jätetyt, kauanko kesti toipua erosta?

Vuosia. Joku sanoi että puolet siitä ajasta kun olette olleet yhdessä. Akuutti suru ja ahdistus kesti ehkä vuoden. Oltiin yli 10 vuotta yhdessä. Sanoisin että 5 vuotta meni että olin TÄYSIN sinut asian kanssa. 2 vuotta niin oli jo onnellinen.

Noin 8 vuoden suhde ja toipuminen kesti ehkä tunnin tai kaksi.

M32

Mieheni ihaili aina minun aitoja pitkiä kynsiä. Eron jälkeen leikkasin ne ja se oli siinä eli vajaan minuutin kesti.

Itselläni vajaan vuoden

Ap, en osaa sanoa kauanko sinulla kestää päästä yli erosta, mutta tärkeintä sinun on muistaa, että sinä pääset siitä yli. Se päivä tulee, kun voit ajatella suhdetta vain muistona, eikä se herätä sinussa enää mitään. Se päivä tulee, kun ei enää satu - sinne asti on vain rämmittävä. Voimia, sinä vahva nainen. :)

Jaa. Neljän vuoden suhde, ero tammikuussa. Kuukausi sitten panin nettideittiprofiilin pystyyn, eilen poistin sen koska tuumin että mulla on jo lapsi ja ei paneminen ole mikään kansalaisvelvollisuus.

En usko että pääsen tästä yli siten että enää huvittais yrittääkään seukkailua. Helvetin vaivalloista, pilaa hyvän ystävyyden, aikaa säästyy vaikka siivoamiseen.

Vuoden verran kesti toipuminen. Olin kyllä ihan "toimintakunnossa" heti eron jälkeenkin, mutta uskoin esim että en pysty ikinä enää rakastamaan ketään muuta ja oli vielä vahvasti tunteita exää kohtaan. JOs mies olisi soittanut ja halunnut palata yhteen tai vaikka seksiä, olisin salamana palannut. Vuoden jälkeen olin tilassa jossa hyväksyin täysin että se juttu on ohi ja voin jatkaa elämääni. 

Päättynyt suhde oli 4 v kestänyt myrskyinen avioliitto jossa monia narsistin piirteitä oleva mies vuorotellen oli maailman hurmaavin romantikko ja vuoroin petti ja loukkasi.

Erosta noin puolivuotta, takana n. 7v yhteiseloa. Ensimmäiset 2kk meni täysin shokissa, en edes muista kaikkea tuolta ajalta mutta lähes kuolin suruun ja ahdistukseen. Nyt on jo valoisia päiviä ja usko tulevaisuuteen vahvistunut. Ahdistus alkoi parhaiten helpottaa kun sain pidettyy itseni "kiireisenä" eli kaikenlaista puuhaa päiviin. Aika tosin on ainoa keino päästä täysin yli... Ja ehkei ihan täysin yli pääse koskaan, rakastan exääni kaikesta huolimatta edelleen ja tulen luultavasti rakastamaan aina, surua on vain opeteltava käsittelemään eikä annettava sille valtaa.

Jätettyjen tuskaa jotenkin aliarvioidaan vaikka kyse on lähes yhtä suuresta menetyksestä kuin läheisen kuolema, kaikki apu tarvii etsiä itse.

Erosta nyt vuosi, yhteisiä vuosia 21. Aaltoliikettä edelleen. Terapiaa ja masennuslääkkeet. Ero räjäytti silmille vuosien työuupumuksen ja pettymyksen omaan elämään. Todella vaikeaa. Mies yrittää lähestyä, mutta seukkaa edelleen sen naisen kanssa, jonka kanssa petti ennen kuin jätti. Perseestä sanon minä. Kuinka palasiksi ihmisen voi saada. Työkuntoinen olen, eikä musta varmaan huomaa mitään, mutta illat itken omaa onnettomuuttani. En ehkä niinkään enää eroa ja pettämistä.

Ja varsinkin isien tuskaa väheksytään, lapsethan jää yleensä äidille. Ajatuskin siitä että joku toinen mies on näkemässä lapsesi kehityksen pistää oksettamaan.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:41"]Mies on lähtemässä, ei enää tunne samoin kuin ennen. Olen musertunut, rakastan vielä häntä ja niin paljon.

Pakko on päästä eteenpäin, unohtaa tunteet... Kauankohan tätä tuskaa kestää? Jätetyt, tsempatkaa mua!

[/quote] Päivä kerrallaan. Mene eteenpäin ja yritä hakea luonnosta voimaa ja halaa puita. Mies ei ollut tarkoitettu sinulle.

Olipa mielenkiintoista, että tämä lähes vuodentakainen aloitukseni tuli vielä täällä vastaan. Tasan vuosi sitten sain tietää, että miehellä on suhde. Siitä pari kuukautta ja mies lähti tämän toisen matkaan. Silloin koko tilanne tuli kuin pommi niskaan. Näin jälkeenpäin toki tajuan, ettei asiat olleet kunnossa, olivatkohan koskaan oikein olleetkaan.

Syksy oli vaikea, mutta melko pian tajusin, että mitä pikemmin hyväksyn asian, sen nopeammin pääsen jaloilleni. Töitä olen tehnyt ja puhunut ja puhunut. Mutta nyt voin todeta löytäneeni eron jälkeen aivan ihastuttavan ihmisen: oman itseni. Siellä se oli koko ajan, taka-alalla vaan. :)

Miehen kanssa puoli elämää, ei sitä näin lyhyessä ajassa kuitata, mutta oma asenne auttaa ja vaikka suru välillä käy kylässä, ei se kauaa viivy eikä se liity enää niinkään mieheen, vaan ydinperheeseen.

Mutta kaiken kaikkiaan olen jollain lailla onnellisempi kuin koskaan. Kiitollinen jopa siitä kaikesta paskastakin. Oli pakko kasvaa.

Ap

Kymppi täällä. Minä löysin noita samoja ajatuksia jo keväällä, mutta exän tultua takaisin kuvioihin (soittelee, käy kylässä), kaikki eron aikainen katkeruus pomppaa takaisin päälle. kunpa osaisin olla vastaamatta.

Kahden vuoden kuluttua alkoi katsomaan oikeasti eteenpäin. 10 v liitto.

Olen koko kevään pohtinut omaa tilannettani, erosta on jo 12v ja vielä olen yksin, vuosia-vuosia olen mielestäni elänyt onnellista elämää, mutta tosiaan olen miettinyt miksi minulla ei ole mitään tarvetta edes etsiä uutta kumppania.

Olen tullut tulokseen että en uskalla/halua päästää ketään enää niin syvälle sieluuni ja mihinkään vähempään en halua tyytyä, tiedän että enää en selviäisi uudesta jätetyksi tulemisesta. Rakastin ja varsinkin luotin ex-mieheeni enemmän kuin itseeni.