Moukkamaisinta, mitä lääkäri on sanonut sinulle

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 14:02"]

Valitin mahavaivoja, ja lääkäri käski kuvailemaan minkä näköistä kakka on. Uudelleen vielä tarkensi kysymyksillä, kun sanoin että ihan normaalia. Paskaako mun paskan koostumus sille kuuluu? Ihme pervo!

[/quote]

Lääkäri halusi tietää, onko sinulla löysä vatsa vai kärsitkö kenties ummetuksesta. Ihan normaalikysymys siis mielestäni. Eri suolistosairauden aiheuttavat näitä muutoksia, kuten veljelläni. Toisinaan taas ruokavaliomuutokset voivat aiheuttaa vastaavanlaisia muutoksia, kuten minulla. 

Esikoiseni syntyi keisarinleikkauksella. Seuraavan päivänä lääkäri tuli kierrokselle, painoi voimakkaasti leikkaushaavan kohdalta ja sanoi: "Mikäs pömppö tänne on jäänyt?" Melkein pyörryin kivusta. Myöhemmin selvisi että se "pömppö" oli sisäinen verenvuoto.

Kun syöpäpotilas kysyi millainen ennuste sairaudellaan tulisi olemaan, lääkäri totesi: "Ole huoleti, kyllä sinä tähän kuolet".

Ekaa kertaa ollessani gynellä 17-vuotiaana, gyne tutki rintani ja totesi niiden olevan ihan muhkuraiset perunapellot. Näki ilmeeni ja korjasi nopsaan, että tarkoitti siellä olevan muhkuraa, joista ei kannata huolestua. Nykyään naurattaa mutta silloin arkana ja ujona teininä ei.

Pari vuotta myöhemmin menin toiselle gynelle. Halusin vaihtaa e-pillerit toisiin, sillä käyttämäni yasminellet turvottivat paljon ja koin oloni epämukavaksi. Sen sijaan, että olisin saanut pillerit vaihdettua alkoikin armoton tenttaus syömisistäni ja syömishäiriöstä. Se loppui vasta, kun suutuin kunnolla. Sain lopulta vaihdettua pilleritkin ja lähdin neuvolasta valitusten saattelemana.

Kolmas kerta tapahtui myös joskus piirua vaille täysi-ikäisenä. Kaaduin pyörällä ja satutin polveni niin, että se turposi pahasti. Isäni vei minut sitten terveyskeskukseen, jossa lääkäri sanoi, ettei siinä ole mitään. Polvi kuitenkin vaivasi edelleen, eikä sille voinut kunnolla astua joten varattiin aika yksityiselle kaupunkiin. Luotto ulkomaalaisia terveyskeskuslääkäreitä kohtaan ei ollut kovin suuri, joten ajateltiin saavamme parempaa palvelua yksityiseltä. Mutta kuinka ollakaan, yksityisen lääkäriaseman lääkäri oli täysin sama heppu kuin terveyskeskuksellakin. Hän vieläpä tunnisti minut ja haukkui luulosairaaksi, kun en voinut luottaa hänen mielipiteeseensä ja piti tulla uudelleen. No polvi ei koskaan parantunut ja jouduin lopettamaan rakkaan urheiluharrastuksenkin. 

Minulle lääkäri totesi, että mitä sinä tänne tulet valittamaan, olisi tässä ollut tärkeämpiäkin potilaita hoidettavana. Siis ihan ajanvarauksella saatu aika allergiatestejä varten oli kyseessä.

Gyne käski alkaa lapsia tekemään, kun hain uutta pillerireseptiä. Kuulemma kolmekymppisellä voi jo riskit lisääntyä. Olin alle 30 vielä tuolloin.

Ihotautilääkäri nauroi minulle, kun sanoin, etten halua peruskortisonikuureja, joiden jälkeen ihon kunto pahenee radikaalisti. Näin oli käynyt ennenkin ja samoin on käynyt hyvin hyvin monelle ihopotilaalle, mutta tämän lääkärin mielestä oli ihan höpöhöpöä. (Ja minä olin oikeassa.)

"Älä jännitä!" kiukkuisella äänellä gynekologilla nuorena, kun hain pillereitä ekaa kertaa. Ihan hirveesti ei rentouttanut se keski-ikäinen, kovakourainen ja tiuskiva eukko ja hänen sanansa. 

