Uskottava se on: elämä on luopumista

Aina sanotaan että elämä on lyhyt ja että elämä on jatkuvaa luopumista. Siksi kannattaa nauttia ihan kaikesta mahdollisesta mitä elämä suinkin tarjoaa. Ja niin teenkin.

Mulla on nyt surkea olo, joten ajattelin että helpottaa jos kirjoitan tänne, kun sen ahdistuksen purkaa niin kai se siitä sitten kevenee...

Nyt jotenkin asiat ovat kasaantuneet ja siksi kaikki pyörii päässä. Mulla oli hyvä, rakas, maailman paras ystävä. Menetin hänet ja itkin häntä kauan. Sitten meni tulevaisuuden suunnitelmat kun aviomies jätti minut. Koko paletti ja elämä meni uusiksi. Niitä palasia keräilin sitten jonkun aikaa.

Löysin sydänystävän, hengenheimolaisen, hän kuoli pari vuotta sitten. Toinen läheinen ystävä kuoli myös. Siinä välissä kuoli koira.

Minulla on läheinen sisko, mutta hän muutti maapallon toiselle puolelle, ero on ollut kurjaa. Toki on skype mutta ei se silti kaikkea korvaa.

Veljeni vaimo ja hänen perhe ovat olleet minulle myös tärkeitä. Mutta nyt he erosivat, joten menetin siinäkin liudan sukulaisia. Kaksi läheisintä työkaveriani lähtivät toiseen työpaikkaan, ja sekin tuntuu tässä nyt jotenkin ankealta.

Itse en saanut hakemaani työpaikkaa, en haluamaani asuntoa, pieniä pettymyksiä mutta nekin harmittaa.

Yksi lapsistamme sairastui pitkäaikaissairauteen, elämä pyörii sairaalan ympärillä, anoppi sairastui syöpään.

Ja minulta poistettiin hammas, sekin vielä. :)

No niin, nyt helpotti kun sain sen kaiken vuodattaa. Eikä se niin kamalalta kuulosta noin kirjoitettuna, asiat vain kasaantuvat ja jotenkin olen tullut tosi herkäksi.

Mutta kasvua tämä on ja elämää. Olen iloinen että kaikki rakkaani ovat hengissä ja saamme elää. Ja kevät tulee ja kevätesikot kukkivat pöydällä. Elämä on kuitenkin hyvin.