Avuoehto. puolesta ja vastaan.

No minun juristi sanoi minulle, että tässä asiassa ei ole mitään muuta kuin yksi vaihtoehto. Avioehto. Aina.

Me teimme avioehdon vasta kun olimme olleet naimisissa 11 vuotta. Ei vaikuttanut parisuhteeseen ainakaan negatiivisesti, tunnemme jo toisemme niin hyvin ja avioehto oli yhteinen päätös ja yhteisen perheemme turva.

Mielestäni avioehdossa ei oikeastaan huonoja puolia olekaan, kun se on laadittu harkiten.

Minun ensimmäinen mieheni kuvitteli olevansa joku älyttömän romanttinen ja suuresti naista kunnioittava kun oli suostunut kanssani avioliittoon ilman avioehtoa. Ja hänen mielikseen piti sitten siivota joka päivä ja laittaa hänen lempiruokaansa koska olin niin hienossa asemassa oleva nainen että olin oikein päässyt naimisiin ilman avioehtoa.

Ei jäänyt ikävä sitä miestä. Eikä avioliittoa muutenkaan.

Miksi naida ihminen, kehen et luota?

Siis mitä ihmeen haittaa parisuhteelle? Mitä avioehdolla on luottamuksen kanssa tekemistä? Kukaan, ei kukaan voi tietää, miten elämä muuttuu ja mitä tulee tapahtumaan. Ajatelkaapas vaikka nuorta miestä, joka nai nuoren naisen ilman avioehtoa. Nainen lähtee kävelemään löydettyään vuoden kuluttua uuden poikaystävän, ja aviomies joutuu myymään kotitilansa metsät saadakseen maksettua lapsettoman exänsä ulos. Tämä on vain yksi tositarina ystäväpiiristä.

Avioehtoa vastaan ovat ainoastaan ahneet, köyhät ihmiset, joilla on itseään varakkaampi puoliso.  Minä olen nainen, joka asetti naimisiinmenon ehdoksi avioehdon. Ja mieheni on varakkaampi kuin minä.

Kehenkään ei voi luottaa niin paljon, että vaarantaisi omalla työllään hankkimansa omaisuuden tai perinnön. Kuten tälläkin palstalla olemme niin monet kerrat huomanneet, petetyksi voi tulla aivan puskista. Kumppani lähtee ja vie puolet minun omaisuudestani mukanaan ja ostaa niillä rahoilla itselleen ja uudelle tyttöystävälleen omakotitalon. Been there, seen that.

Minusta avioehdon haluaminen kertoo fiksusta, kypsästä ihmisestä, jolla on jalat maassa. Ne, jotka sitä vastustavat vedoten muka luottamuksen puuttumiseen, ovat lapsellisia juntteja, jotka eivät edes ansaitse avioliittoa.

kai se on tärkeintä, että ratkaisu miellyttää molempia osapuolia. Meillä on sovittu, että jos naimisiin mennään, niin siinä vaiheessa ei lähdetä varmistelemaan vaan luotetaan yhteiseen juttuun. Jos ero joku päivä tulee, niin yhteiset lapset jne. lienee suurempia murheita, kun omaisuuden puolittaminen. Lisäksi jos toisella on alla suuri omaisuus esim. suvun tila, voi sen rajata testamentissä niin ettei puoliso siitä hyödy.

t. kolme kertaa enemmän tienaava mies

Avioehdosta on haittaa ainoastaan sellaiselle joka menee naimisiin euronkuvat silmissä.

Aiahan riippuu täoyisin siitä, että millaisen avioehdon tekee ja elääkö sitten sellaisessa avioliitossa,  missä tuollainen avioehto (tai avioehdottomuus) toimii vai ei. 

