tiedän että eräs läheiseni luultavasti

Tiedät että luultavasti?

tiedän että ei mene kauaa, varmaa aikaa ei voi sanoa. Että kyllä.

Mikset nauttisi tästä viimeisestä ajasta? Olet mahdollisimman paljon läheisesi kanssa ja unohdat työnhaut. Jos ei ole enää järjissään, niin onhan se kiva silti pitää huolta toisesta, koska itselle tulee siitä hyvä mieli. Tietää, että on tehnyt kaikkensa.

Otan osaa.

Mun kokemus on, että kun läheisen kuolemaa etukäteen odotetaan yhdessä hänen kanssaan, suru ei sen tapahtuessa itseasiassa ole yhtä jyräävä kuin yhtäkkisen kuoleman kohdalla. Se ei vie työkykyä samalla tavalla. Tai se odottaminen ja kuolemaa kohti kulkeminen on jo vienyt työkykyä niin paljon, että kun kuolema koittaa, tuntuu itse asiassa siltä, että voimia vapautuu. Toki siinäkin on ensi alkuun hirveästi käytännön asioita järjestetävänä, mutta hautajaisten tienoilla alkaa jo oikeasti tuntua siltä, että on valmis jatkamaan omaa elämää eteenpäin. Toki suru jatkuu ja tulee aina takaisin, mutta se on kestettävissä ja sen kanssa voi (ja on pakko) elää.

Yhtäkkisen kuoleman kohdalla taas shokki on niin iso, että menee päiviä ja viikkoja ihan siihen, että saa hengitettyä.

Koettuani molemmat tavat menettää läheinen, ymmärrän, miksi ihmiset ennen vanhaan pelkäsivät äkkikuolemaa. Se pelko oli yhteisöllisen, rakkaidensa tulevaisuutta järjestävän ihmisen pelko. Me taas pelkäämme kituvamme jossain laitoksessa ja toivomme äkkikuolemaa, mutta se jättää jälkeensä muille hirveän kaaoksen.

En tarkoita sanoa, ettei sinun surusi tule olemaan suuri ja pitkä. Mutta se voi olla hyvin erilaista kuin mitä nyt kuvittelet. Muista antaa sille lupa olla juuri sellaista kuin on, äläkä kuvittele, että sinun "pitää" tuntea jollain tietyllä tavalla.

Onhan tuokin syy olla hakematta töitä.... Luultavasti, ehkä jopa saattaa kuolla jne. Jotkut tekee töitä ja pyörittää arkea vaikka olis kuinka läheinen oikeasti kuollut.

Ketjun empatiapalkinnon voittaja on... viestin #6 kirjoittaja. Aplodit!