisille asioille. Se että koin myös että oman ikäiseni kohtelivat minua huonosti eli niinku kaverit ja ihastukset ja tollanen muu poppoo on kanssa varmasti vaikuttanut asiaan.

Itse näen asian niin ja miten mä haluan omien lasten kanssa toimia, niin haluan olla äiti joka antaa paljon hellyyttä ja rakkautta. Pusuttelee, halii, sanoo vaikka et " hei Aatu, mä rakastan sua. " et se lapsi tietää sen ja muistaa aina kertoo sitä sopivin väliajoin. Haluun luoda mun lapsille mahdollisimman tasapainosen kodin ja perhe-elämän jotta niistä kasvais vahvoja ja tasapainosia ja onnellisia aikuisia ja ettei niiden tarviis koskaan kokee tätä paskaa mitä mä oon kokenu. Tollasen perhe-elämän mä nään normaalina, en sitä mitä meillä oli ja mä kadehdin sitä kun nään junassa esim jonkun äidin pussailevan pieniä lapsiaan ja näkee muutenkin et sillä on asiat hyvin, se on terve, kaunis ja hyvinvoiva. Täysin vasta kohta mitä oma äitini oli!

Sen mä nään vähän niinku vääränä että lasta pussataan suoraan huulille. Mut esim niinku otsalle, päähän, poskelle. On mun mielestä aivan normaalia ja niin asian pitääkin olla!

Ikää mulla 18-vuotta ja mä tunnen näin.

Ne "hellyydenosotukset" mitä mä joskus kotona sain nii äitin itkeminen jonkun riehumisensa jälkeen et ' sä oot niin tärkee, mä välitän susta ' ja sit jotkut isän vähän tönköt jotain sinne päin et ' jos lapsestaan välittää.. ' jutut niin ei luoja miten puutteellista paskaa.