Mitä ajattelet uskoon tulleista

Oikea ratkaisu.

Että ovat hulluja tai hyvin typeriä. Aivopessyt on tietysti asia erikseen, aivopesuorganisaatioina uskovaislahkot on myös vaarallisia. Valtio voisi korvata kaikille hulluille tervehdyttämiskuurin jossain Lapissa.

Yritän suvaita ja suvaitsenkin, kunhan eivät tuputa oppejaan. En yleensä ole tekemisissä uskovaisten kanssa. 

Mielenvikaisia.

Mietin onko hullu vai ex-rapajuoppo vai jopa murhaaja

Jotkut uskoontulleista ovat homoja, joiden partneri on nimeltään Usko. Ja mikäs siinä. :)

Ajattelen että heillä on tarve tulla uskoon, uskonto täyttää jonkinlaisen henkisen tyhjiön ja antaa helpotusta. Uskovaiset saavat monesti myös seuraa uskonnollisesta yhteisöstä. Moni alkoholisti ja/tai rikollinen on saanut elämänsä kuntoon uskonnon avulla.

Se missä vaiheessa uskonto muuttuu ongelmaksi, kun suhteellisuudentaju pettää ja aletaan turputtamaan omia uskomuksiaan toisille ihmisille lähes pakolla, käsittääkseni tämä on epätavallista käytöstä uskovaisten keskuudessa, täällähän välillä noita helvetillä pelottelijoita piipahtaa luennoimassa.

Minä etsin uskoa ja jumalaa. Olen hullu ja ateisti, ja ateismi ahdistaa minua. Kuitenkaan en kykene saamaan itseäni uskomaan.

Se on hieno asia. Mielestäni uskoontulo ei tarvitse välttämättä muuttaa ihmistä radikaalisti, vaikka jotenkin sen ajatellaan useimmiten mullistavan ja muuttavan ihmisen elämän kokonaan.

Minulla usko on kaiken muun elämän perusta, rukous auttaa kun tuntuu että voimat on lopussa tai tulee ihmissuhdeongelmia. Mieheni ei ole uskovainen, muttei ole sitä vastaankaan..

Itse olen sitä mieltä, että Jumala ja usko kuuluisi normaalisti ihmisen elämään, mutta Jumalasta erilleen ajautuneet ihmiset täyttävät Jumalan puutteen, tyhjyyden tunteen kuka milläkin, eri asioista voi tulla siis ihmisen "jumala". Mutta se on toki inhimillistä, tämä arkinen elämä pienten lasten kotiäitinäkin on melko maallista ja sitä helposti unohtaa että Jumalsuhdetta pitää pitää yllä jatkuvasti... Itselleni tärkeitä asioita on rukoilu, hengellinen musiikki, kirjallisuus ja (harvemmin)seurakunnan tilaisuuksissa käynti.

Koen olevani melko tavallinen ja erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleva, usko on taustalla, mutten tuo sitä aktiivisesti esille uusia ihmisiä kohdatessani. Hieman ihmettelen jos seurani ei kelpaa uskon vuoksi, mutta toisaalta, jos ihminen on niin ahdasmielinen ettei kestä uskovien seuraa, niin se hänelle suokoon. Se on jännää, miten monet ihmiset ovat hyvin välinpitämättömiä uskoa kohtaan, mutta jännästi se vaan tunteita herättää, ainakin vastustusta ja halveksuntaa...?!

Että ovat olleet niin vaikeassa elämäntilanteessa, että päässä on napsahtanut.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 18:14"]

Se on hieno asia. Mielestäni uskoontulo ei tarvitse välttämättä muuttaa ihmistä radikaalisti, vaikka jotenkin sen ajatellaan useimmiten mullistavan ja muuttavan ihmisen elämän kokonaan.

Minulla usko on kaiken muun elämän perusta, rukous auttaa kun tuntuu että voimat on lopussa tai tulee ihmissuhdeongelmia. Mieheni ei ole uskovainen, muttei ole sitä vastaankaan..

Itse olen sitä mieltä, että Jumala ja usko kuuluisi normaalisti ihmisen elämään, mutta Jumalasta erilleen ajautuneet ihmiset täyttävät Jumalan puutteen, tyhjyyden tunteen kuka milläkin, eri asioista voi tulla siis ihmisen "jumala". Mutta se on toki inhimillistä, tämä arkinen elämä pienten lasten kotiäitinäkin on melko maallista ja sitä helposti unohtaa että Jumalsuhdetta pitää pitää yllä jatkuvasti... Itselleni tärkeitä asioita on rukoilu, hengellinen musiikki, kirjallisuus ja (harvemmin)seurakunnan tilaisuuksissa käynti.

Koen olevani melko tavallinen ja erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleva, usko on taustalla, mutten tuo sitä aktiivisesti esille uusia ihmisiä kohdatessani. Hieman ihmettelen jos seurani ei kelpaa uskon vuoksi, mutta toisaalta, jos ihminen on niin ahdasmielinen ettei kestä uskovien seuraa, niin se hänelle suokoon. Se on jännää, miten monet ihmiset ovat hyvin välinpitämättömiä uskoa kohtaan, mutta jännästi se vaan tunteita herättää, ainakin vastustusta ja halveksuntaa...?!

[/quote]

En kestä uskovien seuraa, sillä maailmankuvani on tieteellinen. Spirituaalisuus on eri asia kuin uskonnollisuus, joka perustuu, ainakin kristinusko, käännytykseen ja lähetystyöhön. Uskovaisilla on tarve saada ihmiset ajattelemaan samoin kuin he. He ovat suvaitsemattomia ja ratsastavat ensimmäisenä paikalle hyödyntämään inhimillisen hädän ja kriisin valtamaa ihmistä, hänen herkkyyttään ja tarvitsevuuttaan. 

Riippuu tapauksesta. Jos on maltillinen asian suhteen, niin tuskin ajattelen mitään sen kummempaa, koska sinänsä en välitä mihin kukakin uskoo jos ei vahingoita muita uskonsa takia. Jos taas alkaa kovasti (=pidemmän aikaan, paljon, usein jne) hehkuttamaan, käännyttämään tms. niin alan vältellä ja jos ei asetu niin yhteydenpito luultavasti jossain vaiheessa jää. Asiallinen keskustelu on eri asia, maailmankuvien vertailu on minusta mielenkiintoista, käännytys epäkohteliasta tuputusta.

Itse en ole koskaan uskonut Jumalaan, vanhempani ovat agnostikkoja (kai) ja vastasivat tyyliin "jotkut uskovat, jotkut eivät" kun kyselin heidän kantaansa uskontoon. Teininä yritin riparin jälkeen kovastikin rukoilla yms., mutta koskaan en ole saanut minkäänlaista tunnetta että mitään jumaluutta olisi olemassa enkä kokenut että esim. rukoilu olisi antanut voimaa tjsp.

Uskoontuleminen sitä samaa ihmisen hyöryämistä mitä ihminen kokee vaikka kun kirjoittelee innoissaan nettiin sekä jännittää mitä ne muut oikein suhtautuvat. Sitä samaa henkistä tunnetta kuin mitä uskonasioista selittäminen ja sen seuraamimen miten kukin urpo siihen suhtautuu.

 Oikeastihan uskontoa vastustaa vain hommafoorumilaiset.

Säälittäähän Se aina kun mielisairaus vie voiton terveestä mielestä. Lasittunein silmin kulkevat.