"Sulla on niin heikot suonet!" puuskahti yksi lääkäri yrittäessään laittaa tippaa käteen. Pelkäsin ihan hulluna ja sitten tulee sellainen täti, joka tökkii viisi reikää eikä onnistu. Meinasin jo potkia ko. eukon pihalle huoneesta. Luojan kiitos tuli toinen lääkäri paikalle, sanoi, että ihan hyvät on suonet ja laittoi tipan kerralla onnistuneesti. 

Olin ultraäänessä tarkistuttamassa, oliko tullut keskenmeno vai oliko kyse vain normaalista vuodosta. Naisgynekologi töksäyttää ultrakuvaa katsoessaan ainoastaan "Ei täällä mitään ole". Ei siis pahoittelua, ei hienovaraisempaa lähestymistä, ei mitään. Ei toimintaohjeita jatkon suhteet. Kun kysyin, mitäs nyt, sanoi "Et sä kyllä nuori enää ole, mutta jatkakaa yrittämistä."

Onneksi en ole niin herkkä, vaikka olikin jo toinen keskenmeno. Herkempi olisi voinut alkaa itkeä. Niin ja olen juuri täyttänyt 32 eli en mikään ikäloppukaan..

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 12:06"]

Eturauhastutkimusta tehdessä (joo, työnnetään sormi miehen perseeseen) lääkäri sanoi, että koitahan relata, tässä alkaa muuten itsekin innostua.

Hyi vittu.

[/quote]

Kyllä tuo olisi minun mustaan huumorintajuuni iskenyt hyvin, mutta ymmärrän kyllä että lääkärin olisi oltava aika varma, että potilas on samalla aaltopituudella..

Minä kävin raskausajan siinä viimeisessä neuvolalääkärin tarkastuksessa. Olen hieman ylipainoinen ja tuohon mennessä mulla oli tullut n.5kg lisää painoa koko raskausaikana. Neuvolalääkäri tokaisi kuitenkin: Lihavat ihmiset yleensä laihtuu raskausaikana, mutta sinä se vaan lihoot ja lihoot.

Kyllä tuli lähdettyä itkua nieleskellen kotiin...

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 11:18"]

Tuli mieleen tosta mastodonttirinta-ketjusta, että ootteko muut kuulleet lääkärin suusta jotain moukkamaisia kommentteja?

Mulle kirurgi sanoi suonikohjuleikkauksessa, että "säästetäänpäs tästä yksi laskimo sitten ohitusleikkausta varten". olin silloin 35-v enkä todellakaan mikään lihava.

[/quote]

Olen sydänkirralla töissä ja ihan kokemuksesta voin sanoa, että ei tarvitse olla lihava, jotta joutuu ohitusleikkaukseen. Jos sulla on vahva sukurasite ja esim. tupakoit, niin suonet voi tukkeutua ihan yhtä hyvin. Kyllä sitä kovaa rasvaa tulee ruokavaliosta ihan sujuvasti jos on huonot elintavat, ja silti voi olla normaalipainoinen. 

Sain keskenmenon, jossa toinenkin odottamistani kaksosista menehtyi. Itkin sitä ultrassa, jossa sydämenlyöntejä ei kuulunut. Lopuksi gyne totesi kuivasti ja kylmästi, että jos sä otat ton noin tunteella, ei kannata uutta lasta laittaa alulle pitkään aikaan. Siis, olin juuri saanut kuulla raskauden päättyneen keskenmenoon.

Minä juuri 20 täyttänyt ensisynnyttäjä, jälkitarkastuksessa kättärillä, ja erehdyin kysymään kovakouraiselta mieslääkäriltä että kauanko mahtaa tämä jälkivuoto kestää, kun oli jo viikkoja mennyt, lääkäri sanoi vaan selkä minuun päin, että kauanko viime kerralla kesti. Onneksi oli hoitajakin siinä paikalla, ja sanoi lääkärille että ensisynnyttäjä kyseessä. Miksi olisin kysellyt jos olisin voinut edellisestä kerrasta päätellä. Muutenkin se ukko runnoi mun mahan niin, että kuukausia jälkeenpäin, aina  kun maha osui lastenvaunujen aisaan, otti kipeää.

