Television muodonmuutosohjelmat
Televisiostahan tulee vaikka millaisia muodonmuutosohjelmia. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi monesti naiset (joita ohjelmissa pääsääntöisesti muutetaan) puetaan täysin vääränlaisiin vaatteisiin. Jos on vaikkapa lihava, siis kunnolla lihava, nainen niin häntä kehutaan, että laitetaan vyö tähän niin saadaan upea vyötärö esiin (keskikohta on kuitenkin yhtä leveää palloa ja uimarengasta) ja naisen lihavuus tulee entistä enemmän esiin, verrattuna hieman väljempään malliin. Tai tungetaan minihame päälle ja taas kehutaan upeita sääriä, jotka halutaan esiin ja niinpä naisen jalkaterät tursuavat avokkaista paksujen nilkkojen, tukkipohkeiden, pattipolvien ja polven sisäsyrjän rasvapallukoiden korostaessa naisen ei lainkaan upeita sääriä.
Joskus tuntuu, että ajatellaan vaatteilla tehtävän ihmisestä hoikka pukemalla ylipainoinen hoikan vaatteisiin, mutta liian pienet vaatteet lihottaa jopa normaalipainoistakin, joten pakko on ihmetellä, miksi pukea ihminen niin että huonot puolet korostuu?
Kommentit (5)
Minua hämmästyttää varsinkin brittinaisten hampaiden käsittämättömän huono kunto. Siis onko nämä osallistujat valittu varattomuuden perustella, onko hammashuolto briteissä niin kallista että tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä ei ole varaa vai eikö siellä vaan välitetä hampaista kun suht nuorillakin ihmisillä on vinksottavia reikäisiä hampaita suu täynnä, osa hampaista puuttuu ja joillakuilla ruskeat tyngät jäljellä?
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 14:33"]
Minua hämmästyttää varsinkin brittinaisten hampaiden käsittämättömän huono kunto. Siis onko nämä osallistujat valittu varattomuuden perustella, onko hammashuolto briteissä niin kallista että tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä ei ole varaa vai eikö siellä vaan välitetä hampaista kun suht nuorillakin ihmisillä on vinksottavia reikäisiä hampaita suu täynnä, osa hampaista puuttuu ja joillakuilla ruskeat tyngät jäljellä?
[/quote]
Ihan samaa ajattelin. Ilme nuoremmaksi -ohjelmassa esim. eräältä lääkäriltä oli poistettu jo alle 30-vuotiaana kaikki hampaat huonon hammashygienian vuoksi. Huonot hampaat eivät ole siten pelkkä luokkakysymys. Toisaalta hämmästytti ko. ohjelman hammaslääkärin into laittaa kaikille laminaatit, vaikka riittävä muutos olisi tullut hampaiden paikkaamisella ja valkaisulla. Yhdelle naiselle laitettiin täysin terveisiin, mutta hiukan vinoihin, hampaisiin 10 laminaattia, minkä seurauksena hän kärsi seuraavan vuoden ajan kroonisesta kivusta. Vielä viisi vuotta hammasoperaation jälkeen nainen oli kykenemätön juomaan teetä ilman pilliä.
Minusta nämä muodonmuutokseen tulleet naiset eivät kärsineet huonosta itsensä hoitamisesta vaan pikemminkin he olivat omalla aktiivisella toiminnallaan tuhonneet ulkonäköään: aurinko ja tupakka olivat suurimmat syyt.
Kaikissa maissa ei ole niin hyvä julkinen hammashoitojärjestelmä kuin Suomessa.
Jenkit puolestaan tuhoavat terveetkin hampaat laminaattimaniallaan. Pelkkä valkaisu riittäisi.
Mua taas ärsyttää se, että niissä poikkeuksetta viedään alkuperäinen persoonallisuus?