Noin pääsääntöisessti avioehto ei toimi, jos se on kirjoitettu niin, että kaikki omaisuus pysyy sillä, joka sen maksaa ja sitten jompikumpi puoliso on vuotta pitempään kotona hoitamassa lapsia tai isovanhempia tai jos toinen puoliso työskentelee toisen firmassa tai maatalossa. Näissä yleesä yritetään suunnitella jotain kompensaatioita ja palkanmaksuja, jottei se toisten hyväksi töitä tekevä jäisi rahattomaksi toisten kustannuksella, mutta käytännössä ne usein jäävät maksamatta. Tämän siis näkee esim oikeuspäätöstilastoista. Avioehtoon voi toki kirjata alunpitäen jonkun pykälän, jonka mukaan kotona olleelle tai toisen firman hyväksi työskenneelle polisolle maksetaan automaattisesti erossa sen ja sen verran enemmän per vuosi, tai hän saa sen ja sen verran osakkeita tms., olloin avioehto voi toimiakin. Tämä vaan jää usein kirjaamatta, kun nämä tilanteet tulevat vastaan avioliiton aikana ja se ehto on tehty ja unohdettu joskus vuonna yksi tai kaksi.

Avioehto sopii silloin kun sitä tehdessä oikeasti on mietitty, mitä omaisuutta ja tuloja puolisoilla on ja miten ne tulevat avioliiton aikana kehittymään ja ehtoa päivitetään jatkuvasti todellisen tilanteen mukaan. Kumpikaan puoliso ei tarvitse toisen tukea omalle uralleen ja sukupuoliroolit perheessä ovat täysin tasan jaetut.

Meillä ei ole avioehtoa. Meillä ei myöskään ole keskinäistä testamenttia. Tämä ei johdu siitä, että minä olisin köyhä ja ahne, eikä siitä, että asiaa ei olisi mietittty ja haluttu järjestää sopivimmalla tavalla. Minulla on miestäni paljon enemmän tuloja. Molemmat meistä tulevat joskus saamaan jotain perintöjä, mies minua enemmän. Nämäkin on kuitenkin katsottu hyväksi jakaa yhdssä. Me olemme menneet yhteen nuorina, kouluttamattomna ja rahattomina ja sitten tukeneet toisiamme läpi kouluttautumisen, pikkulapsiajan ja niin edelleen ja voimme siis olla sitä mieltä, että minun tohtorintutkintoni on myös miehen ansiota, kuten hänen mahdollisuutensa löytää oma, itseään miellyttävä työ on osin minun ansotani. Samoin me nyt yhdessä sijoitamme omaisuutta, rakennamme taloja jne ja teemme sen tosiaan sen verran yhdessä, että puoliksi ne n syytä jakaa, jos tätä joskus meidän välillämme jakaa aletaan. Testamentti puutttuu, koska lapsemme ovat jo sen ikäisiä, että perintö kuuluu oikeutetusti heille, heidän elämänsä tueksi jos käy niin että joutuvat luopumaan toisesta vanhemmasta sen tukena. Omaisuutta on niin paljon, ettei se leskikään puille paljaille jää.

Parempi olisi jos lakia muutettaisiin niin että oletuksena ennen avioliittoa hankittu omaisuus ja perinnöt olis pois jaosta, ja vain avioliiton aikana hankittu omaisuus jaettaisiin. Silloin suurin osa jaoista menisi suunnilleen oikein ja ne joilla on erityistarpeita vois tehdä tarkemman avioehdon.

Meillä on avioehto, ja itseasiassa useimmilla hyvin toimeentulevilla, joita tunnemme, on sellainen. Avioeroja tulee nykypäivänä ihan riittämiin, joten muita yllätyksiä ei tarvitse.

Meidän avioehto ainakin pitää huolen siitä, että talo jossa asumme, on edelleenkin minun avioeron jälkeenkin, jos sellainen tulee. Eipähän mene lapsilta koti, jos pitäisi käydä omaisuutta jakamaan. Ja toisaalta, mies tulee omistamaan joskus sisarensa kanssa maatilan, kunhan anopista aika jättää. Onpahan sekin sitten turvattu heille, ettei tarvitse vieraille alkaa jakaa. Ja kuitenkin loppujen lopuksi meidän lapsemmehan ovat ne, joille kaikki aikanaan päätyy. Ja jos vaikka lävähtää lottovoitto ja tuleekin avioero, ei tarvitse sitäkään alkaa jakaa ;)

Tuli mieleen tuttavapiiristä tapaus, jossa ero tuli siinä vaiheessa, kun mies jäi eläkkeelle vaimoaan hiukan aiemmin, ja löysikin uuden naisen. Eikun avioeroa kehiin. Paha vaan, kun yhteinen koti oli vaimon perintötila suurine metsäaloineen, ja tila oli ollut vaimon suvussa jo sukupolvia. Niinpä meni sitten metsää ja omaisuutta myyntiin, mies sai kivan pesämunan loppuelämälleen uuden naisen kanssa, vaimo menetti sukunsa maita rutkasti ja lapset saavat vain osan perinnöstä, kun se meni hassattavaksi... Olisikohan avioehto kannattanut?

