Vertaistukea, eronneet!

Erosimme kolmisen vuotta sitten, eron syynä ei ollut pettäminen, alkoholismi tai väkivalta, vaan sellainen 'ei tunnu enää siltä kuin alussa' ja 'kasvoimme erillemme' ja oli riitoja paljon. Monet sanoisivat turha ero, vaikka ei se oikeesti ollut.

Nyt sitten olemme kipuilleet erokipumme ja välit ihan joustavat ja  hyvät, joskin tietenkin etäiset, lasten asioita hoidamme lähinnä. Mulla ollut sellainen satunnainen, mutta oikein kiva suhde, ei mitään vakavaa, avo/avioliittoon johtavaa.

Mutta nyt alan kuvitella tunteita exää kohtaan! Muistan vielä, miksi erosimme, millainen hän on, mutta silti. Kuvittelen itse muuttuneeni, kuvittelen hänen muuttuneen. Tulkitsen sen tekemisiä sen kautta, että hänelläkin olisi taas tunteita, että hän haluaisi mut ja perheemme takaisin.

Sanokaa, mistä tää johtuu??? Olen onnellinen nyt kun ollaan lasten kanssa keskenämme, ja liiton loppuaikoina en todellakaan, vaan masentunut ja onneton. Onko tämä vain turnausväsymystä, en millään jaksaisi olla yksin vastuussa kaikista töihin, kotiin, talouteen, autoon ja lapsiin liittyvistä asioista, kuvittelen, että toinen aikuinen helpottaisi elämääni.

Sanokaa, että tää on normaalia, ja kuuluuko tälläinen vaihe erosta lopullisesti toipumiseen? Ja miten tää loppuu?