Äidit! Miten jaksatte olla kotona?

Todella hyvin jaksan olla lapseni kanssa kotona,se on parasta mitä tiedän.Oma vauvakin 5kk.

Mä taas nautin hirveästi kotonaolosta, vauva nyt 9kk. Kunhan pikkuinenkin alkaa ottamaan enemmän kontaktia niin on ihanaa kun voi leikkiä, seurata kun toinen opettelee liikkumaan ja leikkimään. Se on ihmeellistä ja upeaa.

Päivät menee loistavasti ulkoillen ja yhdessä aikaa viettäen. Ei ongelmia ajankulun suhteen. Oma pallero jo vuoden ikäinen ja vuosi mennyt todella nopeasti. Nyt kun pallero kova kävelemään ja touhuamaan aika kuluu entistä nopeammin.

Mä kyllästyin äitiyslomalla kotona oloon jo ennen kuin mukula oli syntynyt. Nyt tätä "ihanuutta" on jäljellä vielä 8 kk...

Mitäs menit viitonen lapsen tekemään?Luulit ilmeisesti että lapsen voit ottaa töihin mukaan?

Minä en jaksa. Tai jaksan kun on pakko, ja itsepä hain hoitovapaata. Minulla lapsi on vuoden ja 3 kuukautta. Päivittäin harmittaa ja suorastaan masentaa, että tässäkö elämä nyt on. Näen kyllä useamman kerran viikossa tuttuja, sekä lapsettomia että "vauvakavereita". Kaipaan silti ihan hirveästi töihin ja pelkkien aikuisten pariin. Itsestä tuntuu, että meni hyvin siihen saakka kun lapsi oli noin 9kk, eli juuri sen äitiysloman verran. Aloitin vauvan kanssa juoksuharrastuksen, mikä ainakin helpotti omia päiviäni alkuun tosi paljon. Nyt olen uudelleen raskaana (juu, molempien toiveesta, vaikka mietin kyllä välillä, että ei helkkari...) eikä urheilusta tietoakaan, eikä oikein mistään muustakaan kodinulkopuolisesta aktiviteetista.

Ja sitten oitis kun tätä halutaan kommentoida tyyliin "itsepä teit lapsesi", niin myönnän jo valmiiksi ,että niin tein, ja itse aion heidät hoitaakin. Ajattelin ennen esikoisen saamista, että viihtyisin kotona, mutta olin väärässä. Mutta tosiaan tilanne on nyt mikä on, yritän nauttia arjen pienistä asioista ja miettiä, että ei tätä ikuisuuksia jatku. 

Tämähän on minun KOTI!

Olen ollut kotona 5 vuotta ja saanut 3 lasta, aivan ihanaa! Arvostan tätä että voin olla pois töistä ja saan olla joka päivä lapsien kanssa.

Meillä on ihan tavalliset rutiinit, kerhoja ja käydään välillä jossain. Vaikka leffassa tai metsässä, tai järven jäällä, kirjastossa. Voidaan hakea kaupasta mehut ja makkaraa ja syödään salaatin kanssa eväät jossain leirintäpaikalla.

Suunnittelen kotia ja välillä entraan jotain huonekalua, harrastan, teen käsitöitä, luen.

Minusta on lähinnä omituista jos lapsen saatuaan iskee tuollainen vaihe. Vähän kuin pieni lapsi ei osaisi itse leikkiä. Se on sinun koti -ja sinulla on tylsää?

Minulla on viisi vuotias ja puolivuotias, erittäin huonosti kuluu välillä aika! Joka päivä pitäis jaksaa käydä jossain että mielenterveys pysyy kunnossa, ei jaksa olla sisällä kokopäivää! Nuorempi nukkuu monta tuntia päivisin, silloin koitan olla vanhemman kanssa, pelata jne, Ehkä tämä helpottaa kun tuo pienempi vähän kasvaa ja ulkoilla voi ihan ajan kanssa, nyt ei kauaa pienempi jaksa vielä ulkoilla ku alkaa heti väsyttää eikä jaksa sylissä roikottaa tuntia kauempaa. 

Ei mua kukaan pakota olemaan kotona. Ehkä se on se yksi jaksamisen syy, että mulla on vapaus valita mitä tehdä. Päivällä tosin lasten kanssa, mutta iltasin pääsen yksin.

Mä olen sopeutuva ja helposti yksinkin viihtyvä. Luen paljon ja teen käsitöitä. Lisäksi harrastan leipomista, joka ei nyt ole kovin ihanteellinen harraste. Mies tosi tykkää ku jälkkäriä on usein.

Nauti nyt olemisesta vaan, ei sitä kauan tule kestämään.

Opiskele tai tee töitä.

Mä pystyn hyvin ymmärtämään ap:tä. Olen muutenkin sellaista tyyppiä, että tykkään olla paljon menossa. Minulla tuo aika on vielä edessäpäin, mutta voin hyvin kuvitella että samanlaiset fiilikset tulee iskemään minullekin.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 13:05"]

Mitäs menit viitonen lapsen tekemään?Luulit ilmeisesti että lapsen voit ottaa töihin mukaan?

[/quote]

Eikun vitonen on sellainen joka ei osaa elää hetkessä. Kun pitää palata töihin/kouluun niin vitonen ja hänen kaltaiset alkaa panikoimaan kun arjesta vasta paska tuleekin: aamulla lapsi hoitoon, töihin/kouluun, lapsi hoidosta (moraalisia kysymyksiä: voitko käydä pikaisesti kaupassa ensin vai haetko huutavan, väsyneen ja nälkäisen lapsen mukaasi tai jos pääset kotiin aikaisemmin niin voitko käydä kuntosalilla), kauppaan, kotiin tekeen ruoka ja siivoat, nukkumaan kohta ja aamulla kaikki uudestaan. Ja se on mitä kaipaat?