Vaikka avioliitto olisi kestänyt 40-vuotta melko onnellisena, siltikään ei elämästä ole takeita.

Puolesta, enkä ihan ymmärrä edes, miksi joku olisi vastaan. Tuo yhdentoista ehdotus lakimuutoksesta olisinihan hyvä.

Kymppi, onhan mahdollista, että toisen puolen vanhemmat sulkevat puolison testamentilla perinnön ulkopuolelle.

Meillä oli avioehto, jossa rajattiin mm. perinnöt sun muut. No, ero tuli 10 vuoden liiton jlk kun mies löysi toisen. Siinä vaiheessa tuolla pienellä paperilapulla olikin sitten valtavasti merkitystä, kun omaisuuden jaon ulkopuolelle jäi mm. avioliiton aikana perimäni vanhempieni vanha kesämökki.

Oikeasti, siinä vaiheessa olisin varmaan ampunut itseni, jos ex-mieheni olisi saanut puolet vanhempieni minulle jättämästä perinnöstä ja aloittanut niillä rahoilla uuden elämän uuden puolisonsa kanssa.

Avioehdossa ei ole kysymys mistään luottamuksesta vaan elämän realiteeteistä. Kukaan ei pysy 100 % samana läpi elämän. Joskus kasvetaan enemmän yhteen, joskus taas erilleen.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 08:57"]

Kymppi, onhan mahdollista, että toisen puolen vanhemmat sulkevat puolison testamentilla perinnön ulkopuolelle.

[/quote]

tottakai se on mahdollista, mutta silloin se on heidän asiansa, ei meidän. Tiedän myös, että meidän tapauksessamme niin ei ole tehty. Mieheni tulee saamaan avio-oikeuden minun aikanaan perimään metsäpalstaani ja minä mieheni aikanaan perimiin asuntoihin. Ja hyvä niin, sillä mies on osallistunut työllään metsäpalstan hoitamiseen joka vuosi kohta 20 vuoden ajan ja minä käynyt hoitamassa noiden asuntojen asioita appivanhempieni puolesta yhtä kauan.

Eli ajatus tosiaan on, että kaikki ansaitaan yhdessä ja jos ero tulee, kumpikin puoliso on oikeutettu puoleen omaisuudsta pesämunakseen Sitä tulevaisuutta varten, joka toivottavasti on molempien kohdalla mahdollisimman onnellinen. Vaikka sitten jonkun muun kanssa.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 08:00"]

kai se on tärkeintä, että ratkaisu miellyttää molempia osapuolia. Meillä on sovittu, että jos naimisiin mennään, niin siinä vaiheessa ei lähdetä varmistelemaan vaan luotetaan yhteiseen juttuun. Jos ero joku päivä tulee, niin yhteiset lapset jne. lienee suurempia murheita, kun omaisuuden puolittaminen. Lisäksi jos toisella on alla suuri omaisuus esim. suvun tila, voi sen rajata testamentissä niin ettei puoliso siitä hyödy.

t. kolme kertaa enemmän tienaava mies

[/quote]

Testamentilla ei voi rajata suvun tilaa ulos siinä tapauksessa, että rouva kyllästyy avioliittoon ja lähtee. Tämä voi tapahtua vaikka 30 avioliittovuoden jälkeen. Tai jos itse viidenkympin huumassa löytää nuoremman, joutuu maksamaan isot kipurahat.

Meillä on avioehto, koska tulemme molemmat saamaan merkittävät perinnöt. Elämästä ei koskaan tiedä, joten parempi näin. En halua joutua jakamaan suvun kesämökin viikkoja mieheni ja hänen uuden vaimonsa kanssa ;)

Ei, emme ole eroamassa, toivottavasti koskaan. Mutta, kun oikeasti koskaan ei elämästä tiedä mitä tapahtuu!

