Joulun lapsi -keräys
Kuka lähtee/on lähtenyt mukaan Joulun lapsi -keräykseen? Tärkeää ja konkreettista apua Romanian köyhille lapsille! Itse olen jo jonkin verran kyhäillyt paketteja, ja voi että,miten hyvän fiiliksen se on saanut mulle, kun tietää tekevänsä jotain toisten hyväksi. Näin anonyyminä rohkaisen teitä tekemään hyvää :)
Tässä vielä lisätietoa:
Ps.Ihan muuten vain "mainostan" tätä kampanjaa, en siis ole Patmoksen yhteyshenkilöitä tms.
Kommentit (18)
Juu, osallistuttiin nyt toista kertaa. Tulee hyvä mieli. Pakettiin laitan kaiken ohjeiden mukaan, mutta paras tunne tuli oman tytön suusta. Murkkuikäinen tyttöni meni hiljaiseksi paketin nähdessään, sanoi, ettei enää ikinä valita siitä, mitä saa joululahjaksi. Hän kertoi ajatelleensa sitä, että se paketti on varmaan ainoa paketti, jonka joku romanialainen tyttö saa ja suomalaisena itse hautautuu lahjavuoreen jouluisin.
Olen osallistunut pari kertaa ja aion osallistua tänäkin vuonna. Pieni teko itselleni, iso ilo lapselle! 4-5 pakettia olisi tarkoitus väsätä...
Minä en, enkä aio. Itselläni on pari "kummilasta". Ja näin ole joka kk menee maksu.
Juuri tänään pohdin, kun on näitä kaikenlaisia keräyksiä. Marketeissakin ollut näitä purkki kädessä rahaa keräävät, milloin myydään invalidiliiton pinssejä yms. Niihin sanon aina ei kiitos. Ei ole mitään intoa, eikä halua osallistua ihan jokaiseen. SIlti se, kun sanon kiitos ei niin usein katsotaan pahasti.
Kohtahan se taas alkaa se joulupata keräys(kin), Kiitos ei myös sille.
Huomasin tämän keräyksen vasta tällä viikolla ja kävin noilla nettisivuilla katsomassa videoita. Innostuin asiasta ja tein paketteja, pöydällä on vielä 4 "viemätöntä" pakettia. Tässä on vielä keräysaikaa tällä viikolla, joten jos olet nopea, ennätät kasata vielä oman pakettisi! Tehtiin paketteja omien lasten kanssa. Netissä selkeät ohjeet.
Miten teillä on rahaa tehdä vaikka 4-5 paketti?. Tein viime vuonna kaksi ja tuli oikeasti tosi kalliiksi; useamman kympin yksi paketti. Tänä vuonna laitan suomeen, pääsee halvemmalla, kun omat rahat on vähissä.
Ei me rikkaita olla. Ajattelin seuraavat kaksi viikkoa elää muutamalla kympillä itse + perhe. Yhden paketin hinnaksi halvimmillaan tuli n.35-37 euroa. Ostin tuotteet "poistokopista", esim. penaalit tarjoustaloista 1-2 eur/kpl. Noilla lapsilla, joita videoklipeissä näkyy, ei ole edes kenkiä/sukkia! Siis aivan järkyttävää ja koskettavaa euroopassa. Pakettien lähettäminen vaatii siis myös meiltä "omaa uhrautumista", en voi nyt ostaa esim. itselleni älypuhelinta (halvin malli) tai uutta puseroa tai käydä kampaajalla. Se on valinta.
Joo, ei ole mullakaan älypuhelinta, enkä ole aikeissa ostaa. Uskon, että Suomenkin köyhät lapsiperheet ovat avun tarpeessa, toki noin köyhää ei ole täällä missään, että sikäli apu on tarpeen Romaniassa.
Noilla nettisivuilla on tietoa keräyksestä ja yhdellä videolla esitetään mm. lapsi, joka avaa paketin. Keräyksellä on omia suomalaisia kummeja myös.
Tähän keräykseen voi vielä osallistua esim. lahjoittamalla virtuaalisen paketin tai rahaa tilille tms. www.joulunlapsi.fi
Tuleeko paketteja tasaisesti kaiken ikäisille, vai onko joku ryhmä mille tulee vähemmän ja kannattaa tehdä?
Mistä saa noita aurinkokennolaskimia ja helutettavia taskulamppuja?
En tiedä tuleeko paketteja tasaisesti. En ole kuin tavallinen äiti, siis en tunne tuota keräysorganisaatiota tai ihmisiä siellä. Ikäryhmät noissa netti-resurssi-lapuissa ovat 2-4 ja 5-9 ja 10-14. Itse tein paiketteja pojille, kun meillä on lapset poikia.
Aurinkokennolaskimen ostin Tarjoustalosta, taskulamppua en pakettiin laittanut (10-14v). Pienemmille pojille laitoin pikkuauton ja tarjouspehmolelun (kirjakaupasta jääkarhu 2,35 eur). Paketteja oli kiva tehdä. Tänään mies vie ne työpäivän päätteeksi.
hei vielä! Tuolla nettisivuilla on joitakin yhteystietopuhelinnumeroita, joista voi varmaan kysäistä tuota asiaa, tuleeko paketteja tasaisesti ja tarvitsevatko johonkin noista ryhmistä lisää paketteja.
Itse olen vähävarainen ja olen ostanut lahjoihin tavaraa pikku hiljaa pitkin vuotta. Laskeskelin juuri että jokaisen tekemäni seitsemän paketin hinnaksi tuli noin 17 euroa. Tein lahjoja ainoastaan isoille pojille koska viime vuonna kysyin kerääjältä, minkä ikäisille tehdään vähiten ja hän kertoi että niille isoimmille pojille. Oma äitini on tehnyt pienten lasten lahjoja ja onhan niitä pehmoleluja ja muuta söpöä kiva ja helppo ostella. Itsellä on aina välillä ollut vaikeuksia keksiä sopivia tavaroita, mutta kyllä niitä kivojakin on tullut vastaan tarpeeksi. Isompien vaatteita on myös harvemmin tarjouksessa.
Tuossa on hyvä idea! Kiitos. Alan kerätä ensi vuotta varten tavaroita. Joo, noita isojen vaatteita on harvemmin tarjouksissa. Kiitos Sinulle nro 16 ;) ja upea saavutus 7 pakettia.
Varmasti ovat lapsille tärkeitä nuo paketit. netissä videoitakin siitä, kun viime vuosina on paketteja jaettu.