"Menin naimisiin ilman rakkautta" aika kauheeta lukea

"Nyt olen kymmenen vuotta viettänyt huoletonta ja onnellista edustusrouvan elämää. Lyhyet hetket miehen kanssa sängyssä ovat hyvin pieni hinta tästä"

Mitä kauheeta tuossa on?

Rakkaus on  yliarvostettu syy avioliittoon. On erittäin järkevää funtsia, josko  hakisikin sellaista suhdetta, jossa saa muita etuja, kuten juurikin taloudellisia.

Romanttinen rakkausarvioliitto keksittiin n. 1700-1800-luvulla romanttisia romaaneja lukevan porvariston toimesta. Se on siis sosiaalinen konstruktio siinä missä joku muukin. Hyvä, että on sellaisiakin naisia, jotka osaavat ajatella aivoillaan ja tehdä muita kuin "sydämen"
 valintoja.

Voi vittu, kun tälläkin palstalla joutuu lukemaan niin kammottavia "rakkaus"tarinoita, että huhheijaa. Hakkaamista, hylkäämistä, pettämistä.... mutta kunmmmäää niin tykkäään silti siitä meidän isännästä, yhyy, en kyllä ikinä olis  pelkän rahan takia kenenkään kaaaaa :D

Eikö sitten kulissi liitoissa ole hakkaamista, hylkäämistä, pettämistä???? OIKEASSA rakkaus liitossa ei ole niitä

Minä en rakastanut miestäni,kun menimme naimisiin.Ihan järkiavioliitto.Toki pidin hänestä ja hän täytti kaikki mieheltä vaatimani kriteerit.

Olen tarpeeksi deittaillut nuijia elämäni aikana,rakastanutkin.En kuitenkaan halunnut sellaista tunteiden vuoristorataa loppuelämäkseni.

Nyt tykkäämiseni miestä kohtaan on syventynyt puhtaaksi rakkaudeksi.Kyllä,haluan häntä,tunnen ikävää,nauramme ja haluamme olla toistemme kanssa.

Mies on myös erittäin vastuullinen,järkevä,kiltti ja auttavainen.Hän toki osaa olla toisinaan myös ärsyttävä ja riitelemme kuten kaikki muutkin parit.Tiedostin hänen huonot piirteensä alusta alkaen ja vältyin katsomasta häntä rakastuneen vaaleanpunainaisten lasien lävitse.

Ehkä juuri siksi liittomme on toimiva.Se on kuin yrityskonserni,jonka tuottavuus ja kesto on mitattu muullakin kuin rakkauden nälällä.

Kaikki eivät valintaani ymmärrä eikä tarvitsekaan.On hyvä olla toisinaan eri mieltä muiden kanssa.Olen kuitenkin aidosti onnellinen juuri tämän miehen kanssa enkä tunne jääneeni mistään paitsi.

En rakastanut minäkään silloin. Olin nuori, rakastunut kaukorakkauteen ja pilannut osaamattomuuttani sen suhteen, vaikka tunteet oli  molemminpuoliset. Olin myös haluamattani ja ymmärtämättömyyttäni sotkeutunut moneen muuhunkin mieheen samanaikaisesti. He halusivat minut, kun taas minulla oli mielessäni vain se yksi kadotettu. Mieheni oli yksi näistä monista, enkä jaksanut enää useiden pakkien jälkeen torjua häntäkin vaan annoin mahdollisuuden. Eipä me hyvin tunnettu toisiamme, enkä mä oikeastaan halunnut naimisiin. Mies siihen painosti ja mä olin nuori ja turvaton. Seurustelu oli lähinnä seksiä, miehen puolelta valtavaa himoa mua kohtaan eikä me muuta yhdessä tehtykään. Nyt kun on jonkin aikaa oltu yhdessä, tunnen rakkautta, arvostusta ja syvää kiintymystä. En tunne vieläkään ihan sellaista paloa häntä kohtaan kuin hän minua mutta olen riippuvainen hänestä ja hänen antamastaan sylistä, tasapainosta ja hellyydestä ja yritän antaa hänelle hänen tarvitsemansa. Säälin joskus häntä, että meni naimisiin tällaisen tunnevammaisen kanssa, mutta hän ei varmaan näe sitä niin vaan pitää aina vain ihanana.

Olen ollut kihloissa rahan takia. Elämä oli helppoa. Rahaa tuli, pari asuntoa, yhdessä asuttiin, matkustettiin, kävin hoidattamassa itseäni, siivoojat hoitivat kodin. Oli luottokorttia käteistä mitä vaan. Hieno erittäin kallis auto alla ja toinenkin. Pari vuotta oltiin yhdessä. Eron jälkeenkin matkusteltiin ja rahaa tuli, kun sitä pyysi. Autonkin järjesti. Olisin vieläkin saanut etuja monenmoisia, luottokorttia käyttööni ja puhdasta rahaakin, maksukanavista alkaen mutta itse kieltäydyin. En kadu, voisin surutta tehdä uudestaankin, kahdenkauppa.