Ja minä luulin, että olimme läheisiä, ystäviä...
Yli 1v ajan työskentelin paikassa jossa minä ja tämä työkaveri olimme kuin paikan "kalliot", oikeastaan aina paikalla, kaikesta huolehtien, jopa niin että olimme äärimmilleen stressaantuneita ja ainoa asia joka antoi voimaa raahautua joka päivä töihin oli suurinpiirtein se lojaalius toista kohtaan, ja asiakkaita, ettei hän sitten olisi yksin ja/tai ties minkälaisten sijaisten armoilla. Jottei toinen voimat ihan ehtyisi.
Nyt sitten minulta loppui ties mistä syystä johtuen työt kys paikassa, ei auttanut lukuisten, kaikkien, asiakkaiden protestointi ja shokki ja vaateet että minun on voitava jatkaa tai he äänestävät jaloillaan ja niin on jo moni tehnytkin ja ottanut minuun yhteyttä aivan järkyttyneinä tilanteesta.
Jamitä tekee tämä työkaverini? ei mitään, hän ei ole ottanut millään muotoa yhteyttä, ei pienintäkään viestiä, ei puhelua, ei niin mitään. Aivan kuin tätä 1½v ajanjaksoa yhdessä työskennellen ja viim 1v hirveän stressin ja puristuksen alla kaksin siitä klaaraten ei olisi ikinä ollutkaan. En siis tiennyt muutama päivä sitten kun töistä lähdin etten takaisin enää mene, ei tiennyt hänkään. Ja kyllä, siellä on edelleen raataa, parin sellaisen ihmisen kanssa joista toinen on aiheuttanut hirveät riidat monissa eri firman paikoissa, jolla ei ole koulutusta, josta ei pidetä, josta tämä työkaverini sanonut moneen kertaan ettei halua/suostu hänen kanssaan työskentelemään.
Minun oloni on niin matalalla, niin roska, niin mitätön, niin petetty ja kusetettu etten läydä sille sanoja.
Harmi ettei hän lue tätä palstaa mutta jos lukisi niin ei muuta kuin, että "I cant believe you, i feel extreamly bad also because of your action, God bless you but i have to say that true religion dont behave like you do and maby you should read your bible again, good luck there, you really need that".
Kommentit (40)
Olen pahoillani, että sinulla on paha mieli, mutta sellaista elämä on, luottamuksen arvoiset ihmiset ovat harvassa, jaksamisia!
Onko tämä Dolls Dancersin ankea loppu?
Itse en ihan tuomitsisi toista noin jyrkästi. Muistan aina erään työkaverini reaktion yt:ssä poispotkittujen lähtöön. Hän vain istui monta päivää aivan ilmeettömänä ja myöhemmin on sanonut menneensä tilanteen aiheuttamasta järkytyksestä aivan lukkoon. Ei osannut, eikä myöskään pystynyt sillä hetkellä tekemään mitään muuta kuin työnsä.
Meillä oli tuolloin aivan sama tilanne, että ihmisistä revittiin aivan kaikki irti eikä lisätyöntekijöitä saatu. Ihmiset olivat aivan loppu jo ennen kuin yt:t alkoivat ja niissä kävi sitten niin, että tästä muutenkin pienestä joukosta laitettiin työnsä hyvin osaavia ihmisiä pihalle. Se oli aikoimoinen järkytys kaikille jäljelle jääneille ja siinä meni monella yöunet.
Kyllä voi työt loppua juurikin noin salamana. Palkanjuoksu ei varmaankaa, mutta työvelvoite kyllä.
Olen pahoillani Ap:n puolesta. Ainakin tiedät, ettet itse ole tehnyt mitään väärää... Ja työkaverisi tietää kyllä toimivansa väärin, siis moraalisesti väärin.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 17:22"]
Olen pahoillani, että sinulla on paha mieli, mutta sellaista elämä on, luottamuksen arvoiset ihmiset ovat harvassa, jaksamisia!
[/quote]
Kuulostaa kyllä Tuksun tyyliltä.
Noin se just on, että suomalaisia yhdistää vain ja ainoastaan työpaikka, muut ihmiset ovat nevö höödejä.
Ties vaikka olisi "kaveri" itse sinulle lähtöpasseja ollut hankkimassa...
Tuudittaudun varmaankin tuohon ajatukseeni nro4, tuntuu niin helvetin pahalta muutenkin ja sitten vielä tämä asia, en mitenkään pysty tajuamaan hänen käytöstään en siis mitenkään. Toisaalta tässä on ollut vkonloppukin välissä joten luulisi että sen aikana olisi edes 1 tekstiviestin voinut napauttaa, pahoitella tilannetta, kysäistä miten jakselen, olla harmissaan siitä että minä, se toinen kallio, ja työkaveri johon hän monet kerrat sanoi voivansa ainoana siellä luottaa, onkin poissa.
