SInä introvertti! Kysymys.

Testaa: http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti

Introverttiudesta on paljon harhaluuloja: http://www.introvertit.net/index.php/harhaluuloja-introverteista

Terveisin rohkea ja puhelias introvertti :)

Kyllä minäkin puran huoliani läheisilleni. Myös työpaikalla avaan suuni, jos jokin asia vaivaa minua. Olennaisempaa on kai se, nauttiiko uusien ihmisten tapaamisesta, kaipaako ihmisten seuraa ja saako uutta puhtia sosiaalisista tilanteista. Olen hyvinkin avoin asioistani ja ongelmistani miehelleni ja muutamille muille läheisille. Silti olen mielestäni introvertti, koska väsyn helposti, jos pitää olla kovin sosiaalinen vieraiden ja puolituttujen ihmisten kanssa.

Varmasti on ihmisiä, jotka eivät ole selvästi kumpaakaan tyyppiä. Itselleni vain oli niin suuri oivalluksen hetki, kuin luin ensimmäisen kerran kuvauksia introverttiydestä. Minua olisi auttanut paljon lapsena ja nuorena, jos joku olisi kertonut, ettei minussa ole mitään suoranaista vikaa, vaan että osa ihmisistä yksinkertaisesti kaipaa paljon yksinoloa. Siksi minusta on tärkeää että asiasta puhutaan. En kuitenkaan usko että on mitenkään harvinaista, että ap:n tapaan ei selvästi koe olevansa jompi kumpi. Ei siis ole välttämättä mielekästä edes jakaa ihmisiä karkeasti näihin karsinoihin, mutta on hyvä, että tietoa on tarjolla.

Viestin 3 kirjoittaja

Mä kirjoitan päiväkirjaa

Mä keskustelen ensin asiat itseni kanssa. Joskus jos on hankala asia pohdittavana saatan kuvitella keskustelevani jonkun toisen kanssa. Yleensä se on sitten semmoinen ihminen oikeassa elämässä, jonka en uskoisi ymmärtävän mua helposti, joten saan itseni selittämään tilannetta mahdollisimman monipuolisesti ja monelta kantilta. Ja jos huomaan että en itse mahda asialle/huolelle tosiaan mitään, niin siinä vaiheessa alan puhumaan muille, tai siis sille joka asialle voi tehdä jotain. Esim jos puolisossa joku ärsyttää, käyn sisäisen keskustelun. Joskus huomaan että olen itse väsynyt ja kaipaan jotain ns. hemmottelua eikä sitten enää ärsytä. Joskus taas käy niin että on mainittava puolisolle, että nyt toi ärsyttää ja jos jatkuu niin alkaa tosissaan sapettamaan.

On hirmu vaikea kuvitella, että puhuisin huolista yms toiselle ihmiselle, ennen kuin olen keskustellut itseni kanssa. Ihan kuin pettäisin itseäni ja antautuisin leikkaukseen ilman puudutetta tai nukutusta. Varmasti jokainen introvertti tekee tavallaan, mutta mulla se menee näin.

Tykkään ja nautin syvällisistä keskusteluista, mutten puhu keskseneräisistä sisäisitä jutuistani. Ja ymmärrän että tää saattaa toisista vaikuttaa kamalan yksinäiseltä ja ankeelta, mutta mä nautin tästä. Ja joka keskustelulla tutustun itteeni paremmin.

Mä oon ekstrovertti, joka jäsentelee asiat omassa päässään ennen kuin sanoo mitään. Ap, olet käsittänyt nuo väärin, puheliaisuus ja jäsennellyt ajatukset eivät erota introverttia ja ekstroverttia vaan introvertti lataa akkuja rauhoittuessaan itsekseen ilman hälinää ja ekstrovertti tarvitsee seuraa ja muita ihmisiä et tuntisi rentoutuvansa. Ei ekstrovertin tarvitse olla keskipisteenä tai puhua koko aikaa, kunhan on muita seurana. Esimerkiksi itse olen juuri hiljainen ekstrovertti, joka haluaa viettää illat ystävien seurassa.

Taidan olla aika perusintrovertti, kun vastasin tuon testin kaikkiin kysymyksiin "kyllä". Omista asioistani en puhu kenellekään, koskaan. En puhunut lapsena ja nuorena enkä puhu aikuisena. Se oli mun äidille vaikea paikka, mutta hyvin me silti tultiin toimeen keskenämme.

Olet oikeilla jäljillä, ap. Hyvin voimakkaat ekstrovertit eivät kykene edes kunnolla ajattelemaan ilman muiden ihmisten kanssa keskustelua. Pitkään jatkunut yksinäisyys on heille todella uuvuttavaa ja ahdistavaakin.

Minä puhun terapeutilleni asiat. Joskus hänellekin on vaikea kertoa kaikista asioista, mutta minä en olekaan pelkkä introvertti, vaan minulla on myös estynyt persoonallisuushäiriö. Mutta pohdin tosi paljon ja olen aika analyyttinen. Osaan kyllä nähdä asioita monesta näkökulmasta, mutta pelkään tai jännitän isoja sosiaalisia tapahtumia. Silti haluan kuulua joukkoon ja minulla on usein yksinäisyydentunteita.

Olen introvertti. Todellakin mietin ongelmat ihan omassa päässäni valmiiksi. En tarvitse muiden ihmisten näkemyksiä, sillä olen huomannut ettei kukaan oikein osaa ajatella minun kannaltani. Ihmiset osaavat kertoa vain sen, mitä he itse tekisivät. Ja sillä tiedolla minä en oikeastaan tee mitään, sillä minun tulisi vain tietää mitä minä teen.