Kun näitä juttja lukee, niin ei voi kuin ihmetellä, että mike ihme lääkäreitä vaivaa?? En ymmärrä sitä, että hoitotyön tekijöille tehdään tiukat psylogiset testit, mutta lääkäri voi olla ties mikä persoonallisuushäriöinen epäempaattinen hyypiö, kunhan taitaa fysiikan, kemian ja matikan pääsykokeissa. Miksi ihmeessä lääkikseen hakeville ei tehdään minkäänlaista psykologista kyselyä, haastattelua tmv? Eihän se hyvänen aika riitä, että lääkäri osaa kliinisen työn, kyllä asiakkaan/potilaan kohtaaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää.

samaa ihmettelen minäkin.

samaa ihmettelen minäkin.

Sain ensimmäisestä raskaudesta paljon raskausarpia. Synnytyksen käynnistämisestä päättänyt virolaislääkäri katsoi hetken mahaani ja tokaisi "Hyi kun on ruma vatsa". 

Olin vähän päälle parikymppinen, neljännellä kuulla raskaana. Sormeeni tuli töissä haava, joka myöhemmin sitten tulehtui. Menin lääkärille ja lääkäri määräsi antibiootit. Kysyin sitten lääkäriltä, että eihän antibiootit ole vaaraksi vauvalleni, koska olen raskaana. Miespuolinen lääkäri oli hetken hiljaa, ja kysyi minulta, että olenko minä varma, että olen raskaana...Joo, kyllä olen.

Sektiossa hoitajat yhtäkkiä tirskahtelivat leikkaavalle lääkärille:

Hoitaja: Voi ei Janne, kato sun kenkiä. Kiva, sä ostit just eilen uudet kengät. Hihiih !

Toinen hoitaja: Eikä - hihiih ! Apua.

Lääkäri (aika kyllästyneeseen sävyyn): No niin, ja jatketaan töitä.

Kuulin äänistä, että jotain siellä nyt valuu ja kysyin tuleeko sieltä nyt verta vai sitä itseään, niin lääkäri vastasi, että kyllä täällä nyt ihan kunnon vuoto on. Menetin verta lopulta leikkauksessa n. 2,8 L että en nyt tiedä, oliko siinä varaa hoitsujen naureskella. Itselle jäi ihme fiilis tosta varmaan siksi, että erinäisistä raskauteen liittyvistä asioista johtuen sektion onnistuminen ja vauvojen kunto jännitti. Ts. mua ei naurattanut.

Jokin aika sitten selvisi, että isäni suvussa kulkee eräs perinnöllinen sairaus. Menin lääkärille ottamaan selvää, olinko itsekin saanut sen. Kun kuulin ferritiinin olevan huiman korkea, pyysin päästä geenitesteihin. (Vakavat vaivat ilmenevät hoitamattomina vasta yli nelikymppisillä ja olen nyt alle 30.) Lääkäri totesi, että "ei sulla ole siihen varaa, ne testit on kalliita." Täh. Enköhän minä tiedä tulotasoani paremmin kuin tuo lääkäri. Kun kysyin hintaa, ei edes muistanut. Lupasi selvittää seuraavaan hoitokertaan mennessä, mutta ei ollut muistanut. Ylilääkärikin oli, olipa luottamusta herättävää.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 19:29"]

Kun näitä juttja lukee, niin ei voi kuin ihmetellä, että mike ihme lääkäreitä vaivaa?? En ymmärrä sitä, että hoitotyön tekijöille tehdään tiukat psylogiset testit, mutta lääkäri voi olla ties mikä persoonallisuushäriöinen epäempaattinen hyypiö, kunhan taitaa fysiikan, kemian ja matikan pääsykokeissa. Miksi ihmeessä lääkikseen hakeville ei tehdään minkäänlaista psykologista kyselyä, haastattelua tmv? Eihän se hyvänen aika riitä, että lääkäri osaa kliinisen työn, kyllä asiakkaan/potilaan kohtaaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää.

[/quote]

Tämän olen taas nyt kesällä saanut huomata kun kandit tulevat tuuraamaan lääkäreitä. Suurin osa lekureista on ok, mutta tänäkin kesänä meillä on taas muutama lääkäriopiskelija, joidenka selvästi ei pitäisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Toivottavasti suuntautuvat tutkimuksen puolelle jonnekkkin pieneen koppiin yliopistolla.

-sh, joka yleensä tulee toimeen lekurien kanssa