Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Näinpä sain taas suut tukkoon.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 21:12"]

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 21:08"]

Hehheh, just joo, parinvaihtobileitä ja lapset ei tienneet isäänsä ja tästä tunnetun runoilijan runo pohjimmiltaan kertoo :DDD Kuule, jos sä olet joku ääriporvari suljetulta  joka näkee vasemmiston demonisena, niin nyt vähän rajaa tolle ylianalysoinnillesi. Vaikka varmaan näit upean kohdan haukkua vasemmistoa, niin ei ihan osunut nyt sun runoanalyysi kohdalleen.

[/quote]

Ja sinä synnyit vuonna 1986? Mitä muistat 1970-luvusta itse, missä olit ja mitä teit? Tuo runo on nimenomaan symboli sille, että lapsi synnytetään yhteiskunnalle.

[/quote]

Se, että joku on tehnyt runosta oman tulkintansa omien aatteidensa mukaiseksi 40 vuotta sitten, ei tee runosta huonoa. Tämä sukupolvi tulkitsee sen täysin eri tavalla, ilman historian painolastia. Eivät he kuule piittaa 70-luvun poliittisesta tilanteesta.

Kyllä minä olen edelleen isäni ja äitini lapsi, vaikka olen 52 v

Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä on vaikeaa. Lastani ette saa.

Minä pyrin ajattelemaan tuota aika usein, en ihan noilla sanoin mutta niin, että en omista lastani vaan minun tehtävänäni on vain tarjota tälle pienelle ihmiselle mahdollisimman hyvä lapsuus. Minulla ei ole oikeutta riistää häneltä hyvän lapsuuden ja nuoruuden kokemusta millään tavalla. Hän on arvokas ihminen, jonka ei tarvitse teoilla ansaita arvokkuutta minun tai maailman silmissä. :)

Samaa veisasivat suomalaiset kommunistit 1970-luvulla. Lapset - varsinkin porvarien lapset - kuuluivat aatteelle ja Puolueelle.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 09:16"]

Samaa veisasivat suomalaiset kommunistit 1970-luvulla. Lapset - varsinkin porvarien lapset - kuuluivat aatteelle ja Puolueelle.

[/quote]

Siitä laulaakin tässä Kuristiina Halkola:

Halusin ihan vain tulla sanomaan, että Laura Honkasalon "Sinun lapsesi eivät ole sinun" on loistava kirja. Lukekaa.

En pidä siitä, miten tuo lause on muotoiltu. Ajattelen, että tietysti lapseni ovat minun lapsiani. Kenen muun lapsia he muka olisivat? Mutta se, että he ovat minun, tarkoittaa sitä, että minun tehtäväni on antaa heille niin hyvät lähtökohdat kuin osaan ja auttaa heitä tulemaan omaksi itsekseen. Jokaisen elämä kuuluu vain hänelle itselleen, mutta kun mietitään, kuka on kenenkin lapsi ja äiti tai isä, niin tietysti lapsilla on äidit ja isät ja lapset ovat omien äitiensä ja isiensä lapsia.

Sinun lapsesi
 
Kirjoittanut: Kahlil Gibran

Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
 

Tämä on hieno runo, teki minuun suuren vaikutuksen jo 17-vuotiaana, vaikka äidiksi tulin vasta n. 10 vuotta myöhemmin.

En minäkään teidän lapsianne halua.

Kaunis ja koskettava runo, kiitos kun kirjoitit sen kokonaisuudessaan numero 8.

Lapsia me olemme kaikki. Pitäisi vain löytää se kadonnut lapsi sisimmästään. Ja muistaa tuo omien lastensa kohdalla.

Minun kohdallani tuo pitää ihan kirjaimellisesti paikkansa. sijaisäiti

Kaikkien lasten ei tarvitse olla omia.

Kannattaa muistaa, että Gibran ei ollut psykologi. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten vahvasti kotitausta vaikuttaa ihmiseen. Lapseni ovat minun lapsiani ja - halusin tai en - he saavat minulta arvoni ja asenteeni. On heidän asiansa, mitä niillä tekevät, mutta monien selvitysten mukaan vanhempien koulutustaso, sosiaalinen asema jne. näkyvät lapsissa. Gibran saattoi kirjoittaa hienoja sanoja, mutta sanomallaan ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Jostain syystä ylin sosiaaliluokka osaa parhaiten jännittää jousensa ja antaa lapsilleen parhaat eväät elämään.

Hieno runo. Aamen.