Tämän tilanteen kauheutta ja absurdiutta lisää vielä sekin ettei minulle edes suoraan ole ilmoitettu että se on loppu nyt vaan kierreltiin ja kaarreltiin puhelimessa ja jätettiin asia ikäänkuin auki ja minut odottelemaan jotakin halvatun puhelua. No, sitä ei tullut eikä ole tullut vieläkään. Milloinhan soittavat että pitäisi palauttaa työpaikan avain...aion vastata että aijaa, no nyt voin palauttaa sen jos selvin sanoin sanotte niinkuin asiat on, kohtelette kuin ihmistä ja hemmetin korkean työmoraalin omaavaa, erittäin hyvää työntekijää sen sijaan että potkitte kuin paskakasaa kadun reunassa.
ap
Siihen en tod usko, me olemme tämän vikan vuoden olleet sellaisessa prässissä mm sijaisten epäpätevyyden, työmoraalin/motivaation ja ylipäänsä sen kanssa että saako heitä paikalla että en usko. Sitä paitsi hänenkin paikkansa oli vaakalaudalla aivan kuten kymmenien muidenkin.
ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 17:30"]
Noin se just on, että suomalaisia yhdistää vain ja ainoastaan työpaikka, muut ihmiset ovat nevö höödejä.
[/quote]
Sori, tuli väärä lainaus tuohon 9 tekstiini eli viestini oli tarkoitettu hänelle joka miettii että työkaverini olisi ollut järkkäämässä pois potkimistani.
ap
Ja sitä minä vaan mietin, että miten ja millä mehuin minä alan taas kauppaamaan itseäni työmarkkinoille ja hakemaan uutta työpaikkaa??
Kun valehtelematta ainakin viimeiset ½v-10kk olleet sellaista aikaa töiden takia että olen useaan otteeseen miettinyt sairasloman hakemista, ihan vaikka sitten niillä nuppipapereilla ihan sama. Mutta enpä sitten ikinä niin tehnytkään mainitsemistani syistä eli työmoraali (juu omankin terv uhalla) ja se lojaalius toista, ainoata, työkaveria kohtaan.
Ja mitä se kannatti? se lojaalius, uskollisuus, raataminen, monien iltojen itkeminen uupumuksesta yms? ei niin helvetti vieköön mitään, tässä on kiitos, ei kohdeltu/della edes kuin ihmistä:´´(
ap
Iltojen itkeminen uupumuksesta, nuppipaperit, tarve sairaslomalle, raataminen...
Huomaathan: et ole ollut oikeassa paikassa töissä, vaan hoidossa työpaikallasi. Kuaan ei jaksa sitä enää, kaikkein vähiten se työparisi, joka on kantanut sinua.
Usko nyt, ne glamourin päivät ovat menneitä.
Kukkuu 12!!
Jos minä olisin ollut siellä hoidossa niin minä en olisi saanut kaikilta asiakkailta jatkuvasti positiivista palautetta enkä varsinkaan nyt yhteydenottoja järkyttyneitä sellaisia joissa kaikissa sama viesti "emme voi uskoa että tekivät noin, se oli tod suuri virhe, emme aio enää jatkaa kys firman asiakkaina, tsemppiä hirveästi, parempaa henkilö kys hommaan on vaikea kuvitella" jne. Ja pari asiakasta jopa tarjoutunut tekemään suositukset minulle seur työpaikkaa ajatellen.
En ihan tajua ajatuksenjuoksuasi, taidat olla aika ilkeä ihminen mutta olkoon.
ap
ps. mielestäni tein jo alussa selväksi miten äärimmilleen venyneitä me kumpikin olemme olleet jo pitkään, miten hänkin oli loppu ja kaivannut muutosta milj kertaan.
Ikävää, että sinua on ilmeisesti kohdeltu huonosti ap. Mutta työkaverisi käytöksestä: vaikka olisitte olleet työpaikalla läheisiäkin mutta ette koskaan viettäneet vapaa-aikaa yhdessä, on melko todennäköistä että etäännytte nyt kun ette ole enää samassa työpaikassa.
Hän jatkaa kiireisessä työpaikassa. Ehkä hän ei jaksa pitää keneenkään yhteyttä työajan jälkeen.
Niin, en minä mitään työn ulkopuolista ystävää niin kaipaakaan, oletin vain kaiken kokemamme jälk että edes peruskäytöstavat toista olisi hallussa. Esim 1 tekstiviestin lähettäminen la tai su päivänä ei varmaankaan hirveästi rasita tai vie aikaa, vkonloppuisin emme siis työskentele.
No mutta se siitä, en vain tajua ja olen tämän vuoksi häneenkin karvaasti pettynyt kyseenalaistaen lähes kaiken juuri nyt.
ap
niin tai siten tuo työkaveri ei tiedä mitenm pitäisi suhtautua kun itse sai pitää paikkansa ja sinä et. eikä tiedä miten sinä suhtaudut häneen. ei siis pahalla käyttäydy noin
Minulle kävi samoin! Opin, että elämänilo ja sosiaalinen elämä ei saa perustua mihinkään työhön liittyvään. Löysin myöhemmin työpaikan, jossa työpanostani arvostettiin. Nyt minulla on terveyden kanssa ongelmia ja huomaan, että on hyvä, etten ole enää aikoihin rakentanut ihmisarvoani työasioiden varaan. Tuo työnantaja ei ansainnut sinua! Taistele!
Oletteko joskus aiemmin viestitelleet työn ulkopuolella, vai miksi odotat työkaverilta viestiä tässä tilanteessa?
Mistä työpaikasta voi työt loppua noin yht'äkkiä? Jätät nyt jotain kertomatta.