Tämä ikävä kyllä johtaa siihen, etten jaksa hirveän kauaa kuunnella muiden ihmisten ongelmain jauhantaa. Suurin osa ihmisten ongelmista johtuu kuitenkin ihan vaan siitä, että henkilö on itse olettanut jotain, ja kun toiset eivät toimikaan tämän oletuksen pohjalta, on kyseessä ONGELMA. Eivät ihmiset halua kuulla ratkaisuja, he haluavat kuulla että he ovat oikeamielisiä uhrirassukoita ja muut ovat ilkeitä ja pahoja.

Koen tällaisen itsesääliminäminä-jauhamisen rasittavana. Ja muut taas pitävät minua hemmoteltuna, kun minulta ei tunnu ongelmia löytyvän, vaikka kuinka yrittävät kaivaa.

pyörittelen asioita ensin omassa mielessä, ja sitten jauhan niistä jonkun hyvän kaverin kanssa. En ala avautumaan jokaiselle vastaantulijalle tai hyvän päivän tutulle. Jos kyseessä on ongelma jolle minun täytyy tehdä jotain, mietin ensin tarkkaan mitä teen ja että varmasti toimin oikein, keskustelen myös sellaisten tyyppien kanssa jotka osaavat antaa hyviä neuvoja, (en kaikkien mahdollisten kanssa ) sitten vasta kun toimintasuunnitelma on valmiina, alan selvittämään ongelmaa ( riippuu tietty myös siitä mikä se ongelma on ).

[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 11:16"]

Mä oon ekstrovertti, joka jäsentelee asiat omassa päässään ennen kuin sanoo mitään. Ap, olet käsittänyt nuo väärin, puheliaisuus ja jäsennellyt ajatukset eivät erota introverttia ja ekstroverttia vaan introvertti lataa akkuja rauhoittuessaan itsekseen ilman hälinää ja ekstrovertti tarvitsee seuraa ja muita ihmisiä et tuntisi rentoutuvansa. Ei ekstrovertin tarvitse olla keskipisteenä tai puhua koko aikaa, kunhan on muita seurana. Esimerkiksi itse olen juuri hiljainen ekstrovertti, joka haluaa viettää illat ystävien seurassa.

[/quote]

Minunkin käsitykseni mukaan introverttiyttä/ekstroverttiyttä määrittelee paremmin esimerkiksi se, haluaako mieluummin viettää rentouttavaa iltaa yksin sohvalla kirjaa lukien vai isolla porukalla illanistujaisissa. Ei niinkään se, haluaako puhua asioistaan muille. Introverttikin voi olla itsekeskeinen ja pinnallinen pönttö ja ekstrovertti syvällinen ajattelija.

t: introvertti itsekin

[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 11:23"]

Taidan olla aika perusintrovertti, kun vastasin tuon testin kaikkiin kysymyksiin "kyllä". Omista asioistani en puhu kenellekään, koskaan. En puhunut lapsena ja nuorena enkä puhu aikuisena. Se oli mun äidille vaikea paikka, mutta hyvin me silti tultiin toimeen keskenämme.

[/quote]

Minä olen ihan samanlainen. Parisuhteen myötä olen pikkuhiljaa oppinut ilmaisemaan tunteitani, mutta negatiiviset tunteet lyövät minut vieläkin ihan lukkoon. En vain pysty vastaamaan mitään, jos kumppani kysyy mikä on vialla. Tiedän kuinka turhauttavaa se hänelle on, mutta jotenkin en vain saa sanoja ulos. Jos yritän, niin siitä seuraa vain itkuun purskahtaminen ja inhoan muiden edessä itkemistä. Onneksi olemme useimmiten samalla aalto-pituudella ja konflikteja on harvoin.

Muille ihmisille en puhu edes positiivisista asioista, jos ne liittyvät syvimpiin tunteisiini. Jotenkin tiedostamatta haluan varjella niitä ulkopuolisten mielipiteiltä ja mahdollisesti ajattelemattomilta kommenteilta. Minä myöskin tunnen, ettei kukaan osaa ajatella asioita minun kannaltani, enkä halua selittää tai perustella omia tunteitani tai ratkaisujani. Se tuntuu turhalta ja jollain tapaa loukkaavalta.

Nuorena pidin päiväkirjaa. Kirjoitin kaiken pahan oloni siihen. Teininä minulla ei ollut yläasteella juuri semmoisia ystäviä, joiden kanssa olisin voinut jutella koskettavista asioista. Äidin kanssa puhuin varovasti jonkin verran, muttei hänellekään voinut kaikkea kertoa.

Minun on yhä helpompaa kirjoittaa kuin puhua.

Mielelläni keskustelisin asiat mieheni kanssa, mutta hän ei jaksa kuunnella. On nöyryyttävää yrittää puhua ihmiselle, joka mieluummin katsoo tv:stä jääkiekkoa kuin kuuntelee. Joten se siitä.

Päässäni on paljon tunteita ja ajatuksia, joista ei tule kerrottua kellekään. Toisinaan hämmästyn, miten avoimesti ja vaivattomasti muut ihmiset esim. työpaikalla kertovat juuri niistä asioista, joista en ole pystynyt puhumaan ja kertomaan kenellekään.

Erityisesti konfliktitilanteissa minun on vaikea kertoa ajatuksistani ja tunteistani. Puolustautuminen on vaikeaa, samoin oman käytökseni perustelu, jos sellaista kysytään. Sen sijaan minun on helppo antaa muille myönteistä palautetta.

Minulla on hiljainen ääni, mikä on voinut lisätä sisäänpäinkääntyneisyyttäni. Kun ei meinaa saada ääntään kuuluviin muiden joukossa, koska muilla on suurempi volyymi, niin puhuminen tuntuu fyysisestikin vaikealta.