Tutkimustulos: Erityislapsiperheissä isät eivät ole rasittuneet

No isäthän tunnetusti jättävät perheen kun syntyy erityislapsi. Voivat jaksaa vuoden tai pari vammaisen lapsen kanssa, mutta sitten häipyvät.

Itselläni kehitysvammainen lapsi ja ainakin mun lapsen luokalla olevat lapset on ydinperheistä. Meidät pitää yhdessä juuri meidän erityislapsi koska kukaan ei halua olla hänestä vastuussa yksin. Meillä mieskin osallistuu hoitoon ja kyllä kummatkin ajoittain stressaantuu lapsesta ajoittain. En sitten tiedä kumpi enemmän. Lapsi ei ole vaikeasti vammainen.

Isille on paljon helpompaa paeta jonnekin omiin maailmoihinsa saamaan helpotusta. Äideille sitä ei sallita. Ei ympäristö, eikä äidin oma sydän/mieli.

Veikkaan että tämä on enempi tabu. AIvan kuten perheet joissa lapsi kuolee niin äidiltä kysellään vointia ja oloa mutta muistaako ihmiset isän? Ei.

Ihan sama on jos perheessä on vamma. Se on mies joka hoitaa perheen rahallisesti mutta ei sitten mentaali ole mukana -tämä on se kylmä maailma jossa perheet elää.

Muutenkin naiset itse ovat hanakammin puhumassa ja kertomassa tilanteestaan, miehet jää useammin apua vaille. Minusta tämä osoittaa miten tyly yhteiskunta on, jo pienestä saakka poikalapsille sanotaan että älä itke ja mene vaan, puske eteenpäin ja tyttölapsi otetaan syliin nyyhkimään ja silitellään päähän pidemmän ajan. Se vaan menee noin, minusta jokainen voisi mennä itseensä tässä. Isätkin on ihmisiä: isäkin kärsii kun lapsi vammautuu.