Suosittele meille koirarotua!
Perheessä kaksi aikuista ja yksi kouluikäinen lapsi. Asumme omakotitalossa, jossa iso aidattu piha. Koira olisi kuitenkin ns. sisäkoira ja perheenjäsen.
Perheen äidillä on ollut aiemmin esim. saksanpaimenkoira. Hän on harrastanut ja vähän kisannutkin pk-lajeissa (haku, jälki). Tällaiseen kisatoimintaan ei kuitenkaan nykyisin olisi enää aikaa, mutta harrastusmuotoisemmin ehkä vähän...
Perheen isällä on taas lapsuudenperheessään ollut pihakoira, mutta muuten ei koirakokemusta ole.
Tarkoituksena on hakea ennen kaikkea leppoisaa lenkkikaveria ja koko perheen lemmikkiä. Emme ole kiinnostuneita näyttelytoiminnasta.
Koira voisi olla keskikokoinen. "Koiran kokoinen", kuten mies asian ilmaisee. Kiinnostusta kovin haastavaan turkinhoitoon ei ole. Viikottainen harjaus ei ole toki ongelma.
Minä olen siis se ex-koiraharrastaja, mutta jotenkin pää lyö nyt rotujen kanssa ihan tyhjää! Tuntuu, etten edes muista kaikkia...
Mielessä on pyörinyt esim. pk-collie, mutta minulla ei ole kokemusta sen turkinhoidosta. Toisaalta snautseri kiinnostaa, mutta ainakin "isoveli"-riiseneillä tuppaa olemaan melkoisesti luonnetta, mutta onko keskikokoinen snautseri sama asia?
Belgianpaimenkoiria ja bordercollieita pidän aika energisinä makuuni. Ihan niin paljoa emme voi tarjota aktiviteettia, mitä ne tuntuvat vaativan. Emme toisaalta hae pelkkää sohvakoiraakaan...
Kommentit (4)
Kiitos vinkistä! Rotu on nimenä tuttu, mutta siihen se tietous sitten jääkin... Ei muuta kuin tutkimaan!
bokserit on mainioita otuksia ainakin
Noilla teidän spekseillä löytyy vaikka kuinka paljon kivoja koirarotuja! Tuo pk-colliekin on ihan hyvä valinta. Turkkikaan ei ole mikään vaikeimmasta päästä, vaikka pitkä onkin; riittää korvantaustojen ja jalka-häntä-vatsanaluskarvojen sukiminen/kampaaminen vähän tiuhempaan, muuta turkkia ei kovin usein edes tarvitse hoitaa. Toki karvanlähtöaikoihin sitä pohjavillaa lähtee ja toki jaloissa ja hännän/mahanaluksen hapsuissa tulee rapakeleillä hiekkaa sisälle, jos ei tassuja ja mahaa pestä lenkin jälkeen. Islanninlammaskoirakin on kyllä ihana rotu!
Muita ehdokkaita voisi olla vaikka Novascotian noutaja, springerspanielit, portugalin- tai espanjanvesikoira, dalmatiankoira, saluki, keskikokoinen villakoira (lammasleikkauksessa tosi helppohoitoinen turkki - ei lähde edes karvaa!), pyreneittenpaimenkoira....
Islanninlammaskoira! Loistava paimen ja seurakoira. Voin suositella lämpimästi. Ei tarvitse turkkia hoitaa, on terverotu, helppo kouluttaa ja sopii erinomaisesti lapsiperheeseen. Harrastuksena ainakin omalle piskilleni riittää lasten kanssa touhuaminen ja pihalla juoksentelu. :P