Minä ajattelen niin että jokaisena päivänä kasvan ja lapsi kasvaa eroon minusta. Ensin lapsi kasvaa minusta, syntymässä lapsi eroaa minusta, mutta vasta syliin, kontaava jo metrin päähän, kävelevä vähän kauemmas, hoitoon menevä saa jo toisia ihmisiä lähelleen, saati kouluun menevä jne, jonain päivänä minulla ei lapsen elämässä ole muuta tarkoitusta kuin velvollisuus käydä katsomassa kerran viikossa vanhainkodissa. Kun kuolen lapsi voi iloita elämästäni ja siitä että hän ja hänen lapsensa ja jatkavat sitä, mutta kuolemani ei vaikuta heidän elämäänsä muuten kuin he ajattelevat että nyt olemme vanhinta polvea ja muistelevat hetken menneitä, jatkaen kohti uusia seikkailuja kunnes ovat itse vanhainkodissa velvollisuuskäyntien kohteena.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 20:34"]

Kannattaa muistaa, että Gibran ei ollut psykologi. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten vahvasti kotitausta vaikuttaa ihmiseen. Lapseni ovat minun lapsiani ja - halusin tai en - he saavat minulta arvoni ja asenteeni. On heidän asiansa, mitä niillä tekevät, mutta monien selvitysten mukaan vanhempien koulutustaso, sosiaalinen asema jne. näkyvät lapsissa. Gibran saattoi kirjoittaa hienoja sanoja, mutta sanomallaan ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Jostain syystä ylin sosiaaliluokka osaa parhaiten jännittää jousensa ja antaa lapsilleen parhaat eväät elämään.

[/quote]

Onneksi joillain on sydämen sivistystä kaltaistasi kylmää tosikkoa enemmän.

Kaunis runo. Suosikkejani.

13:Ja höpöhöpö. Jos sulla olisi minkäänlaista elämänkokemusta, tai kykyä nähdä laajempia kokonaisuuksia,  et kirjoittaisi tuollaista paskaa psykologian puutteesta, ylemmistä sosiaaliluokista tai elämän eväistä. SIITÄ ei ole kyse, ei Gibranin runossa, eikä koko käsitteessä "Sinun lapsesi eivät ole sinun", eikä käytännössä sukupolvien vaihtelevassa ketjussa.

Minä allekirjoitan tuon Gibranin runon täysin, ihan vaikka kahden täysin erilaisen oman sukuni perusteella (toinen ylintä sosiaaliluokkaa, toinen lähökohdiltaan muutama sukupolvi sitten hyvin köyhää) , sekä aiemmat  polvet että vaikkapa omat lapseni,  jotka ovat myös hyvin erilaisia aikuisia ihmisiä keskenään.

Ihan riippumatta lähtökohdista, jokaisesta ihmisestä tulee oma oma yksilönsä, eikä lopulta siihen voi vaikuttaa omat vanhemmat eikä kukaan muukaan lainkaan. Kyse ei ole lapsista, vaan aikuisista lapsista, jotka ovat luoneet ja  luovat itse itsenä ja ovat täysin omanlaisiaan, eikä heistä voi muokata ja muovata mitään vanhempana eikä toisena ihmisenä. Lopulta kaikki yhtäläisyydet omiin vanhempiin ovat yhtä sattumanvaraisia, kuin yhteisyys kehen tahansa ihmiseen miljoonista.

Kenestä tahansa lapsesta voi tulla millainen tahansa, eikä vanhemmilla ole edes kykyä ymmärtää ja lokeroida, millainen se ihminen lopulta on. Voi olla samanlainen huumorintaju (mutta niin on keillä tahansa yksilöillä), on voinut tarttua mukaan jokin kotona arvostettu asia (vaikka että eläimiä pitää kohdella hyvin) mutta muuten jälkipolvet luovat täysin oman maailmansa ja ajattelutapansa ym. ja se vanhempi on vain menneisyyttä.

Lapsista tulee aikuisena mitä tulee, meillä vanhemmilla, tai minun vanhemmillani, tai minun isovanhemmillani, ei ole siihen mitään sanomista eikä vaikutusvaltaa. Jokainen yksilö ja hänen elämänkulkunsa ja mietteensä täysin omanlaisiaan.

Nrolla 13 taitaa olla aika pienet lapset, tai jos olisivat aikuisia, sulla ei taida olla aavistustakaan, millaisia he oikeasti ovat? Kyse ei ole mistään opiskelupaikan/ammatin  tai puolison valinnasta, vaan ihan jostain muusta.

Ei tällä maapallolla voi sanoa että omistaisit omia lapsiasi, kun valtio hallitsee ja kontroloi elämää. Lapsiperheiden elämää. Ei ole omia lapsia. Haluaisin että lapseni olisivat lapsia. Niin kauankun mahdollista, kunnes itse haluaisivat itsenäistyä. Pitää lukea tuo kirja. Itse haluan ajatella omien lapsien parasta.