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 09:33"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 08:57"]

Kymppi, onhan mahdollista, että toisen puolen vanhemmat sulkevat puolison testamentilla perinnön ulkopuolelle.

[/quote]

tottakai se on mahdollista, mutta silloin se on heidän asiansa, ei meidän. Tiedän myös, että meidän tapauksessamme niin ei ole tehty. Mieheni tulee saamaan avio-oikeuden minun aikanaan perimään metsäpalstaani ja minä mieheni aikanaan perimiin asuntoihin. Ja hyvä niin, sillä mies on osallistunut työllään metsäpalstan hoitamiseen joka vuosi kohta 20 vuoden ajan ja minä käynyt hoitamassa noiden asuntojen asioita appivanhempieni puolesta yhtä kauan.

Eli ajatus tosiaan on, että kaikki ansaitaan yhdessä ja jos ero tulee, kumpikin puoliso on oikeutettu puoleen omaisuudsta pesämunakseen Sitä tulevaisuutta varten, joka toivottavasti on molempien kohdalla mahdollisimman onnellinen. Vaikka sitten jonkun muun kanssa.

[/quote]

Ilmeisesti olet nuorena löytänyt miehesi. Jos kumppanin tapaa vasta 40-50 -vuotiaana ei välttämättä ole vahva tunne siitä että on yhdessä kasvatettu omaisuus vaan voi olla taustalla jo perintöjä puolin ja toisin sekä omat työhistoriat ja tyyli hankkia tai olla hankkimatta varallisuutta. Lapsiakin voi olla toisella tai molemmilla. 

Oman vakaumukseni mukaan avioliitto on elinikäinen, mutta siitä huolimatta pidän avioehtoa normaalina menettelytapana sopia raha-asioista avioliiton aikana sekä sen jälkeen (kuolema tai ero). Tuntuisi kohtuuttomalta lohkoa puolison omaisuudesta osasia tai olla itse se, joka huomaa yhtäkkiä aloittavansa uudelleen entistä huterammalta pohjalta. Erotilanne olisi muutenkin vaikea, ei siihen kaivata mitään ylimääräisiä mielipahoja ja talousvaikeuksia. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 09:33"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 08:57"]

Kymppi, onhan mahdollista, että toisen puolen vanhemmat sulkevat puolison testamentilla perinnön ulkopuolelle.

[/quote]

tottakai se on mahdollista, mutta silloin se on heidän asiansa, ei meidän. Tiedän myös, että meidän tapauksessamme niin ei ole tehty. Mieheni tulee saamaan avio-oikeuden minun aikanaan perimään metsäpalstaani ja minä mieheni aikanaan perimiin asuntoihin. Ja hyvä niin, sillä mies on osallistunut työllään metsäpalstan hoitamiseen joka vuosi kohta 20 vuoden ajan ja minä käynyt hoitamassa noiden asuntojen asioita appivanhempieni puolesta yhtä kauan.

Eli ajatus tosiaan on, että kaikki ansaitaan yhdessä ja jos ero tulee, kumpikin puoliso on oikeutettu puoleen omaisuudsta pesämunakseen Sitä tulevaisuutta varten, joka toivottavasti on molempien kohdalla mahdollisimman onnellinen. Vaikka sitten jonkun muun kanssa.

[/quote]

Ilmeisesti olet nuorena löytänyt miehesi. Jos kumppanin tapaa vasta 40-50 -vuotiaana ei välttämättä ole vahva tunne siitä että on yhdessä kasvatettu omaisuus vaan voi olla taustalla jo perintöjä puolin ja toisin sekä omat työhistoriat ja tyyli hankkia tai olla hankkimatta varallisuutta. Lapsiakin voi olla toisella tai molemmilla. 

Oman vakaumukseni mukaan avioliitto on elinikäinen, mutta siitä huolimatta pidän avioehtoa normaalina menettelytapana sopia raha-asioista avioliiton aikana sekä sen jälkeen (kuolema tai ero). Tuntuisi kohtuuttomalta lohkoa puolison omaisuudesta osasia tai olla itse se, joka huomaa yhtäkkiä aloittavansa uudelleen entistä huterammalta pohjalta. Erotilanne olisi muutenkin vaikea, ei siihen kaivata mitään ylimääräisiä mielipahoja ja talousvaikeuksia.