Nyt minä tiedän, mitä haluan työelämältä ja tulevaisuudelta!

Minulla on tällä hetkellä oikein mukava työ, jossa on liukuvat työajat, kivat kollegat, kohtuullinen palkka ja vastuuta (esimies). Mutta minulla on myös alle kouluikäinen lapsi ja kauhea tarve saada hoitaa lapsia, ottaa heidät hoiviini, huolehtia.. hoivaviettini pursuaa yli. Omaani jumaloin ja toivon, että saamme hänelle sisaruksen, mutta hedelmöittyminen on vaikeaa.

Mieheni kanssa haaveilemme mm. sijaisvanhemmuudesta. Tällä hetkellä suurin pelkomme on, että olemme siihen liian herkkiä, ts. että emme pysty antamaan lasta takaisin jos sen "lainaksi" saamme.. joten se idea kaipaa vielä työstämistä..

Mutta päätin pitkään mietittyäni juuri, ja mies kannustaa, että kunhan asuntolaina on muutaman vuoden päästä maksettu, niin jätän työni ja rupean perhepäivähoitajaksi! Saisin olla lasten kanssa, ja tiedän, että se olisi niinsanotusti "mun juttu". Sijaisvanhemmuuskin tosiaan häilyy mielessäni. Tiedän, että sukulaiseni ainakin tulevat pöyristymään valinnastani, sillä työni on arvostettua, mutta minä arvostan perhepäivähoitajaa enemmän. Ystäväni kyllä ymmärtävät, ja toisaalta en keneltäkään hyväksyntää tarvitsekaan; vain oman perheeni mielipiteellä on merkitystä. Täällä pph:t alkavat olla vanhoja ja uusista on pulaa, joten uskon että töitä riittäisi.

Haluan kuitenkin asuntolainan alta pois, ja lapseni vähän isommaksi kasvatettua ja hänelle pesämunaa kerrytettyä lisää, jolloin minun ei tarvitsisi hätäillä enää niiden takia. Lainaa meillä on melko vähän, ja vaikka ryhtyisin aiemminkin pph.ksi, niin voisimme hoitaa sen helposti.

Haluan hoitaa lapsia, pitää heistä huolta, tehdä heille hyvää, terveellistä ruokaa ja antaa heille turvaa ja hellyyttä. Tämä tunne on niin vahva, että se tuottaa jo kipuakin. Oma lapsenikaan ei ihan rajattomasti halua olla sylissä ja halittavana ja hellittävänä kesken mielenkiintoisten leikkien:) Mieheni on hyvin lapsirakas myös, ja ei hänkään vierasta ajatusta, jos vaikka itsekin rupeaisi hoitamaan lapsia. Hänellä on siihen kykyjä ja pokkaa, kun ainahan niitä epäilijöitä tulisi, koska hän on sentään mies.

Halusin jakaa tämän näin anonyyminä, koska kenellekään ulkopuoliselle tuttavalle en aio suunnitelmaani kertoa. Jos se menee mönkään, sitten menee, mutta tiedän, että sitä haluan.