Pitäisi oppia käymään lapsen kanssa jossain tai tekemään kotona mielekkäitä asioita, ottaa harrastus tai jotain. Mitä nyt keksitkään.

Kotona lapsen hoitaminen ei ole pakollista, alle 3- vuotiaan hoitamisesta MUUALLA kuin kunnan hoitopaikassa on tuettua. Ei siis mikään pakko oltava itse kotona. Mutta on se vaan outoa jos ihminen ei kotonaan nauti. Miten tilanne olisi eri kun käyt töissä/koulussa? Palaat sinne kurjaan kotiisi.. Voi sääli.

Hyvin jaksan. Teen vähän töitä kotihoidon ohella, osan kotona (epäsäännöllisempää), osan kodin ulkopuolella (kerran viikossa). Mulla on liikuntaharrastuksia, käyn lapsen kanssa erilaisissa paikoissa (perhekerho, kahvila, uimahalli) ja tapaan tuttuja. Lapsi on nyt 2.

Miksi ihmiset valittavat kotona olon tylsyyttä? Lähtekää lenkille, kirppareille, kavereille, kahvittelemaan, vauvamuskariin, perhekahvilaan, perhekerhoon tms. Ei ole yhtään tylsää enää.

Miksi ihmeessä jäät kotiin nysväämään, jos et siellä viihdy. Melkein joka paikassa on jos jonkinlaista perhekerhoa tai vauvamuskaria. Jos sinulla on tylsää niin mikset sitten tee mitään? En ihan ymmärrä, että miten vauvanhoidon takia ei ehdi tehdä mitään. Ei sitä toukkaa nyt ihan joka minuutti tarvi paapoa sylissä tms.

Toki toiset vauvat ovat vaativampia kuin toiset. Minunkin nuorin, nyt 1-vuotias valvottaa edelleen allergioiden takia ja nukahtaakin niin myöhään, ettei olla vielä kertaakaan päästy vauvakerhoihin, mitkä ovat aamuisin. Silti viihdyn kotona. Tapaan muita äitiyslomalla olevia ystäviä, käyn shoppailemassa, ulkoilemassa, puuhastelen kotona milloin mitäkin ja tietysti isommat (jo koululaisia) lapset vaativat oman aikansa ja touhunsa.

Esikoisen kanssa äitiysloma oli todella pitkäveteinen. Tein hirveästi kotihommia ja luin kasapäin romaaneja, jotta sain ajan kulumaan. Töihin menin kun lapsi 9 kk.  Kun kuopus syntyi oli esikoinen vähän yli 2 v. joten päivät kuluivat paremmin- oli enemmän touhua. Tosin silloin äitiysloman aikana muutimme kaksi kertaa ja rakensimme taloa, joten siksikin mielekästä aikaa. Menin töihin kun kuopus oli 1 v 3 kk. En ole koti-ihminen siinä mielessä että vihhtyisin päivät täällä. Tykkään olla töissä ja rääkätä itseäni älyllisesti. Sen vastapainoksi nautin kotona olemisesta ja lomista ihan täysillä.

Joo, jos mullakin olis semmonen helppo vauva, minkä olemassa oloa tuskin huomaa, niin yhtä juhlaahan tää kotona perseily oliskin. Helppohan siinä olis päivät pitkät neuloa ja ravata muskareissa.

14: Mutta eihän tuo ole kotona olemista ;)

Itse viihdyn kotona enkä oikeastaan osaa antaa neuvoja niille, jotka eivät viihdy. Heille on käsittääkseni turha sanoa, että tee sitä tai tätä, koska oletan, että aikuisina ihmisinä osaisivat itsekin keksiä samat asiat, mutta heitä ne eivät vaan kiinnosta.

Hieman ihmettelen, miten joku ei tiedä ennen vauvan saamista, viihtyykö kotona vai ei (kuten nr. 7 kirjoitti: "Ajattelin ennen esikoisen saamista, että viihtyisin kotona"). Tarkoitan sitä, että eivät he varmaan ole ennenkään kotona juuri aikaansa kuluttaneet. Ajattelevatko he, että se lapsi itsessään saa kodin niin paljon paremmaksi paikaksi? Varmaan aika harvan aikuisen luonne muuttuu ihan päinvastaiseksi, vaikka lastaan rakastaisikin.

Jaksan hyvin. Onko sinulla mies kotona aamusin/iltaisin että voisit vaikka käydä salilla tai kävelyllä? Itse pääsen joka aamu edes tunniksi salille ja se auttaa jo paljon ettei seinät kaadu päälle kun vaan kotona on. Pääsetkö viikonloppuisin joskus kavereita näkemään? Se antaa myös uutta pontta seuraavaan viikkoon!

Se on omassa kaveripiirissäni aika paljon asenteesta kiinni. Jos elää "sitten kun" - elämää, niin sitä vaan venyy ja vanuu ja odottaa, että jotain tapahtuisi, että se oikea oma elämä alkaisi. Sellaiset ihmiset kestävät kotona oloa aika huonosti, koska he eivät organisoi sitä arkeaan itsensä näköiseksi, eivät mieti mitä haluavat, toteuta sitä ja etsi jotain uutta elämäänsä. He vain odottavat. Ja odottavat. Ja ovat levottomia ja tuskastuneita.

Jos sen sijaan elää tässä ja nyt, suunnittelee päivänsä ja viikkonsa niin että niissä on aina jotain odotettavaa, huolehtii omista tarpeistaan (sosiaaliset suhteet, liikunta, oma aika) elämästä tulee itsensä näköistä, ja siinä alkaa viihtymään.