miksi valvot?

Aina kun mieheni on pois, valvon aamutunneille, vaikka tiedeän, että lapset herää seitsemän jälkeen.



Tämä yksinolo on vaan niin ihanaa.

että puhuin just miespuolisen ystävän kans 3 tuntia puhelimessa ja oma ukko reissussa..aattelin jos tääl olis juttuseuraa

ehkei aivan mutta mahdoton

Siksikö, että sulla on mies?

mies ja pitkä matka ja ystävyys on säilytettävä eikä pilattava

Mistä te sitten juttelitte kolme tuntia, tästä mahdottomuudestako?

ja paljon muusta. Tunnettu monta vuotta ja elämä kiikuttanut meitä eri teille. Kiinnostusta on ollut ainakin jonkin verran joskus muttei sit koskaan sen enempää...ja fantasioidahan saa ja se voi jopa piristää joskus. On kyllä todella hienoo omata toista sukupuolta olevan tosi ystävän, onko sulla?

Toisaalta olen tullut näiden vuosien varrella siihen tulokseen, että juuri se mahdottomuus on se, mikä tekee tilanteesta näin kiinnostavan...

Toisaalta voin sanoa, että rakastan tätä mahdottomuuden kohdetta ihan hirveästi. Olen ollut naimisissa jo kuusi vuotta, ensimmäisistä kokeiluista tämän mahdottomuuden kanssa on jo kahdeksan vuotta, viimeisistä jo kolme. En siis ole ollut uskoton miehelleni viittä vuotta, mutta joku kumma siinä on, hän on ikään kuin jäänyt ihoni alle. Olemme joskus vuosia erossa, mutta kun tapaamme harvakseltaan, on kuin eilen oltaisiin juteltu.



Sehteemme on lähinnä henkinen. Tämä mahdottomuus on kertakaikkisen uskomaton ihmisenä. Rakastan miestäni äärimmäisen paljon, mutta tätä toista en saa koskaan mielestäni ja sydämestäni...

mulla on samantapainen tilanne, miestäni en vaihtaisi mutta erääseen ihmiseen on vahva side ja vähän tunteitakin, mutta ei niin vahvoja. ja olen sen jo todennut tämän ystäväni kohdalla ettei suhteemme tulisi koskaan toimimaan! silti siinä vaan joku on...

muttei ihan kuin sun juttus...mutta melkein...miestäni rakastan mutta olen hyvinkin kiinnostunut ystävästäni niinkuin hän minusta..ja mitäs jos tapaisimme ilman puolisoitamme...emme taida haluta kokea...

Niin kauan kun en kuule tästä toisesta mitään, voin elää tavallista avioelämää, mutta mitä enemmän olen tämän toisen kanssa yhteydessä, sen suuremmin hän maailmani täyttää.



Meidän " juttu" on jatkunut jo niin kauan, että olen yksinkertaisesti hyväksynyt rakastavani tätä miestä kuolemaani asti, mutta elääkseni onnellisesti avioliitossa, minun on järkevämpää, jopa pakollista jättää yhteydenpito tähän toiseen, niin kipeää kuin se tekeekin..

meille ei kun on puhelimet ja muut keksitty... tunteille ei voi mitään mutta puhuttu asiasta ollaan ja sovittu että haaveissa olemme vain, liian paljon pilattavaa seikkailuista...ja kun ei fyyssesti koskaan mitään ei tarvitse olla huono omatunto ja etäisyyttäkin on paljon