Kkm, sikiö ja istukka tuli, onko joku silti joutunut kaavintaan :( ?
Tänään oli lääkkeellinen keskeytys keskeytyneeseen keskenmenoon, sikiö kuollut 10+3 ja huomattiin vasta 12+6. Kotona sain tehdä kun lupasin tulla heti sairaalaan (joka naapurissa) jos alkaa vuoto yltyä liikaa. Tosi nopeasti cytotecit vaikutti ja kun vuoto alkoi, oli parissa tunnissa hulahtanut sekä sikiö että istukka ulos. Kovalla rytinällä kävi, en edes vessaan ehtinyt juosta ja kivut loppui suurimmalti osin siihen. Verta ja varmaan lapsivettä(?) tuli hyvän aikaa katkeamattomana norona, vähän kuin olisi hana päällä :( Muutama joku hyytymäköntti oli joukossa.
Luin netistä muiden kokemuksia ja suurin osa puhuu jostain hervottomista hyytymistä ja riekaleista. Nyt mietinkin, että eikö se ollutkaan tässä? Kirkasta verta tulee, mutta ihan normi menkkameiningillä. Sikiö näytti kokonaiselta ja istukka oli sellainen nyrkin kokoinen, en iljennyt sen tarkemmin katsoa oliko ehjä vai ei kun heikotti niin kovin. Olin vaan huojentunut kun ajattelin, että nyt tyhjennys onnistui. mutta voiko tässä vielä joutua kaavintaan? Mitään kalvonriekaleita ei ole tullut, olisiko pitänyt? Voi itku mikä stressi. Näin päättyi meidän ensimmäinen onnistunut raskaus siten, yritetty oli jo 4,5vuotta ja tässä lopputulos ;..(
Kommentit (8)
Soita terveyskeskukseen ja pyydä aikaa ultraan, jossa tarkistetaan ettei kohtuun jäänyt mitään? Itse olen käynyt sellaisessa yhden varhaisilla viikoilla tapahtuneen keskenmenon takia.
Mulla tehtiin cytotek tyhjennys kkm:n jälkeen ja kaikki oli jälkitarkastuksessa ihan ok. Mutta aloin vuotamaan verta todella rajusti n. 2 kk jälkitarkastuksen jälkeen ja jouduin kaavintaan, koska kaikki ei ollutkaan tullut pois. Noin 1 kk tämän kaavinnan jälkeen aloin vuotamaan verta niin paljon, että menetin tajuni ja olin vaipumassa sokkiin. Ja taas jouduin kaavintaan ja niin saatiin viimeinenkin riekale pois. Tämän jälkeen minulla on ollut 3 keskenmenoa, joista yksi meni ihan itsellään ja kahdessa muussa otin cytotecit ja viiimeisimmässä jouduin jälleen kaavintaan. Eli suosittelen käymään tarkistuttamassa ultrassa. Kipuja minulla ei ole ollut yhdessäkään km:ssä.
Kiitos vastanneille, helpottaa kuulla ettei ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa. Mielellään kuulen muidenkin kokemuksia jos joku samassa jamassa linjoilla on.
ultraan minäkin haluisin ja todella kokisin sen tarpeelliseksi, mutta täällä meillä päin ei kuulemma mitään jälkitarkastuksia, verikokeita saatika ultria tehdä :(. Ihmettelen, että miksi ei voida hyvissä ajoin tarkistaa tilannetta vaan pitää odottaa, että on sitten jo joku kohtutulehdus ja vuotanut 2kk jonkun yhden jumissa olevan riekaleen takia. Harmittaa jos pitää mennä yksityiselle tämän takia. pakko kai on mennä, että saa mielenrauhan.
Ihme homma ettei ole jälkitarkastusta :-O
Sinuna vaatisin sitä tai sitten ihan pokkana vaan viikon päästä soittaisin sairaalaan ja valittaisin valtavista alavatsa- ja selkäkivuista ja hyytymistä. Pakkohan niiden on silloin sut tsekata kun sanot ettet pysty kotoota mihinkään niiden kipujen takia lähtemään. Oon sitä mieltä, että jos tämmöiseen asiaan ei hoitoa Suomessa saa, niin tarkoitus pyhittää keinot. Et ole keskenmenoa itse aiheuttanut, sinä olet surun keskellä sentään asiallisen hoidon ansainnut. Mutta kumma juttu jos tässä maassa pitää valehdella päästäkseen hoitoon.
Jouduin kaavintaan, vaikka luulin istukan olevan ehjä. Eilen tehtiin kaavinta, vuoto loppui käytännössä siihen. Istukka tuli rv10 keskenmenossa ulos ja näytti isolta, mutta joku pala siitä oli kuitenkin jäänyt jumiin. Suosittelen ultraa, vaikka yksityiselle joutuisitkin maksamaan. Sill saatat säästyä viikkojen jopa kuukausien piinalta ja nopeammin pääsee uutta raskaustta yrittämään, jos siihen siis on valmis.
Otan osaa ap, kuulostaa kurjalta! Toivottavasti teille on kohta tiedossa iloisempia positiivisia uutisia!
Kovin kiitollinen olisin jos jollain olisi jakaa kokemuksia tästä :(